tiistai 30. huhtikuuta 2013

Vappuaatto

Meillä on tänä vuonna rauhallinen vappu ilman mitään hulinoita. Ja ihan hyvä niin, sillä taisin tuulettaa flunssan selätystä vähän liian aikaisin. Eilen ja tänään pikku-ukon nenä on tuhissut sen verran, ettei se vielä taidakaan olla ihan terve. Eilen aamulla ja päiväunien jälkeen laitoin ukon nenään keittosuolatippoja ja näytti niistä vähän ainakin olevan apua. Tänään en ole enää niitä laittanut kun ei tuo ihan niin tukkoiselta vaikuta kuin eilen. Onneksi ukon nenä ei ole ollut missään vaiheessa niin tukossa ettei syöminen olisi sujunut. Oma äitini nimittäin on kertonut, että minun kohdallani imetys loppui siihen kun minulle tuli niin kova nuha, ettei imemisestä enää tullut mitään.

M oli tänään koko päivän iltaan asti töissä ja me olemme pikku-ukon kanssa yrittäneet keksiä ajankulua. Yhä edelleen jumitamme päivisin kotona, koska toinen automme on rikki ja M tietenkin kulkee ehjällä töihin. Toivottavasti auto saadaan pian korjattua että pääsisimme taas liikkeelle. Joskus nimittäin tuntuu siltä, että pelkkä kauppareissu toisi piristystä päivään. Eilen illalla muuten kävin pitkästä aikaa ihan yksin kaupassa. Ehkä vähän noloa myöntää, mutta se tuntui hirmu virkistävältä. Vaikka toisaalta koko ajan oli sellainen olo, että jotain oleellista puuttuu. Jännä miten sitä on jo niin tottunut pikku-ukkoon, että ilman sitä on ihan kädetön olo. :)

Tänään kävin läpi pikku-ukon vaatteita ja löysin äitiyspakkauksessa tulleet oranssit "pellehousut". Puin ne ukolle vapun kunniaksi, mikäpä se toisi paremmin vapputunnelmaa kuin tilanteeseen sopiva asu?




Pikku-ukko saa odottaa vappuherkkuja vielä ainakin vuoden, mutta isille ja äidille herkut kyllä upposi. Tein pikamunkkeja ensimmäistä kertaa. Ulkonäkö ei ehkä ole paras, mutta hyvältä ne maistuivat. Hauskaa vappua kaikille!







2 kommenttia:

  1. Hauskaa vappua myös sinne! Suloinen poika teillä :) Jään seurailemaan blogiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavaa että olet löytänyt blogini. :)

      Poista