maanantai 20. toukokuuta 2013

Paluu arkeen

Nyt on sitten M:n loma vietetty ja seuraavaa saamme odottaa kolme kuukautta. Toisin sanoen M on siis käytännössä koko kesän töissä. Täytyy vaan yrittää pikku-ukon kanssa keksiä jotain järkevää tekemistä. Tänään kyllä ollaan vaan oltu tekemättä yhtään mitään, kun motivaatio kaikkeen tuntuu olevan pyöreä nolla. Lieneekö se tuo pilvinen ja viileä ilma, joka vetää mielen vähän matalaksi. Viime viikko oli kyllä ihan mahtavan kesäinen. Ja pikku-ukko oli taas mukana ravintolassa ja terassikahvilla, poika alkaa olla kohta jo vanha tekijä näissä jutuissa. :)





Pikku-ukko onneksi on tänäänkin oma iloinen itsensä. Näytin sille äsken youtubesta niitä videoita, joissa vauvat nauravat ja ukko hymyili leveästi monta kertaa. Välillä se myös juttelee jo kovasti. Ihanaa nähdä, että ukko hoksaa juttuja ja että sillä on hauskaa. Itsekin huomaan nauttivani ukon kanssa olosta yhä enemmän nyt kun yhdessäolo alkaa olla vastavuoroisempaa. Nyt pitäisi osata nauttia lyhyestä vauva-ajasta, mutta välillä tuntuu etten millään malttaisi odottaa, että ukko kasvaa ja oppii uusia asioita.

Tässä vielä yksi tänään otettu kuva. Kaukosäädin oli pikku-ukosta tosi ihmeellinen kapistus. Kuvassa näkyy hyvin myös ukon vaaleat hiukset. Moni on sanonut ukkoa M:n näköiseksi ja ainakin hiusten värin poika on isältään saanut.


2 kommenttia:

  1. Voi miten suloinen vauva! Paljon iloa ja aurinkoisia paivia teille! :) T. Outi

    VastaaPoista