maanantai 17. kesäkuuta 2013

Pieni voimistelija

Täällä sitä ollaan kotona taas ja pikku-ukko on nyt ihan tosissaan löytänyt jalkansa. Niitä onkin kiva ihastella ihan jatkuvasti. Erityisesti vaippaa vaihdettaessa varpaat nousevat naaman eteen, silloin ei ainakaan vaippa ole jumppaamisen tiellä. Myös sitterissä istuessaan ukko on oppinut nostamaan jalat ylös, jonka seurauksena koko poika valuu pieneksi mytyksi sitterin pohjalle. Siitä varmaan ei ole enää pitkä matka siihen, että ukko saa itsensä väännettyä kokonaan pois. Nyt ei kyllä enää uskalla hetkeksikään kääntää selkäänsä ukon ollessa sitterissä.

Näin ne jalat nousee

Ei enää pitkä matka lattialle




Tosi ihanaa, että ukko touhuaa ja jumppailee eikä vain pötkötä paikoillaan. Ei se sentään kovin hypotoninen ja löysä taida olla. Tai en tiedä, vaikea sanoa kun ei ole vertailukohdetta. Olen siis kyllä pitänyt sylissä ihan tavisvauvaa ja tuntuihan se jollain tapaa jämäkämmältä, mutta sitä en tiedä miltä oikein hypotoninen vauva tuntuu. Tai sitä millaiselta down-vauvat yleensä tuntuvat. Vaikka ei kai sitäkään oikein voi sanoa, millaisia down-vauvat yleensä ovat, kun mitään "keskivertodownia" ei taida olla olemassakaan.

Oli miten oli, niin pikku-ukko ainakin on edistynyt kehityksessään ihan selvästi. Muistan miten nelikuisneuvolassa lääkäri sanoi siitä kun ukko nostettaessa roikkuu ihan rentona, eipä muuten roiku enää! Ja nyt viisikuisneuvolassa terkkari kehui ukon vatsalihaksia. :)

Olen kyllä tietoinen, että monesti down-lapsen kehitysviive alkaa näkyä vasta noin vuoden iässä ja ettei ukon tähänastinen hyvä kehitys välttämättä ennusta yhtään mitään. Mutta tällä hetkellä olen tosi iloinen siitä, että ukko on edistynyt ensimmäisen puolen vuoden aikana näin hyvin. Ja sehän down-lapsen kanssa onkin tärkeää, että osaa iloita tästä hetkestä ja jokaisesta saavutetusta taidosta, murehtimatta liikaa tulevaisuutta.

Kilpparikaveri ja mummilta saatu uusi puku
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti