tiistai 18. kesäkuuta 2013

Uudistus

Hip hei, vihdoinkin sain aikaiseksi tehdä sen mitä olin jo kauan suunnitellut. Nimittäin blogin ulkoasun muokkauksen. Nyt se miellyttää ainakin minun silmääni paljon enemmän kuin ennen. Silloin kun aloitin tämän, minulla oli niin kova kiire kirjoittamaan etten malttanut sen tarkemmin miettiä blogin ulkonäköä ja valitsin äkkiä vain jonkun.

Luvassa on jatkossa myös toivon mukaan parempilaatuisia kuvia, sillä tilasin uuden kameran. En mitään järjestelmäkameraa, aika ja mielenkiinto eivät riitä opetella sellaisen käyttöä, mutta uuden digikameran kuvat varmaan kuitenkin voittavat suhruiset puhelinkuvat. Toivottavasti kamera ehtisi tulla vielä ennen juhannusta.

Nyt odottelen, että pikku-ukon hoitopöytää tultaisiin hakemaan pois. Päätin luopua siitä, kun siirsin vaipanvaihtopaikan vessaan pesukoneen päälle. Hoitopöytää käytettiin enää vain tavaroiden säilytykseen ja kissan sänkynä. :) Parempi siis antaa se pois tilaa viemästä, tavarat löytävät paikkansa varmasti jostain muualtakin.

Hieman toisenlainen näkökulma tähän aamuun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti