tiistai 30. heinäkuuta 2013

Viikonlopun jutut ja kuvat

Perjantai-iltana kävin poimimassa mukillisen mustikoita, joita sitten muussattuna tarjosin lauantai-aamuna pikku-ukolle. Ihanaa kun äidin luona riittää suunnilleen se, että astuu takaovesta ulos niin on jo metsässä. Ja vielä kun taustaäänenä mustikkareissullani oli sirkkojen siritystä ja naapurin lampaiden määkimistä, niin idyllisempää hetkeä saa kyllä hakea!

Pikku-ukko on maistanut mustikkaa aiemminkin Piltti-versiona, mutta tuoreesta- ja purkkitavarasta ei kyllä oikein voi puhua edes samassa lauseessa. Toisen uuden makuelämyksen ukko reissullamme sai, kun mamma puristi mandariinista mehua ukon suuhun. Ilme oli ensin vähän yllättynyt, mutta luulen että ukko kyllä tykkäsi siitä.


En yleensä kovin paljon intoile pikku-ukon vaatteista, johtuen varmaankin siitä, että suuri osa niistä on saatu käytettynä tai ostettu kirpputoreilta. Olen innokas facebook-kirpputorien käyttäjä, sillä keksin rahalle muutakin käyttöä kuin upouudet vauvanvaatteet. Osasyynä tietenkin on myös se, että pikkukaupungissamme ei juurikaan ole kauppoja, joista shoppailla vaatteita ja lähimpään isoon kaupunkiin on sen verran matkaa, ettei sinne ihan tuosta vain viitsi lähteä. Ymmärrän kyllä äitejä, jotka ostelevat vauvoilleen paljon vaatteita ja myönnän, että jos asuisimme entisellä kotipaikkakunnallani, niin taatusti kaappimme pullistelisivat uusia vauvanvaatteita. Nimittäin kun lauantaina lähdimme siskoni kanssa vähän kauppoja kiertelemään, niin tuloksena oli tämä:


Nämä ihanuudet tarttuivat mukaan, vaikka tarkoituksena oli vain vähän katsella ja ostaa ihan vaan korkeintaan kaksi vaatetta. :) Toisaalta nyt kun olen asunut kaksi vuotta tässä pikkukaupungissa, mistä ei moisia ostoskeskuksia löydy, en voinut tavarapaljouden keskellä välttyä ajattelemasta, että kuka tätä kaikkea oikeasti tarvitsee. Niin paljon vähemmälläkin pärjää aivan mainiosti. Sen olen saanut itse todeta, vaikka aluksi tämä pikkukaupunki vähän ahdistikin.

Pikku-ukko muuten keksi viikonloppuna ihan uuden jutun. Nyt se on vatsallaan ollessaan oppinut suoristamaan kätensä ja nostamaan ylävartalonsa oikein ylös. Ja vatsalta selälleen kääntyminen tapahtuu nykyään tällä tekniikalla, kun se aikaisemmin tehtiin lentokoneilemalla. Lisäksi ukko on alkanut heiluttaa käsillään aivan mahdottomasti, ja hakkaamaan lelulla pöytää. On tosi mukava nähdä, että ukon taidot karttuvat ja ylävartalo vahvistuu. Selällä ollessaan ukko liikkuu kuin kellon viisari ja tänään vatsallaan ollessa sivusuunnassa (!?) ainakin ihan vähäsen. Kovasti sitä näyttää välillä kiukuttavan, kun eteneminen ei ahkerasta yrityksestä huolimatta vielä onnistu, mutta kaikki aikanaan.

Viikonloppu oli ihanan lämmin ja ukkokin selvästi nautti ulkoilusta. Pitäisi tosissaan ulkoilla enemmän täällä kotonakin. Ulkona on niin paljon enemmän mielenkiintoista katseltavaa pienelle ihmiselle. Tässä muutama kuva äitini takapihalta. Näyttää muuten jo hurjan syksyiseltä!

Mamman sylissä

Neponenkin oli mukana
Aurinkotuolissa on kiva olla

Automatkat sujuivat tällä kertaa oikein hyvin, toisin kuin juhannuksena. Eilen kotimatkalla autossa oli kovin unista porukkaa.


Perjantaina on äidin vuoro tulla meille viikonlopuksi. Elättelen toivoa, että lauantaina pääsisimme M:n kanssa vähän "kylille", toivottavasti ukko suostuu silloin kiltisti nukkumaan.

Kuulostaapa muuten siltä, että me olemme jatkuvasti reissussa tai sitten joku on meillä vierailulla. Niin kai se taitaa vähän ollakin, mutta mielestäni se on pelkästään mukavaa ja on hyvä, että ukko tapaa mahdollisimman paljon meille tärkeitä ihmisiä.

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Kotona jälleen

Niinhän siinä sitten kävi, kuten vähän ajattelinkin. Eli en reissun päällä saanut tehdyksi kuin yhden päivityksen. Oli kyllä tosi ihanaa olla äitini luona ja nähdä siskoani, isomammaa ja vähän kavereitakin.

Huomenna lupaan laittaa tänne kuvia viikonlopulta, sain muutaman oikein kivan kuvan! Nyt alkaa väsymys painaa liikaa, pikku-ukko ja M ovat jo nukkumassa ja taidan ihan kohta liittyä seuraan.

Kauniita unia, oman kullan kuvia! (Vaikka tällaisia alla olevan kaltaisia.)

Pikku-ukko kunnoitti viimeviikkoista pikkuprinssin syntymää asianmukaisella pukeutumisella

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Syöttötuolissa

Tervehdys täältä mammalasta. Lähdimme tänään pikku-ukon kanssa ihan ex tempore reissulle. M viettää viikonlopun tiiviisti töissä, joten ajattelin, että mitäpä me kotona keskenämme, mukavampi se on mamman kanssa olla. :)

Mamman luona on ihana vanha syöttötuoli, jossa itsekin olen lähes kolmekymmentä vuotta sitten istunut. Tänään kokeilimme tyynyillä tukea ukon siihen istumaan. Ihan hienosti se meni, mutta pitkää aikaa en viitsi ukkoa istuttaa, sillä keskivartalon lihakset ovat selkeästi vielä liian heikot siihen. Onneksi meille on luvassa eräältä tuttavaltani käytetty Bumbo-tuoli. Olen ajatellut, että sellaisessa olisi varmasti hyvä syöttää ukkoa, sillä sitterissä syöttäminen alkaa pikkuhiljaa tympiä. Sitteri on aivan törkyinen ruokailujen jäljiltä ja lisäksi ukolla on tapana nykyään jatkuvasti nostaa varpaat suuhun ja kesken syömisen se ei ole kovin mukavaa. Bumbossa ei varpaiden suuhun nostaminen varmasti onnistu ja uskon, että se olisi hyvä välivaihe ennen sitteristä syöttötuoliin siirtymistä. Kuulisin muuten mielellään kokemuksia/mielipiteitä tuosta Bumbosta!

Mamman luona syöttötuolissa

Tuleviksi päiviksi on luvassa taas paljon tekemistä ja kyläilyjä, mutta yritän ehtiä päivittämään kuulumisia jossain välissä. Mukavaa viikonloppua kaikille!

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Tänään ollaan...

...jumpattu lattialla ja hymyilty kameralle...


...ihmetelty kissa Neposta...


...ja harjoiteltu nokkamukista juomista.



Okei, olemme me vähän muutakin tehneet mutta tämän enempää en ottanut tänään kuvia. Olen jo jonkin aikaa halunnut tehdä sellaisen ihan kunnollisen "päivä kuvina" -postauksen mutta sitten pitäisi muistaa pitää kamera käsillä koko ajan. Ehkä joskus sitten kun tiedän, että päivälle on luvassa jotain erityistä tekemistä.

Tuosta nokkamukitreenistä vielä sen verran, että tänään annoin ukolle mukin ihan omaan käteen, ja olin tosi iloinen ja ylpeä, kun se tajusi heti mikä on homman nimi. Ja jopa osui nokan kanssa suuhunsa! Ainut mikä vähän haittasi, oli se, että olin laittanut mukiin venttiilin paikalleen. Normaalisti harjoittelemme juomista ilman venttiiliä ja siten, että äiti tai isä avustaa mukin kanssa. Mutta varmasti on välillä ihan hyvä antaa ukon itsekin yrittää. Siitä se lähtee! :)

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Endurokisoissa

Eilen aamulla ihan ensimmäiseksi kävimme rautakaupassa ostamassa pikku-ukolle kuulosuojaimet. Onneksi sellaiset löytyivät, sillä muuten en kyllä olisi vienyt ukkoa moottoripyörien pärinään. Peltor Kidsit maksoivat yllätyksekseni vain parikymppiä, olin kuvitellut ne paljon kalliimmiksi.

Rautakauppareissun jälkeen haimme kaupasta kahvipaketin ja kinkku-juustocroissantteja ja sitten suuntasimme ukon kummien (ei siis siskoni, vaan niiden lähempänä asuvien) luokse aamukahville. Siellä ukko sovitti uusia kuulosuojaimiaan. Ukko näytti olevan niihin ihan tyytyväinen ja ne pysyivät päässä hyvin, joten uskalsimme lähteä kisoihin.

Uudet kuulosuojaimet



Ukko ihan oikeasti seurasi radalla ajavia pyöriä!

Ei muuten ollut ensimmäinen kerta pyörän selässä (ks. isän kanssa)

Olimme kisoissa aika kauan, eikä siellä oikein ollut paikkaa jossa olisin voinut imettää. Onneksi meillä oli mukana mangososetta ukolle. Eihän julki-imetyksessä varsinaisesti mitään pahaa ole, mutta silti olen vähän arka siinä, ainakin tuollaisessa paikassa. Tästä seurasi se, että kotiin päästyämme ukko söi niin innolla ja niin paljon, että hetken kuluttua kaikki syöty lensi kaaressa sänkyymme. Lakanoiden vaihdon ja varovasti syödyn iltapuuron jälkeen ukko onneksi nukahti tyytyväisenä.

M:ää luonnollisesti kiinnosti itse kilpailu enemmän kuin minua, mutta minulla oli viihdykettä kun bongailin taas downeja. Näin ainakin kaksi poikaa, toinen oli ehkä noin kymmenen ja toinen vähän vanhempi. Oli kiva seurata, miten he olivat ihan mukana meinigissä. :) Nuorempi poika muuten osui isänsä kanssa katsomaan tuota kuvassa näkyvää keltaista pyörää samaan aikaan kuin me. M vaihtoi isän kanssa muutaman sanan pyörästä, eikä huomannut ollenkaan vieressä hyörivää poikaa. Itse sen sijaan yritin kaivaa pikku-ukkoa vaunuista nopeasti näytille, mutta myöhästyin vähän, enkä sitten kehdannut mitään enää sanoakaan. Enkä oikeastaan kyllä edes tiedä, mitä sitten edes olisi pitänyt sanoa. "Katso, meilläkin on tämmöinen!" Kuulostaa vähän tyhmältä...

Sain juuri pikku-ukon nukkumaan ja ehkä itsekin taidan kohta mennä sänkyyn. On jotenkin vähän huono olo, toivottavasti en tule kipeäksi!

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Hiljaisuus

Pikku-ukko nukkuu, M on töissä ja siskoni, joka oli siis kylässä meillä tiistaista alkaen, lähti jokin aika sitten. On niin kovin hiljaista ja vähän yksinäistä. Mutta onpahan ainakin aikaa taas kirjoittaa ja myös lukea seuraamieni blogien uudet päivitykset. Olen hiljattain löytänyt muutaman kiinnostavan vauva-aiheisen blogin. Ne ovat keskenään tosi erilaisia, mutta jokainen omalla tavallaan mielenkiintoisia ja viihdyttäviä. Lisäsin blogeja äsken tuohon sivupalkin "näitä seuraan" -kohtaan. Kannattaa käydä kurkkaamassa!

Oli muuten hirmu kiva nähdä pitkästä aikaa siskoa. Pikku-ukkokin tykkäsi kovasti, kun kummitäti jaksoi tanssittaa ja leikkiä. Minä puolestani sain rauhassa valmistaa ukolle ruokaa pakastimeen ja tehdä muita kotihommia. Kävimme jumpassa ja kiertelimme kauppoja ja yhdeltä kirpputorilta ukko sai hienoja kirjoja (täytyykin muuten ottaa niistä kuva tänne). Tiistai-iltana M jäi pojan kanssa nukkumaan kun kävimme "paikallisessa" kääntymässä. Kaikin puolin mukavat kolme päivää takana! :)

Kauppaan lähdössä, villasukat olivat tarpeen vaikka on heinäkuu!

Ukolla on uusi kännykkä, samanlainen kuin tyttöystävällä. Tämä ostettiin tosin jo viime viikolla.

M:llä on tämä viikonloppu vapaata töistä ja lauantaina hän aikoo mennä katsomaan endurokisoja. Mieleni tekisi lähteä mukaan pikku-ukon kanssa, mutta siellä on kyllä varmasti vielä kovempi melu kuin Särkänniemessä. Sellaiselle en haluaisi pikku-ukkoa altistaa. Mitähän ukko sanoisi kuulosuojaimista? Siis sellaisista Peltor Kid -merkkisistä, joita olen monilla nähnyt. Mahtaisivatkohan Peltorit vielä edes pysyä ukon päässä, kun luin jostakin, että ne sopivat vielä seitsenvuotiaallekin. Ehkä huomenna täytyy mennä kauppaan sovittamaan. En usko, että ukko kovin helposti hermostuisi kuulosuojaimista, koska ukon perusluonne ja suhtautuminen uusiin asioihin on tavallisesti aika leppoisa. Ja onhan ukolla ennenkin ollut kuulokkeet päässä, tosin vain ihan lyhyen aikaa.

Tuli muuten mieleen, että taisin luvata kuvan uusista hiuksista. Tässä se tulee; otsatukka! Ja näkyypä siinä se uusi kamerakin.


 
Nyt kipin kapin nukkumaan!

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Särkänniemireissua, serkkuja ja nukuttamista

Olen tosi iloinen, että uskalsin lähteä pikku-ukon kanssa Särkänniemeen, vaikka aluksi vähän epäröinkin. Päivä oli pitkä, mutta ukko jaksoi sen tosi hienosti. Huvipuiston meteli ei tuntunut häiritsevän ukkoa millään lailla, tosin päiväunet taisivat jäädä hieman katkonaisiksi. Suurimman osan ajasta ukko köllötteli vaunuissa leluja hypistellen ja välillä torkkuen. Päivän kohokohdat ukolle olivat varmastikin akvaario ja Näsinneula. Akvaariota tosin emme päässeet eteistä edemmäs katsomaan, sillä sitä ei oltu suunniteltu vaunujen kanssa liikkuville. Ukko näytti siitä huolimatta olevan hyvin vaikuttunut näkemästään. Harmi kun ei akvaarion katselusta ole yhtään kuvaa, mutta tässä yksi minun mielestäni tosi ihana kuva Näsinneulasta.

Iskän kanssa Näsinneulassa

Jännitin etukäteen, että ottaako hissimatka Näsinneulaan ukon korviin, mutta eipä tuo näyttänyt olevan moksiskaan. Myös ruokailut reissun päällä sujuivat hyvin. Eväänä oli päärynä-mangososetta ja kahdesti etsin vähän syrjäisemmän paikan imetystä varten.

Oli kyllä tosi mukava päästä pitkästä aikaa Särkänniemeen. En edes muista koska viimeksi olen ollut huvipuistossa. Meitä oli yhteensä kuusi aikuista ja neljä lasta, joten kaikki halukkaat pääsivät laitteisiinkin, kun aina oli joku vahtimassa lapsia.

Kuten taisin jo aiemmin kertoa, niin M:n veli perheineen olivat meillä keskiviikosta lauantaihin. Heillä on kolme lasta, joten menoa riitti ihan mukavasti. :) On tosi ihanaa, että pikku-ukko saa tutustua serkkuihinsa, harmi ettemme voi välimatkan takia tavata useammin. Nuorin lapsista, kohta kaksivuotias tyttö, oli oikein innokas vauvanhoitaja. Pikku-ukko ja tyttö olivat ihan supersuloinen kaksikko, ja sainpas muuten yhden ei-tärähtäneen kuvankin napattua. Kiitos H kuvan julkaisuluvasta!

Pikku-ukko ja serkkutyttö

Montaa päivää emme ehdi olla taas oman perheen kesken, sillä tiistaina ukon toinen kummitäti, eli minun siskoni tulee meille muutamaksi päiväksi. Kivaa kun on tekemistä ja ihmisiä ympärillä. Mietin tosin sitä, että onko meillä jo liikaa menoja ja vieraita, mutta uskon että pidemmän päälle ukolle on hyväksi olla paljon ihmisten parissa (siis muidenkin kuin minun ja M:n). Sitä paitsi kun syksy koittaa ja kaikkien kesälomat on pidetty, niin saamme ihan varmasti olla taas keskenämme ihan riittämiin.

Pikku-ukko osasi ottaa rennosti hulinan keskellä

Ainiin, tähän loppuun täytyy vielä hehkuttaa; ukko nukahti tänään jo neljättä iltaa putkeen omaan sänkyynsä ja vieläpä ihan järkevään aikaan! Viime viikolla aloin antamaan ukolle iltapuuron ennen nukkumaanmenoa. Näyttää siltä, että se auttaa nukahtamaan helpommin. Apuna on myös tuutulauluja soittava itkuhälytin ja tarvittaessa käytän rauhoitteluun tuttia tissin sijaan. Ehkä olen itse myös "karaistunut" enkä nosta ukkoa syliin joka inahduksesta vaan odotan ensin hetken jos ukko rauhoittuisi itsekseen. Viime päivinä tämä taktiikka on tuntunut toimivan. Ja en siis tosiaankaan puhu mistään huudatusunikoulusta, vaan yleensä riittää, että lasken mielessäni hitaasti kymmeneen ja ukko on jo rauhoittunut. Ihanaa kun iltaisin ehtii tehdä taas muutakin kun nukuttaa ukkoa!

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Täällä taas!

Täällä sitä taas ollaan! Ihanan touhukkaita päiviä takana, siitä siis johtuu muutaman päivän blogihiljaisuus. Särkänniemireissu tuli tehtyä, siitä ja muistakin jutuista lisää mahdollisesti jo huomenna.

Hauskaa viikonloppua, toivottaa pikku-ukko!


tiistai 9. heinäkuuta 2013

Vatsalta selälleen

Jipii, tänä aamuna pikku-ukko sitten kääntyi ensimmäistä kertaa vatsalta selälleen. Ja se tapahtui aika huvittavalla tavalla. Ukko aivasti ja näytti pyörähtävän aivastuksen voimasta ympäri. Äiti ei voinut kuin nauraa, hassu pieni mies. :) Nyt illalla olemme harjoitelleet kääntymistä vielä uudestaan. Ukko näyttää aina käännyttyään yhtä hämmästyneeltä, ihan kuin se miettisi että "miten ihmeessä minä tähän päädyin?". (Tässä kohtaa pitää muuten vielä mainita, että oikeastihan ukko kääntyi mahalta selälleen 3,5-viikkoisena, mutta ei sitä lasketa, koska sen ikäisenä painava pää saa vauvan kääntymään ympäri täysin tahdosta riippumatta.)

Huomenna meille saapuu vieraita pitkän matkan päästä. M:n veli perheineen on tulossa meille ja he viipyvät lauantaihin saakka. Ohjelmaa varmasti riittää, joten saattaa olla, etten muutamaan päivään kauheasti ehdi tänne kirjoitella. Torstaina olisi tarkoitus mennä Särkänniemeen ja minua vähän jännittää, että miten pikku-ukko jaksaa olla reissussa pitkän päivän. Toivottavasti se saa nukuttua vaunuissa, vaikka ympärillä onkin huvipuiston hälinää.

Varmasti on kyllä ihan hyvä, että ukon kanssa käydään uusissa paikoissa ja että ukko tottuu muihinkin kuin kodin ääniin. Olen nimittäin kuullut, että joskus down-lapset voivat olla kovin herkkiä metelille ja pelätä vieraita ääniä. En ole vielä ainakaan huomannut, että ukkoa häiritsisi hälinä ympärillä (esimerkiksi kun olemme olleet markkinoilla). Ja jos ukolla olisi taipumusta ääniyliherkkyyteen niin uskon että vähitellen tapahtuva "siedätyshoito" olisi siihen paras apu. Siksi pyrin nyt jo menemään rohkeasti uusiin paikkoihin ja tilanteisiin ukon kanssa sen sijaan että varmuuden vuoksi pysyisimme vain kotona.

Lopuksi tänään puhelimella napattu kuva, kun pikku-ukko kuunteli musiikkia kuulokkeista. Ja älkää pelästykö, tämä ei todellakaan ollut mitään metelille siedätystä! Volumet olivat ihan matalalla ja ukko kuunteli hetken ihan ihmeissään, että mitä sieltä kuulokkeista oikein kuuluu. :)


maanantai 8. heinäkuuta 2013

Äidin turhamaiset (?) jutut

Viime viikolla katselin kauhuissani M:n ottamaan kuvaa minusta. Tai lähinnä huomioni kiinnittyi päässäni heiluvaan harakanpesään. Ennen siinä kohdin oli hiukset. Raskaana ollessani hiukseni olivat kauniit ja kiiltävät, eikä koko raskausaikana hiuksia tuntunut irtoavan juuri ollenkaan. Pikku-ukon ollessa noin neli-viisikuinen, alkoi sulkasato ja samalla jäljelle jäävistä hiuksista tuli kuivat ja huonokuntoiset. Ja se tuntuu tosi ikävältä minulle, jonka ei ole ikinä tarvinnut käyttää edes hoitoainetta.

Nyt kuitenkin jotakin oli tehtävä. Tänään aamulla ensi töikseni laitoin viestin pikku-ukon kummitädille, ja ilokseni hän lupasi hoitaa ukkoa sen aikaa, että käyn kampaajalla. Sain ajan varattua jo keskiviikkoaamulle, onneksi ei tarvitse enää kauaa kärsiä. Tavallisesti inhoan kampaajalla käyntiä, mutta tällä kertaa en jostain syystä malttaisi millään odottaa! Tässä se kuva, joka sai minut kauhistumaan, ylipitkä ja ei minkään värinen takkukasa:


Ehkä loppuviikosta näette sitten tuloksen. En aio tehdä mitään kovin radikaaleja muutoksia, mutta jotain pientä kuitenkin.

Eilinen päivä oli osaltani ihme vetelehtimistä. Otin pikku-ukon kanssa kahdet pitkät päiväunet ja silti olin ihan väsynyt. Iltapäivällä M lähti ukon kanssa ajelulle ja kauppaan, joten sain noin tunnin verran tehdä ihan mitä halusin. Kuuntelin musiikkia kovaa ja lakkasin kynnet, ja voin kertoa että se piristi mieltä. Ei siihen oikeasti sen kummempaa välttämättä tarvita. :)

Illalla kävimme kylässä pikku-ukon tyttöystävän luona. Tyttis muuten lähtee ihan kohta ryömimään, ehkä ukko voisi ottaa hänestä vähän mallia omiin harjoituksiinsa. Täytynee järjestää treffejä useammin (vai mitä Ulmeri?), edeltävistä olikin jo aika kauan aikaa.

Kyläreissulla ukko kokeili myös istua syöttötuolissa. Vähän nojailuksi se vielä meni, mutta kyllä meidän pian pitää jo hankkia omakin tuoli. Meille on jo luvassa käytetty Tripp Trapp ystävältäni, kunhan vain saisimme sen haettua.



Annoin ukon myös maistaa maissinaksua ensimmäistä kertaa. Niitä voisin ostaa myös meille kotiin sillä varmasti ne olisivat ukon mielestä kivoja ja siinä sivussa ne kehittäisivät käsien ja suun motoriikkaa.


sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Rakkaalleni

Rakkaani, osaat sen mitä sinun kuuluukin osata. Se saattaa ehkä olla vähän, mutta samalla se on aivan suunnattoman paljon! Olen ylpeä kaikesta mitä teet. Joka hymy saa minut onnelliseksi. Jokainen hengenveto on upea suoritus, sillä mikään tässä elämässä ei ole itsestään selvää.

Jos jotain olen oppinut, niin sen että kaikki voi muuttua silmänräpäyksessä. Mutta nyt me olemme tässä ja nyt. Uskon että kaikella on jokin tarkoitus. Minun tarkoitukseni on olla sinun äitisi ja sinä olet minun pieni rakas poikani, enkä tiedä mitään kauniimpaa.


perjantai 5. heinäkuuta 2013

Pieni lentokone

Neljä päivää sitten näin ensimmäistä kertaa pikku-ukon nostavan kädet ilmaan vatsallaan ollessaan, ja sitä onkin sen jälkeen treenattu ahkerasti. On hauska seurata vierestä kun ukko jumppailee siten, että pelkkä maha enää koskettaa lattiaa. Siitä ei ole enää pitkä matka siihen, että ukko kääntyy vatsalta selälleen. Ja sen jälkeenhän se periaatteessa voi pyöriä mihin vaan, joten äidin pitää olla entistäkin tarkempana. Toistaiseksi ukko vielä keikkuu ja kaartelee puolelta toiselle kuin lentokone, mutta en ihmettelisi jos kääntyminen onnistuisi vielä viikonlopun aikana.



Asiasta ihan toiseen: Tällä viikolla Hesarissa oli tosi ihana juttu down-poika Kallesta. Vähän jopa liikutuin sitä lukiessani, sillä tietenkin se sai minut taas ajattelemaan pikku-ukon tulevaisuutta. Tällaisia positiivisia juttuja tarvittaisiin ehdottomasti lisää ihmisten asenteita muokkaamaan. Juttu löytyy täältä.

torstai 4. heinäkuuta 2013

6 kk neuvola

Tänään olimme pikku-ukon kanssa 6 kk neuvolakäynnillä. En vieläkään oikein käsitä, että ukko on tosiaan jo puolivuotias! Oma "neuvolantätimme" on lomalla, joten olimme tällä kertaa eri hoitajan luona. Hän oli oikein mukava ihminen ja huomasin että häntä tosissaan kiinnosti pikku-ukon asiat. Ja hänellä myös tuntui olevan ennalta ainakin jotain kokemusta downin syndroomasta.

Ukon mitat olivat tänään 7240 grammaa ja 66,2 senttiä. Painoa oli tullut viime kerrasta tasan puoli kiloa ja pituutta lähes kaksi senttiä. Hyvinhän ukko siis on kasvanut, vaikka sitäkin asiaa olin jo vähän ehtinyt murehtia.

Neuvolakorttiin kirjoitettiin tällä kertaa näin: Aurinkoinen poika, upea iho, seisottaessa kantapäät menevät ajoittain maahan, hienosti kasvaa. Hauskasti sanottu tuo "upea iho". :) Mutta kaipa se on ihan totta, sillä ukolla ei ole juurikaan ollut ongelmia ihon kanssa. Ihan pienenä pariin otteeseen sain rasvata sen jalkoja, kun ne olivat vähän kuivat. Ja nyt helteillä ukolle tuli hikinäppyjä, mutta muuten iho on ollut oikein hyvässä kunnossa. Pikku-ukko sai kehuja myös jäntevyydestään ja kaiken kaikkiaan neuvolakäynnistä jäi tosi hyvä mieli.

Kerrottavia asioita olisi mielen päällä enemmänkin, mutta väsymys taitaa viedä voiton. Ehkä sitten huomenna niistä lisää. Lopuksi vielä pari kuvaa ryömimisharjoituksista.

Yritys on kova

Äidin kulta!

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Mietteliäs päivä

Olen tänään taas miettinyt pikku-ukon downin syndroomaa. Minulla on ollut jo puoli vuotta aikaa sulatella asiaa, mutta siitä huolimatta en vieläkään voi sanoa olevani täysin sinut asian kanssa. Eikä tätä pidä ymmärtää väärin, tottakai hyväksyn lapseni juuri sellaisena kuin hän on ja olen ihan mielettömän rakastunut tuohon pikku-ukkoon, mutten saa silti mielestäni ajatusta, että tämä on väärin. Nimittäin se, ettei minun lapseni saanut syntyä tähän maailmaan samoin eväin kuin muutkin. Välillä tulee hirmu haikea olo kun katson ukkoa ja muita lapsia ja tiedän ettei ukolla tule ikinä olemaan samoja mahdollisuuksia elämässään kuin muilla. Se tuntuu niin kovin epäreilulta.

Kaupassa katson muita äitejä tavallisten lastensa kanssa, ja mietin ymmärtäväkö he edes olla kiitollisia siitä mitä ovat saaneet. Terveys ja "normaalius" taitavat olla niin itsestäänselvyyksiä, ettei niitä mieti ennen kuin vamma tai sairaus sattuu omalle kohdalle. Toivottavasti kukaan ei nyt hermostu näistä ajatuksistani, sillä ne ovat nimenomaan vain yhden, lapsensa kehitysvammaa päässään prosessoivan äidin ajatuksia. Enkä minä ole mikään toisia moittimaan, sillä yhtälailla minäkin raskausaikana oletin saavani tavallisen synnytyksen jälkeen syliini tavallisen, terveen vauvan.

Tämä on kai niitä ajatuksia, joita kaikkien erityislasten äitien on mielessään käytävä läpi. Haluaisin todella olla jo hyväksynyt tämän asian, mutta kun en vaan ole. Pitkä matka on kuljettu puolessa vuodessa ukon syntymästä tähän hetkeen ja alun tuska ja ahdistus ovat suurimmaksi osaksi onneksi hälvenneet jo pois. Mutta ajoittain jokin epämiellyttävä tunne nostaa päätään. En halua sanoa että se tunne olisi katkeruus, sillä en ole katkera. Mutta jotain sukua katkeruudelle tuo tunne on, enkä haluaisi sitä joutua tuntemaan.

Muistan kun joskus alkuvaiheessa sanoin M:lle, että toivoisin ajan hyppäävän puolikin vuotta eteenpäin, sillä tiesin, että vaikka siinä hetkessä kaikki tuntui pahalta niin ajan myötä varmasti helpottaa. Olin silloin oikeassa ja toivon hartaasti, että sama pätee edelleen. Äitinä oloon varmasti liittyy aina huolta omasta lapsesta, mutta ehkä puolen vuoden tai vuoden kuluttua olen sentään hyväksynyt tämän downin syndrooma -asian. Ainakin toivon niin.

Pikkurakas, kiitos kun tulit elämäämme meitä opettamaan!