torstai 4. heinäkuuta 2013

6 kk neuvola

Tänään olimme pikku-ukon kanssa 6 kk neuvolakäynnillä. En vieläkään oikein käsitä, että ukko on tosiaan jo puolivuotias! Oma "neuvolantätimme" on lomalla, joten olimme tällä kertaa eri hoitajan luona. Hän oli oikein mukava ihminen ja huomasin että häntä tosissaan kiinnosti pikku-ukon asiat. Ja hänellä myös tuntui olevan ennalta ainakin jotain kokemusta downin syndroomasta.

Ukon mitat olivat tänään 7240 grammaa ja 66,2 senttiä. Painoa oli tullut viime kerrasta tasan puoli kiloa ja pituutta lähes kaksi senttiä. Hyvinhän ukko siis on kasvanut, vaikka sitäkin asiaa olin jo vähän ehtinyt murehtia.

Neuvolakorttiin kirjoitettiin tällä kertaa näin: Aurinkoinen poika, upea iho, seisottaessa kantapäät menevät ajoittain maahan, hienosti kasvaa. Hauskasti sanottu tuo "upea iho". :) Mutta kaipa se on ihan totta, sillä ukolla ei ole juurikaan ollut ongelmia ihon kanssa. Ihan pienenä pariin otteeseen sain rasvata sen jalkoja, kun ne olivat vähän kuivat. Ja nyt helteillä ukolle tuli hikinäppyjä, mutta muuten iho on ollut oikein hyvässä kunnossa. Pikku-ukko sai kehuja myös jäntevyydestään ja kaiken kaikkiaan neuvolakäynnistä jäi tosi hyvä mieli.

Kerrottavia asioita olisi mielen päällä enemmänkin, mutta väsymys taitaa viedä voiton. Ehkä sitten huomenna niistä lisää. Lopuksi vielä pari kuvaa ryömimisharjoituksista.

Yritys on kova

Äidin kulta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti