maanantai 30. syyskuuta 2013

Nukkumisjuttuja ja paljuilua

Meilläpä onkin taikamakuupussi! Kolmen (melko) hyvin nukutun yön jälkeen uskallan varovaisesti julistaa näin. Viime yönäkin Ukko heräsi ensimmäistä kertaa vasta viiden aikaan, ihanaa! Makuupussi rajoittaa jalkojen liikettä, ettei Ukko pääse heräämään omaan potkimiseensa. Lisäksi se ei luisu pois päältä kuten peitto, vaan pussissa on lämmin ja hyvä nukkua lähes aamuun asti heräämättä. Hyvien kokemusten rohkaisemana uskalsin kokeilla tänään jotain ihan uutta, nimittäin nukuttaa Ukkoa päiväunille omaan sänkyynsä. Laitoin sen lounaan jälkeen makuupussissa sänkyyn ja jäin viereen silittelemään ja laulamaan (Oravanpesä on meidän nukkulaulu). Noin kymmenen minuutin kapinan jälkeen uni vei voiton ja Ukko nukkui kaksi ja puoli tuntia. Ihan mahtava juttu! Tein ruokaa, söin, siivosin ja juorusin puhelimessa kaikessa rauhassa.

Näin iloisena herättiin päikkäreiltä


Tuntui oikeastaan vähän kummalliselta, kun oli niin hiljaista keskellä päivää. Yleensä Ukko ei nuku kovin pitkiä päiväunia. Ei vaunuissa, eikä meidän sängyssämme. Tämä päivä on ollut vähän hiljaiseloa muutenkin. Meidän oli tarkoitus mennä aamulla kerhoon, mutta sängyssä pötköttely tuntui sittenkin houkuttelevammalta.

Huomenna olisi MLL:n perhekahvilaan tutustuminen. En ole vielä päättänyt menemmekö sinne. Toisaalta olisi kiva käydä katsomassa minkälaista siellä on, mutta jos käymme maanantaisin kerhossa ja torstaisin muskarissa, ja siihen päälle vielä kaikki Ukon erityisyyteen liittyvät käynnit, niin en ole varma tarvitsemmeko yhtään lisää ohjelmaa. Jossain vaiheessa haaveilin vauvauinnista ja -jumpasta, mutta uinnin hylkäsin korvaongelmia peläten, ja luulen vähän, että vauvajumppa olisi ollut Ukon kanssa aika vaikeaa sen hypotonisuuden vuoksi. Onneksi olemme löytäneet nyt muita harrastuksia.

Uimisesta puheenollen...





Viikonloppuna olimme kummien luona paljuilemassa. Kummitädillä oli hoidossa Ukkoa vähän nuorempi poika, ja vauvoilla oli paljussa huitomisesta ja ilmeistä päätellen oikein hauskaa. Toivottavasti voidaan ottaa joskus uudestaan!



*Muoks. Katselin muutaman viime postauksen otsikoita, täytynee jatkossa vähän huolellisemmin miettiä tuota otsikointia! :)

perjantai 27. syyskuuta 2013

Iloisia juttuja

Meillä on ollut tänään kiva päivä. Aamulla oli fysioterapia ja terapeutti kehui ukon edistystä. Pienin mutta varmoin askelin mennään eteenpäin, ja saimme taas hyviä neuvoja Ukon kanssa harjoitteluun. Päivällä meillä kävi kylässä työkaverini Ukkoa hieman vanhemman poikansa kanssa. On mukava nähdä, miten pojat katselevat toisiaan ja kuuntelevat toistensa ääntä ihmeissään. Vähän kun kasvavat niin saavat toisistaan varmasti hyvät leikkikaverit.

Illalla sitten treenasimme Ukon kanssa istumista uusin ohjein. Ja ihme ja kumma, Ukko pysyi ihan kiitettäviä aikoja istumassa! Sillä oli lelu toisessa kädessä ja toisella se otti vähän tukea lattiasta, mutta siis minun ei tarvinnut pieneen hetkeen auttaa ollenkaan. Tämä toistui illan mittaan monta kertaa, ihan mahtava juttu! Lisäksi Ukko on alkanut pinnistää itseään ihan tosissaan konttausasentoon. Ensin se peruuttaa mahallaan niin kauan, että sen jalat ottavat seinään kiinni. Sillon jalat eivät luisu taaksepäin ja se onnistuu nostamaan itsensä kontalleen.

Ja sitten vielä yksi ihan huippujuttu tältä päivältä. Rakkaat ystäväni ovat tänään saaneet tyttövauvan, paljon paljon onnea K ja P ja pikkuprinsessa! <3

Huomenna tiedossa on karjalanpaistia, paljuilua ja lisää vauvaseuraa. Näin hyvillä mielin on kiva aloittaa viikonloppu!



P.S. Vielä jos saisi ensi yönä nukkua hyvin, niin kyllä sitten elämä hymyilisi leveämmin kuin pitkään aikaan.

torstai 26. syyskuuta 2013

Kivoja juttuja

Ulkona on hirmu syksyinen ja kolea ilma. Aamuisella muskarireissulla Ukolla oli jo fleecehaalari päällä ja täytynee kaivaa myös äitiyspakkauksen vanuhaalari esiin. Toisaalta tykkään syksystä, mutta kylmyydestä en niin välittäisi. Tässä muutama hyvän mielen juttu synkän päivän piristykseksi:

http://www.wusa9.com/news/article/269500/25/Born-with-Down-syndrome-man-wins-respect-powerlifting

http://www.voice.fi/viihde/down-kaunotar-lauren-potter-oli-punaisen-maton-upein-nainen-katso-kuvat/2/53966?fb_ref=voice&fb_source=message

Näiden lisäksi kannattaa muuten myös lukea uusin Vauva-lehti. Siinä on hieno juttu pikkuisesta down-poika Roopesta.

Ja vielä lisää kivoja asioita. Tänään muskarin jälkeen kävimme kahvilla, ja kahvilassapa olikin töissä down-mies! Ja äitikaverini kertoi nähneensä erään downin töissä Mäkkärissä (kyseessä ei siis ollut Sanna Sepponen Toisenlaisista frendeistä, vaan joku muu). On tosi ihanaa nähdä työelämässä mukana olevia downeja! Nämä tapaukset luovat minuun uskoa siitä, että kyllä Ukko tulee pärjäämään elämässään. Kunpa Ukkokin olisi jonain päivänä niin fiksu ja osaava, että voisi tehdä jotain mukavaa ihan oikeaa työtä.

Laitoin syksyn kunniaksi sänkyyn "talvipeiton", eli siis äitini ostaman uudehkon ihanan muhkean täkin. Ukko suostui nukkumaan päiväunia sen alla ehkä viitisen minuuttia ja nyt se jo huutelee ja heiluu tuolla vimmatusti. Taidamme lähteä kohta kauppareissulle, jos vaikka autossa tulisi uni paremmin. Ja ainiin, nyt meidän kelpaa ajella kun saimme myytyä koko ajan rikki olevan pakettiautomme ja eilen haimme tilalle uuden (tai siis käytetyn) farmari-Passatin. Toivottavasti se pysyisi ehjänä vähän paremmin kuin pakettiautomme.

Pahoittelen törkeän huonoa kuvanlaatua, mutta en ole vieläkään saanut aikaiseksi etsiä kameran laturia. Mutta tässä siis kuitenkin Ukko ja kissa Neponen hetkeä ennen, kuin Ukko taas jo heräsi.

 

tiistai 24. syyskuuta 2013

Nukkumisjuttuja

En ole tainnut pitkään aikaan kertoa nukkumiskuvioistamme. Nukuttaminen on nykyään ihanan helppoa (alkukesästähän se oli hyvin hankalaa). Iltapuuron ja -pesujen jälkeen annan Ukolle maitoa, sitten peittelen sen sänkyyn, suukotan ja toivotan hyvät yöt ja poistun huoneesta. Melkein aina Ukko nukahtaa kiltisti itsekseen. Joskus joudun käymään huoneessa kerran tai pari ja silloinkaan en joudu nostamaan Ukkoa syliin vaan riittää kun pidän kättäni sen jalkojen päällä ja silittelen sen päätä. Ukolla on tapana välillä polkea jaloillaan vuorotahtiin, ja joskus se tuntuu nukkumaan mennessä ikään kuin jäävän päälle. Eli siis tavallaan käyn "pysäyttämässä" jalat, jotta Ukko nukahtaisi.

Helpon nukuttamisen vastapainoksi yöt ovat usein melko repaleisia. Kaukana ovat ne ajat kun ukko heräsi vain kaksi kertaa yössä tai nukkui jopa yhdeksän tuntia putkeen. Ukko saattaa herätä pahimmillaan kuusi tai seitsemän kertaa yössä. Usein se onneksi nukahtaa uudelleen tassuttelemalla, mutta joskus vain maito auttaa. Yritän välttää imettämistä alkuyöstä, mutta monesti en yksinkertaisesti jaksa valvoa ja luovutan hyvinkin helpolla. Viiden-kuuden aikaan joudun aina ottamaan ukon viereen rinnalle, ja näin nukumme katkonaisesti yleensä noin kahdeksaan asti.

Minua ei sinänsä häiritse se, että Ukko tahtoo yölläkin syödä, mutta toivoisin vähän yhtenäisempiä yöunia. Yksi syöttö neljän-viiden aikaan ei haittaisi mitään, mutta sen jälkeen Ukko saisi kyllä mieluusti nukkua aamuun asti omassa sängyssään. En tiedä mitä voisin tehdä, että saisin alkuyön ylimääräiset heräilyt loppumaan. Sen sijaan aamuyön toiseen imetyskertaan (tai itse asiassa kolmen tunnin tissillä roikkumiseen) auttaisi varmasti jonkinlainen "unikoulu". Ukolla ei voi vielä siihen aikaan olla uudestaan nälkä, joten ehkä minun pitäisi yrittää kärsivällisesti nukuttaa sitä omaan sänkyynsä. Asiaa varmaan auttaisi oikea asennoituminen jo illalla siihen, että aamuyöllä valvotaan. Ja tietenkin pitää valita sellainen ajankohta, ettei seuraavana aamuna ole kiirettä mihinkään. Jos saan aikaiseksi yrittää tätä, niin lupaan sitten kertoa tuloksista.

Sitten pari iloista asiaa tähän loppuun. Tänään saimme varmistuksen maksusitoumuksesta ensitietokurssille. Aika monen puhelinsoiton ja sähköpostin takana se oli, mutta onneksi työ vihdoin palkittiin! Toinen kiva juttu on se, että Ukon nokkamukiharjoitukset ovat tuottaneet tulosta. Toki iso osa vedestä valuu vielä rinnuksille, mutta juominen sujuu jo paremmin kuin esimerkiksi kuukausi sitten. Uusin juttu on mukista yhdellä kädellä kiinni pitäminen, kuten kuvasta näkyy.

Kato äiti, yhdellä kädellä!
 

maanantai 23. syyskuuta 2013

Korvalääkärikäynnin kuulumiset

Taas on monta päivää vierähtänyt, enkä ole juuri koneen ääreen ehtinyt istahtaa. Ja vaikka tykkään kirjoittaa blogia, niin siitä huolimatta välillä tulee kausia, jolloin ei kirjoittaminen vaan tahdo sujua. Nytkin tulin oikeastaan vaan nopeasti kertomaan torstaisen korvalääkärin kuulumiset, sillä telkkarista tulee Erilaiset äidit, se on yksi harvoista ohjelmista joita katson.

Toisin kuin luulin, ukolle ei tehty kuulontutkimusta laisinkaan. Lääkäri sanoi, ettei näin pieneltä voi tutkia kuuloa sen tarkemmin, kuin se jo maaliskuussa on tutkittu. Lääkäri katsoi Ukon korviin, tai oikeastaan vain toiseen, sillä toiseen hän ei nähnyt edes mikroskoopilla. Mutta se korva johon nähtiin, oli kuulemma terveen näköinen ja tärykalvo liikkui niinkuin pitääkin. Myöskään toisessa korvassa (niin pitkälle kuin lääkäri näki) ei näkynyt punoitusta, eli uskallan olettaa, ettei ukon korvissa ole mitään vikaa. Ja olen täysin varma siitä, että Ukko kuulee hiljaisetkin äänet. Menemme kuitenkin loppuvuodesta vielä näyttämään korvia uudestaan. Ihan hyvä sinänsä, sillä korvaongelmat ovat downeilla aika tavallisia.

Siinäpä se käynti, hyvin lyhesti selitettynä. Yritän tällä viikolla kirjoitella taas vähän ahkerammin!

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Kotipäivä

Pikku-ukko nukahti vähän aikaa sitten ja M on töissä. Se tarkoittaa sitä, että nyt minulla on hetki ihan ikiomaa aikaa. Hengailen kissa Neposen kanssa sohvalla, kirjoitan blogia ja katson sivusilmällä Elämä lapselle -konserttia. Pienten potilaiden tarinat koskettavat nykyään ihan eri tavalla kuin ennen. Silmänurkat kostuvat vähän väliä ja osallistuinpa keräykseenkin kymmenellä eurolla. Se ei ole paljon, mutta on mukavaa kun pystyy auttamaan edes vähän.

Tänään meillä on ollut vähän laiska päivä. Tai tarkemmin sanottuna äiti on laiskotellut ja pikku-ukko on ahkeroinut lattialla. Ukko peruuttaa yhä pidempiä matkoja ja tuntuu sen ansiosta viihtyvän entistä paremmin lattialla.

Ruokaa laittaessani laskin ukon lattialle.


Hetken kuluttua se oli näin kaukana, matka tyssäsi ikävästi maton reunaan.


Lopuksi päivän kohokohta! :)


Oikeasti pitäisi lopettaa herkuttelu, sillä nyt kun imetys on vähentynyt niin syödyt pullat uhkaavat taas kertyä vyötärölle. Minun huonolla itsekurillani se on kyllä helpommin sanottu kuin tehty, mutta oikeasti äitiys ei minusta ole todellakaan mikään syy antaa itsensä lihoa. Jos niin käy, niin se johtuu sitten ihan muista syistä kuin äitinä olosta.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Silmälääkärissä

Tänään olimme pikku-ukon kanssa keskussairaalassa silmälääkärillä. Tämä oli nyt siis se käynti, johon saimme lähetteen ukon 8 kk neuvolasta. M ei päässyt töiden takia mukaan, mutta pärjäsimme ukon kanssa kahdestaankin oikein hyvin. Uusien matkarattaiden kanssa oli ihanan helppo liikkua, verrattuna isoihin vanhoihin vaunuihimme.

Ensin meidät kutsui sisään hoitaja, joka tutki mm. ukon silmien liikkuvuutta ja epäiltyä karsastusta. Seuraavaksi lääkäri tutki silmiä ja laittoi ukolle pupilleja laajentavia tippoja, joiden vaikutusta istuimme aulaan odottamaan. Hetken kuluttua hoitaja tuli laittamaan vielä toiset tipat, ja odottelimme vähän lisää. Tässä vaiheessa ukko meinasi jo hermostua, mutta onneksi käytävää pitkin kärryttely auttoi. Lopuksi lääkäri vielä katsoi ukon silmänpohjat ja sitten pääsimme kotiin.

Odotushuoneissa on aina tosi symppiksiä leluja

Päivän saldona oli hassu nappisilmäinen pikku-ukko ja väsynyt äiti, sekä ennen kaikkea hyvä mieli. Karsastusta ei havaittu lainkaan ja muutenkin silmät toimivat ihan niin kuin pitääkin, ihanaa! En tosin alun perinkään epäillyt ukon silmissä olevan mitään vikaa, mutta luonnollisesti olen silti tosi iloinen ja helpottunut.

Nappisilmäinen ukkeli

Torstaina meillä on taas edessä sairaalareissu, tällä kertaa korvalääkärille. Se minua jännittää kovasti, paljon enemmän kuin tämänpäiväinen käynti. Vaikka olen ihan varma, että ukko kuulee, niin olen alkanut pelkäämään, että sen kuulossa on kuitenkin jotain vikaa. Esimerkiksi huonokuuloisuutta tai että se ei kuule jotain tiettyä äänenkorkeutta. Mietin välillä, että mitä jos ukon korvat ovat kuitenkin täynnä töhnää (vaikka neuvolalääkäri sanoi, etteivät ole) tai että sillä on jonkinlainen piilevä korvatulehdus. Onneksi lääkäri on jo niin pian, että saan mielenrauhan. Ja jos jokin olisikin vialla, niin torstain jälkeen ainakin tiedän missä mennään.

torstai 12. syyskuuta 2013

Kerhoilua ja omppuja

Tänään olimme ensimmäistä kertaa seurakunnan perhekerhossa. Ja jälleen pikku-ukko oli ihan tyytyväinen, mutta minä olin se, jolla on ongelma. Lieneekö asiaan vaikuttanut eilinen vammaistukihakemuksen vääntö vai huonosti nukuttu yö, mutta meinasin pillahtaa itkuun kesken leikkihetken kun yksi ohjaajista tuli kyselemään miten meillä menee ja miten olemme jaksaneet. Nolottaa oikeasti, mutta en voinut sille mitään. Jotenkin taas asetelma pikku-ukko/tavislapset oikein korostui, kun ukko pötköttelee paikallaan kun muut samanikäiset pyörivät ja ryömivät minkä kerkeävät. Lisäksi yksi poika astui ukon käden päälle ja toinen nappasi lelun sen nenän edestä. Onneksi ukko ei tuntunut hirveästi välittävän. Niin ja juuri ennen kerhoon lähtöä ukolta tuli isot puklut hihallensa emmekä ehtineet enää vaihtaa vaatteita, ja jostain syystä minä itse hikoilin kerhossa kuin pieni sika, joten taisimme vielä olla "ne pahanhajuiset". Että sellainen kerhoreissu meillä.

Mutta...

Kaikesta huolimatta meillä oli suurimman osan ajasta jopa ihan mukavaa ja aiomme mennä uudestaan. Alamme käymään kerhossa varmaankin maanantaisin, sillä torstaisinhan meillä on muskari. Emme ehkä joka viikko, mutta aina silloin kun jaksaa ja ehtii. Ja arvatkaas mitä, kerhossa oli apuohjaajana nuorehko down-nainen! En kyllä tullut jutelleeksi hänen kanssaan mitään (koska olen nössö ja en keksi sanottavaa), mutta tottakai minua sattuneesta syystä vähän kiinnostaisi tietää, minkälaista hänen elämänsä on. Mutta ei sitä tuollaisessa tilanteessa ventovieraalta kehtaa mennä mitään kyselemään.

Ja sitten se paras juttu. Kerhosta kotiuduttuamme laitoin ukon lattialle ja se heilui ja kääntyili ja punnersi vallan mahdottomasti. En ole koskaan nähnyt vastaavaa, ja nyt voin juhlallisesti ilmoittaa, että ukko liikkuu! Toisin sanoen se siis peruuttaa "vahingossa" pieniä matkoja, mutta kuitenkin! Taisi toisten lasten seura ja esimerkki tehdä oikein hyvää. Ja tämä on se painavin syy, miksi haluan jatkossakin käydä kerhossa.

Iloinen kerholainen

Sitten ihan muuta asiaa. Olemme saaneet viime päivinä omenoita kahdestakin paikasta ja tarkoitus oli tehdä hilloa jo tiistaina, mutta sain aikaiseksi aloittaa homman vasta tänään. Lisäksi olen tehnyt kaksi omenapiirakkaa ja omenoita on syöty paljon myös ihan sellaisenaan. Tykkään loppukesästä ja alkusyksystä ja siitä kun saa omenoita, marjoja ja sieniä. Haaveilen kovasti omasta omenapuusta, mutta en ole vielä saanut hankituksi sellaista. Ehkä tänä syksynä.


Yksi juttu vielä, olen viime aikoina blogimaailmassa törmännyt useasti Mini Rodini -merkkisiin lastenvaatteisiin. Kovasti tuntuvat olevan haluttuja ja kehuttuja. Siispä kiinnostuin asiasta ja googletin merkin, ja seuraavaksi meinasinkin tukehtua omenaani. Siis oikeasti, mitä? Jos joku tykkää ja rahaa löytyy niin mikäs siinä, mutta minun mielestäni nuo eivät ole edes mitenkään erikoisen hienoja. Ja en tietenkään tarkoita, että kannattaisi ostaa mahdollisimman halvinta ja samalla todennäköisesti huonolaatuista tavaraa, mutta joku raja sentään...

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Vammaistukihakemus

Huhhuh, nyt on takki tyhjä ja päätä särkee. Olen elänyt tämän päivän käytännössä kahvilla, ja nyt illansuussa väkersin erään vertaisäidin avustuksella vammaistukihakemuksen. Suurkiitokset hänelle avusta! Muutama tunti siinä vierähti kun pohdimme järkeviä vastauksia lomakkeen kysymyksiin. Yritimme kirjoittaa asiat mahdollisimman negatiivisessa valossa, mutta tietty kuitenkin totuudenmukaisesti. Tuntui vähän ikävältä miettiä koko ilta vain elämämme synkkiä ja vaikeita puolia, mutta toivon mukaan se myös palkitsee. En hetkeäkään elättele toiveita korotetusta saati ylimmästä vammaistuesta (niitä on siis kolmea eri tasoa), mutta jospa meille edes alin tuki irtoaisi.

Huomenna aamupäivällä menemme pikku-ukon kanssa tutustumaan perhekerhoon. Tutustumiset seurakunnan perhekerhoon sekä MLL:n perhekahvilaan kuuluvat paikkakunnallamme perhevalmennukseen, samoin kuin ensi viikolla oleva päiväkoti-info. Huomenna siis ohjelmassa on vaihteeksi ihan normaalia vauvaperheen toimintaa, jes!

Viime päivinä olen saanut otettua kuvia taas vain puhelimella, koska uuden kameran akku on loppu ja laturi hukassa. Tänään en ole muistanut ottaa yhtään kuvia, mutta alkuviikosta ikuistin ukon ja kissan hauskan aamuhetken. Kummallista, mutta normaalisti hieman säpäkkäluonteinen kissamme sietää ukolta aikamoista retuutusta, ja jopa ihan tarkoituksella hakeutuu ukon läheisyyteen.


tiistai 10. syyskuuta 2013

Välipalalla

Tässä muikea ilme tältä päivältä, kun välipalaksi maisteltiin valkeaa kuulasta ihan tuoreeltaan. Taisi olla vähän kirpakkaa!

 

Muutamia huomioita sekalaisista asioista

Tässäpä muutama pieni ajatus/havainto, joita viime päivinä on syystä tai toisesta tullut mieleeni. Taas kerran ehkä vähän hölmöjä juttuja, mutta halusin silti jakaa ne kanssanne.

  • Pikku-ukon synnyttyä puolitututkin huolehtivat, että imetänhän vauvaani ja että maito riittää. Jossain vaiheessa, ukon ollessa noin puolivuotias, tilanne yhtäkkiä muuttui. Kyselijät ovatkin vähän ihmeissään ja yllättyneitä: "Ai sä imetät vielä?".

  • Erikoinen ja ehkä vähän huvittava havainto, jonka olen jo aiemminkin tehnyt, mutta joka ensimmäisellä muskarikerralla suorastaan hyppäsi silmille: Ns. tavisvauvat näyttävät nykyään mielestäni vähän hassuilta isoine korvineen ja leveine suineen. Ja tätä ei todellakaan ole tarkoitettu loukkaukseksi ketään kohtaan, mutta kun päivät pitkät katselen pikku-ukkoa ja muita down-vauvoja vertaispalstalla, niin down-piirteistä on tullut minulle tavallaan se "normaali".

  • Puolivuotisneuvolassa ollut terkkari (ei siis ollut meidän oma neuvolantäti) oli kyllä oikein mukava, mutta oli tainnut ennen käyntiämme opiskella downin syndroomasta googlesta. Nimittäin ensimmäinen lausahdus hänen katsottuaan pikku-ukkoa oli: "Pysyyhän se kieli siellä suussa!" :D

  • Sitten yksi juttu, jota pohdin viime neuvolakäynnin jälkeen. Lääkäri tutki ukon suuta ja sanoi katsovansa onko kieli liian lyhyt. Ei se kuulemma ollut, mutta jäin miettimään, että eikö downeilla pitänyt olla liian iso kieli? Jos sen ei kerran pitänyt edes pysyä siellä suussa? Kenties se on sitten liian leveä eikä liian pitkä. Ota tästä nyt sitten selvää...

  • Miksi ihmeessä mihinkään vauvojen tuotteisiin pitää laittaa hajusteita? Hajuton Pirkka-talkki oli loppu kaupasta, joten jouduin ostamaan Natusan-talkkia. En suosittele sitä kyllä kenellekään, haju on karmaiseva, ihan kuin joku kaamea vessanraikastin, yök!  

Että tämmöistä tänään. Ei päätä eikä häntää, mutta tulipahan kerrottua... :D

lauantai 7. syyskuuta 2013

Rattaiden koeajo

Tänään kävimme pikku-ukon kanssa vähän ulkoilemassa uusien rattaiden kanssa. Etupyörät lukittuina ne kulkivat yllättävän hyvin epätasaisella hiekkatiellä, vaikka eivät ne ihan sellaiseen käyttöön ole tarkoitettu. Pitäisi oikeasti päästä vähän johonkin kaupoille pyörimään niiden kanssa, siihen ne olisivat ihan omiaan. En osannut päättää, minkä kuvan laittaisin, joten laitoin monta! :)




 

perjantai 6. syyskuuta 2013

Matkarattaat

En ole vauvatarvikkeilla hifistelijä, en sitten alkuunkaan. Olemme ostaneet/saaneet käytettynä vaunut, hoitopöydän, turvaistuimen, pinnasängyn, syöttötuolin ja paljon muuta pienempääkin tavaraa. Mutta nyt päätimme ostaa ukolle edes jotain ihan upouutena.

En jaksanut ihan kauhean tarkasti perehtyä erilaisten rattaiden ominaisuuksiin, sillä valikoima on niin valtava. Oikeastaan ihan ylisuuri jos minulta kysytään. Aikomuksena ei myöskään ollut käyttää matkarattaisiin montaa sataa euroa, joten se luonnollisesti karsi ison osan malleista pois. Kriteereinä oli, että etupyörät saa tarvittaessa lukittua ja että selkänojan saa täysin makuuasentoon. Niin ja kunnon turvavyöt tietenkin pitää olla.

Olin jo aiemmin katsellut käytettynä Oran Jovi Io -rattaita ja lukenut niistä keskustelupalstoilta. Jonkun mielestä ne olivat raskaat työntää, mutta pääosin kokemukset olivat positiivisia. (Ja nyt kun olen omiani testaillut, niin voin sanoa, etteivät ne ainakaan minun mielestäni ole raskaat.) Vielä kun löysin ne uutena 89 eurolla Orashopista, niin päätös oli tehty. Värikin sattui olemaan ihan mieleinen musta-sininen. Monet käytetyt mitä katselin kun olivat beigen värisiä, josta en tykkää yhtään.

Tässä ne nyt ovat. Eivätkä nuo siniset osat luonnossa kiillä yhtä paljon kuin salamavalossa.



Näiden kantavuus on 16 kiloa, joten ne tulevat sopimaan pikku-ukolle pitkän aikaa, kunhan ne muuten vain kestävät käytössä. Mielestäni ne ovat kyllä oikein hyvän ja tukevan tuntuiset. Bonuksena niissä on vielä tilava tavarakori, mukiteline ja lokero pikkutavaroille. Ja jalkapeittokin kuului toimitukseen. Ja nyt alan kuulostaa jo ihan joltain mainosmieheltä, mutta kun olen näihin niin tyytyväinen!

Tuo moneen asentoon säätyvä selkänoja on oikeasti tosi hyvä ja tarpeellinen juttu. Nimittäin en vieläkään uskalla istuttaa ukkoa pitkiä aikoja pystyssä. Tai oikeastaan se ei ole mahdollistakaan, koska ukko valuu ennen pitkää huonoon asentoon. Istumista harjoitellaan pikkuhiljaa ja mielestäni keskivartalo on jo jonkin verran vahvistunutkin. Näin ryhdikkäästi meillä istuttiin syöttötuolissa eilen, ainakin vähän aikaa.


Loppuun vielä kuva haalareista, joista eilen kerroin. Kyllä meidän nyt kelpaa lähteä ulkoilemaan! :)


torstai 5. syyskuuta 2013

Kirppiskivaa jälleen

Löysin paikkakuntamme facebook-kirppikseltä pikku-ukolle musiikkimaton. Se taisi olla jopa oletettua parempi ostos, sillä en ole vielä kertaakaan nähnyt ukon yrittävän niin pontevasti eteenpäin, kuin tänään uuden musiikkimaton päällä. Eteneminen ei onnistunut, mutta ukko liikkui vähäsen taaksepäin, mikä sekin on uusi hieno saavutus! Ukko ei tietenkään vielä osaa tarkoituksella painaa matosta musiikkia kuuluville, mutta välillä se saa vahingossa ääniä aikaiseksi. Luulen, että ukon vähän kasvettua matosta saadaan vielä enemmän iloa irti.


Kuvan taustalla näkyvät upouudet matkarattaamme, jotka haimme tänään Matkahuollosta. Testailimme niitä äsken vähän ja olen aivan ihastunut niihin, voin laittaa niistä kunnon kuvan ja kertoa vähän enemmän myöhemmin.

Kirppikseltä muuten löytyi myös ihana Lindexin koon 80 fleecehaalari. Sen lisäksi meillä on mummilta saatu vähän ohuempi karvakankainen haalari kokoa 86, ja kaksi toppahaalaria. Jospa pärjäisimme syksyn ja talven yli näillä. Mitään vedenpitäviä - tai kuravaatteita emme vielä taida tarvita kuin aikaisintaan keväällä, koska ei ukko vielä leiki ulkona maassa.

Nyt pitää mennä keittämään ukolle iltapuuroa. Huono syöminen on jatkunut tänäänkin, mutta nuha ei onneksi ole pahentunut. Toivottavasti edes puuro maistuisi!

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Ukko kipeänä

Voi miten kurjaa, meidän pieni murunen on kipeänä. Tai ei se nyt varsinaisesti kauhean sairas ole, mutta nenä on tukkoinen ja aamulla toinen silmäkin vähän vetisti. Onneksi ukolla ei sentään ole lämpöä, ja se jaksoi touhuta päivän lähes samaan malliin kuin tavallisestikin. Ruoka sen sijaan ei ole tänään ukolle oikein maistunut, maito taas senkin edestä. Voi kunpa pääsisimme tästä yhtä vähällä kuin viime kerralla! Kaapissa on varmuuden vuoksi vauvojen Panadolia ja niistäjä, mutta toivottavasti niitä ei tarvittaisi.

Itsellänikin on vähän viluinen ja päänsärkyinen olo, joten taidan (edes yrittää) mennä tänään ajoissa nukkumaan ja kirjoittaa enemmän kuulumisia toiste. Täytyy vielä kuitenkin laittaa tähän yksi kuva. En ole enää lainkaan vakuuttunut Bumbon erinomaisuudesta, ainakaan meidän ukon kohdalla, kuva kertonee miksi.

Tästä seuraava askel on nenälleen lattialle!

tiistai 3. syyskuuta 2013

Muskari

Tänään aamulla olimme pikku-ukon kanssa ihan ensimmäistä kertaa muskarissa. Siellä saa pari kertaa käydä tutustumassa, ennen kuin pitää päättää jatkaako koko lukuvuoden. Ensi viikolla ainakin vielä menemme musisoimaan, mutta sen jälkeen en oikein tiedä... Muskarissa oli kyllä ihan mukavaa, mutta yksi juttu mietityttää. Tämä on oikeasti ihan typerää, mutta minua ahdistaa se, että ihan varmasti jossain vaiheessa muskariryhmän pikkuvauvat (suurin osa ryhmäläisistä oli kolmi-nelikuisia) menevät kehityksessä ukon ohi. En millään jaksaisi mitään ihmettelyä enkä halua selitellä asioitamme vieraille ihmisille.

Tiedän kyllä, että kaikki lapset kehittyvät omaan tahtiinsa, ja että hitaampi kehitys suorastaan kuuluu pikku-ukon kohdalla asiaan, mutta silti minusta tuntuu jotenkin pahalta. Tätä tunnetta on kovin vaikea yrittää selittää ja vähän luulen, että sen voi ymmärtää vain toinen saman kokenut. Haluan kuitenkin selventää asiaa sen verran, etten missään nimessä ole kateellinen muiden vauvoista. En ikinäikinäikinä vaihtaisi meidän rakasta pikku-ukkoa pois, mutta kaipa jokainen äiti toivoisi oman lapsensa kehittyvän normaalisti.

Minua inhottaa ja harmittaa tuntea näin, mutta en voi sille mitään. Ja luulen, että vastaavia tilanteita on vielä paljon edessä. Toivon, että jossain vaiheessa sopeutuisin tilanteeseemme niin hyvin, etten enää miettisi tällaisia juttuja. Toisaalta ukon kasvaessa ero tavallisiin lapsiin kasvaa vuosi vuodelta, ja tämä tosiasia saa minut pelkäämään, etten ikinä totu tähän. :(

Juttelin muskarin jälkeen äitini kanssa Skypessä ja hän esitti tärkeän kysymyksen, jota itse en synkistelyissäni edes tajunnut ajatella; "Tykkäsikö pikku-ukko olla muskarissa?". Niin, lapsihan se päähenkilö tässä on, enkä minä. Muskarissa käyminen olisi ukolle varmasti tosi mieluinen harrastus ja sille tekisi hyvää nähdä muita lapsia. Eli ehkä minun on vain päästävä yli omista typeristä ajatuksistani, ja antaa ukolle mahdollisuus nauttia uudesta harrastuksesta. Onneksi tässä on vielä mietintäaikaa ainakin viikko.

Tänään muskarissa soitettiin marakasseja (ukko osasi hienosti ihan itse soittaa!) ja kotona päätin tehdä käsillä olevista tarpeista oman marakassin. Oikeasti haaveilemme tästä ja tästä ja vaikka mistä muistakin soittimista. Kummitäti huhuu! ;)

Tadaa! Riisillä ja makaronilla täytetty tuttipullo käy marakassista!

Yksi juttu muuten vielä. Tänään tuli postissa potilaskertomus viimeviikkoisesta sydänkontrollista, ja tässä pari lainausta siitä:

"Hän on kehittynyt hyvin tasaista vauhtia, Downin oireyhtymää ajatellen jopa yllättäen hyvin."

"AV-läppävuoto on huomattavasti vähentynyt, miltei korjaantunut. Myös valtimotiehyt on pienentynyt, joten näillä kaikilla ei ole minkäänlaista hemodynaamista merkitystä, joten oireita ei ole odotettavissa."

Eihän tässä varsinaisesti mitään uutta tullut, mutta JEE! Tuntuu ihanalta kun siitä on oikein mustaa valkoisella.


P.S. Tänään meillä kävi kaupungin vammaispalveluohjaaja ja tapaaminen oli oikein antoisa. Yritän huomenna ehtiä kirjoittamaan siitä enemmän.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Kylvyssä mummilassa

Viime aikoina olen pessyt pikku-ukon kotona yleensä vain vesihanan alla, koska se käy niin paljon helpommin ja nopeammin kuin kylvettäminen. Mummilassa ukko pääsi pitkästä aikaa kunnolla kylpyyn ja voi sitä riemua! Tuli oikeastaan vähän syyllinen olo, kun en ole kylvettänyt ukkoa aikoihin. Täytyy kyllä ottaa amme taas vähän tiuhempaan käyttöön.




Huomenna meillä on jännittävä päivä. Aamulla meillä on hammashoitajakäynti ja muskari ensimmäistä kertaa, ja päivällä kaupungin kehitysvammapalveluohjaaja tulee käymään. Niin ja M palaa huomenna töihin, kurjuuksien kurjuus. :( Mutta kaipa siihen taas tottuu...