keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Vammaistukihakemus

Huhhuh, nyt on takki tyhjä ja päätä särkee. Olen elänyt tämän päivän käytännössä kahvilla, ja nyt illansuussa väkersin erään vertaisäidin avustuksella vammaistukihakemuksen. Suurkiitokset hänelle avusta! Muutama tunti siinä vierähti kun pohdimme järkeviä vastauksia lomakkeen kysymyksiin. Yritimme kirjoittaa asiat mahdollisimman negatiivisessa valossa, mutta tietty kuitenkin totuudenmukaisesti. Tuntui vähän ikävältä miettiä koko ilta vain elämämme synkkiä ja vaikeita puolia, mutta toivon mukaan se myös palkitsee. En hetkeäkään elättele toiveita korotetusta saati ylimmästä vammaistuesta (niitä on siis kolmea eri tasoa), mutta jospa meille edes alin tuki irtoaisi.

Huomenna aamupäivällä menemme pikku-ukon kanssa tutustumaan perhekerhoon. Tutustumiset seurakunnan perhekerhoon sekä MLL:n perhekahvilaan kuuluvat paikkakunnallamme perhevalmennukseen, samoin kuin ensi viikolla oleva päiväkoti-info. Huomenna siis ohjelmassa on vaihteeksi ihan normaalia vauvaperheen toimintaa, jes!

Viime päivinä olen saanut otettua kuvia taas vain puhelimella, koska uuden kameran akku on loppu ja laturi hukassa. Tänään en ole muistanut ottaa yhtään kuvia, mutta alkuviikosta ikuistin ukon ja kissan hauskan aamuhetken. Kummallista, mutta normaalisti hieman säpäkkäluonteinen kissamme sietää ukolta aikamoista retuutusta, ja jopa ihan tarkoituksella hakeutuu ukon läheisyyteen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti