torstai 31. lokakuuta 2013

Hankintoja

Kuten aiemmin jo mainitsin, niin sain ensitietokurssilla tietää, että nokkamukivaihe on syytä jättää kokonaan välistä ja tähdätä suoraan mukista juomisen oppimiseen. En nyt muista tarkalleen, mitä puheterapeutin Powerpoint-diassa luki, mutta nokkamuki ja tuttipullo kuulemma ylläpitävät jotenkin vääränlaista imuotetta. Kaipa sillä on jotakin tekemistä suun motoriikan kehittymisen kanssa. Harmittaa kun kuulin asiasta vasta nyt, kun olemme harjoitelleet nokkamukista juomista jo monta kuukautta. Onneksi olemme siinä sivussa harjoitelleet aina välillä myös tavallisesta mukista juomista.

Saimme vinkin kokeilla tällaista mukia, mutta sen hinta on mielestäni vähän turhan korkea. Siispä päätin hankkia meille kokeiluun sen sijaan tämän mukin, joka maksaa vain 11,90. Kuvasta poiketen meille on tulossa punainen muki, siniset olivat loppu verkkokaupasta.

Lovi 360 -muki (kuva: Baby Style)

Periaatteessa mukin idea on sama kuin kalliimmassa versiossa, mutta toteutus hieman erilainen. Tuon kanssa Ukko saa heilua ja huitoa, eikä kaikki juotavat ole heti pitkin pöytää ja lattioita. Aion kuitenkin jatkaa myös tavallisesta mukista hörpyttämistä, sillä sellaisesta juomaan oppimiseenhan tämä kaikki loppujen lopuksi tähtää. Tämä menee ehkä vähän hifistelyksi, mutta tilasin sitä varten myös tällaisen mukin sinisenä:

Difrax harjoittelumuki (kuva: Baby style)

En tiedä mitä kuvalle tapahtui, se muuttui ihan harmaaksi ja huonoksi kun lisäsin sen bloggeriin. Mutta saa siitä silti jonkinlaisen kuvan, millainen muki meille on tulossa. Mukin muodossa pointtina on se, että lapsen ei tarvitse kallistaa päätään, vaan pelkästään mukia, ja siinä on sopivan ohuet reunat juomisen opetteluun. Puheterapeutti siis suositteli ohutreunaista mukia harjoitteluvaiheeseen.

Mukien lisäksi tilasin valmiiksi jo pari Baby Björnin muovilusikkaa itsenäisen syömisen opetteluun. Tulkoon vaan sotkua, mutta haluan antaa Ukon harjoitella syömistä ihan itse heti kun se vähänkin ymmärtää hommasta jotain. Välillä olen jo tehnyt niin, että annan lusikan Ukon käteen ja itse ohjaan sen kättä ottamaan lusikkaan ruokaa lautaselta ja sitten laittamaan sen suuhun. Tuleepahan ainakin lusikoimiseen vaadittava liikerata tutuksi hyvissä ajoin.

Jonkin aikaa harkitsin jo potankin ostamista, vaikka pottaharjoitusten aloittamiseen meillä on vielä varmasti pitkä aika. En kuitenkaan osannut päättää minkälaisen olisin tilannut, joten jätin asian vielä sikseen. Mutta sitten kun tämä asia on oikeasti ajankohtainen, niin meille tulee varmaankin jompi kumpi näistä:

Kuvat: Baby Style

Vihreä on hienoin väri ja tuollainen irrotettava kippo on varmaan ihan käytännöllinen. Mutta näihin palataan sitten kun niille oikeasti on tarvetta.

 
Huomenna on tiedossa jännittävä päivä, tai oikeastaan ilta. Minun olisi tarkoitus lähteä viettämään iltaa vanhojen ystävieni kanssa ja M jää Ukon kanssa kotiin. Tietenkin lähden vasta kun Ukko on unimaitonsa saanut ja mennyt nukkumaan, ja tulen takaisin hyvissä ajoin, mutta silti vähän jännittää, miten kotona pärjätään kun äiti on poissa. Ärsyttävää, sillä en lainkaan suunnitellut olevani tällainen kontrollifriikkiäiti. Ikävä kyllä nyt tunnistan itsessäni sellaisia piirteitä. Luulen tosin, että se johtuu osittain siitä, että imetän vielä ja sen vuoksi olen niin sidoksissa Ukkoon. Varmaan tilanne helpottaa sitten joskus kun imetys loppuu tai edes vähenee.

Nyt pitäisi varmaan mennä nukkumaan, koska huomenna pitää jaksaa valvoa "hurjan" pitkään! :)

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Hassu Ukko

Ukko on tänään ollut hurjan iloisella tuulella, ja ihan selvästi se jo tietää, miten äitiä saa hauskuutettua. Ruokapöydässä tietynlainen "virkayskä" saa äidin nauramaan ja Ukosta on tullut yhtäkkiä vallan mahdoton suukottelija. Ihanaa, kun se osoittaa hellyyttä tuolla tapaa. Tosin olen saanut korvaan ja kaulaan jo naarmujakin Ukon rajuista hellyydenosoituksista, mutta se ei haittaa ollenkaan.

Höpönen

Tuossa kuvassa Ukolla on suussa Barbapapa-pehmo, jonka löysin tällä viikolla kaapin perukoilta kun etsin tavaraa kirppikselle myyntiin. Ostin sen pian sen jälkeen kun olimme alkaneet yrittää vauvaa syksyllä 2011. Varovaisena ajatuksena oli, että "tämä on sitten sille vauvalle". Nyt "se vauva" sitten pyörii tuossa lattialla Barbapapan ja noin tuhannen muun lelun kanssa. :)

Katselen tässä kirjoittaessani sivusilmällä Syksyn Säveltä. Taas ne näyttävät tarinoita Lastenklinikalta ja reaktioni on ihan sama (siis itku) kuin Elämä lapselle -konserttia katsoessani. Jotenkin tuollaiset jutut koskettavat nykyään ihan uudella tavalla. Itken kyllä nykyään muutenkin melkein joka päivä jostain syystä. Välillä murehdin asioita ja olen surullinen, sitä en voi kieltää, mutta useimmiten itken kuitenkin liikutuksesta. Esimerkiksi jos Ukko oppii jotain uutta tai on muuten vaan erityisen ihana ja söpö niin jo taas pyyhitään silmäkulmia. Maanantaina kun Ukko onnistui vihdoinkin ryömimään eteenpäin niin... No, kyllä te varmaan tajuatte.

maanantai 28. lokakuuta 2013

10 kk neuvola

Tänään aamulla oli Ukon 10-kuisneuvola. Neuvolakorttiin kirjoitettiin tällä kertaa näin: "Rauhallinen vauva, peruuttaen etenee jo mukavasti. Pituutta tullut mukavasti, painoa hieman vähemmän. Hapanmaitotuotteet, rasvalisä. Viestiä laitettu puheterapiaan." Tuo viimeinen siis siksi, kun saimme lähetteen jo kaksi kuukautta sitten, eikä puheterapeutista ole kuulunut vielä mitään.

Niin, se paino. Harmittaa vähäsen, kun olin ihan varma, että Ukko olisi jo yli kahdeksankiloinen, mutta painoa olikin vain 7750 g. Kahdessa kuukaudessa painoa on tullut lisää siis vain 240 g! Pituutta sen sijaan oli tullut hieman yli kolme senttiä, pituus oli nyt 71,4 cm. Tuohon vähäiseen painon kertymiseen on varmasti monta syytä. Ainakin syyskuussa sairastettu nuha huononsi Ukon ruokahalua melkein kahden viikon ajan, eikä viimeviikkoisella ensitietokurssillakaan ukko syönyt niin paljon kuin normaalisti. Ja tietty sekin varmasti vaikuttaa, että lähes koko hereilläoloaikansa Ukko jumppaa ja punnertelee lattialla, sillä kuluuhan siinä kaloreita.

Sain neuvolantädiltä ohjeeksi lisätä rypsiöljyä Ukon ruokiin. Olen jonkin aikaa lisäillyt ajoittain oliiviöljyä kasvis- ja lihasoseisiin ja voinokareen puuroon silloin tällöin. Täytyy ottaa nuo rasvalisäykset ihan vakituiseksi tavaksi jatkossa, mutta millekään rypsi-margariinilinjalle en kyllä lähde. Neuvolassa oli puhetta myös hapanmaitotuotteiden aloittamisesta, nyt kun Ukko on kymmenkuinen. Meillä on jääkaapissa kreikkalaista jugurttia, ehkä voisin huomenna aamupäivällä kokeilla tarjota sitä Ukolle ihan pienen maistiaisen. Jos maitotuotteiden ottaminen ruokavalioon sujuu hyvin, niin niistä Ukko ainakin saa sitten lisäenergiaa. Ja tietysti myös vähän vaihtelua ainaisille puurolle ja hedelmäsoseille.

Painoa lukuunottamatta kaikki oli ihan hyvin ja Ukko kehittyy rauhassa omaa tahtiaan. Neuvolantätimme on onneksi tosi mukava ja ymmärtäväinen ja pyrkii auttamaan kaikessa missä vain voi. Seuraava neuvolakäynti on vuodenvaihteen jälkeen ja toivottavasti siihen mennessä paino olisi noussut vähän paremmin kuin tällä kertaa.

Sitten vielä yksi juttu. Ukkopa ei etene enää vain peruuttaen. Tänään illalla houkuttelin jälleen kerran Ukkoa ryömimään eteenpäin vaikka minkä lelujen avulla. Sitten päätin kokeilla kameralaukkua, sillä sen narut kiinnostavat Ukkoa kovasti. Ja voi ihmettä, vihdoinkin se hoksasi, miten se saa vedettyä itseään käsillä eteenpäin, mahtavaa! Harmi ettei isi ollut näkemässä, mutta huomenna M:llä on vapaapäivä ja toivottavasti Ukko muistaa uuden taitonsa vielä huomennakin.

Tähän on hyvä lopettaa ja hipsiä nukkumaan Ukon kanssa. Tässä vielä pari vähän erilaista päikkärikuvaa loppuun.

Kun makuupussi on pesussa niin sängyssä pääsee möyrimään vaikka miten päin

Kissan päikkäripaikka
 

lauantai 26. lokakuuta 2013

Ensitietokurssilla

Siitä onkin vierähtänyt jo yli viikko kun viimeksi olen kirjoittanut. Maanantaista torstaihin olimme Kehitysvammaisten tukiliiton järjestämällä ensitietokurssilla ja sen jälkeen M on ollut tiivisti töissä, joten aikaa kirjoittamiselle ei ole tahtonut löytyä. Mutta täällä sitä ollaan taas kotona ja koneen ääressä. Kovin yksityiskohtaisesti en aio neljän päivän kurssiohjelmasta alkaa kirjoittamaan, mutta kerron vähän päällimmäisiä tuntoja, mitä kurssista jäi.

Ensinnäkin, kurssiohjelma oli hyvin tiivis. Vaikka saimme alustavan aikataulun postissa etukäteen, en silti odottanut, että päivät olisivat niin kiireisiä. Vapaa-aikaa ei juurikaan jäänyt, mutta toisaalta ei tämän kurssin tarkoituksena lomailu ollutkaan. Kurssilla oli yhteensä seitsemän perhettä, johon oli syntynyt down-lapsi tänä- tai viime vuonna. Oli tosi mukavaa tutustua toisiin pikkudownien vanhempiin, ja nähdä muita down-lapsia (on ne vaan suloisia!).

Jokaisella perheellä oli kurssilla oma lastenhoitaja. Ukon hoitaja oli toimintaterapian opiskelija. Hän oli tosi mukava ihminen, jonka käsiin uskalsin turvallisin mielin jättää Ukon siksi aikaa, kun M ja minä osallistuimme vanhempien ohjelmaan. Tosin ainakin ensimmäisenä päivänä Ukko taisi vähän vierastaa ja ikävöidä, kun äitiä ja isää ei yhtäkkiä näkynytkään missään, mutta muina päivinä se taisi olla äiti, joka ikävöi enemmän. Uskon kuitenkin, että Ukon hoidossa viettämä aika teki ihan hyvää sekä Ukolle että äidille. Minä sain luottamusta siihen, että Ukko kyllä pärjää muidenkin hoidossa, ja Ukko taas sai viettää aikaa toisten lasten seurassa. Tuollasessa paikassa oli oikein hyvä harjoitella hoidossa olemista, kun kuitenkin näimme päivän aikana monta kertaa ja tarvittaessa äiti löytyi viereisestä huoneesta.

Vanhempien ohjelmaan kuului keskustelua ja asiantuntijoiden luentoja eri aiheista. Luennoitsijoina oli esimerkiksi fysioterapeutti, puheterapeutti ja vertaisvanhempi. Asiaa tuli myös tukiviittomista ja kuvakommunikaatiosta sekä palvelusuunnitelma- ja lakijutuista. Ehkä jotain ohjelmasta olisi voinut jättää pois tai tiivistää jotenkin, mutta suurin osa oli tosi mielenkiintoista ja hyödyllistä. Ainakin palvelusuunnitelma-kuntoutussuunnitelma-erityishuolto-ohjelma -hässäkkä selkiytyi päässäni. Ja lisäksi sain kuulla ihan uusia asioita, kuten sen, että nokkamuki ei olekaan kovin hyvä juttu. Eikä kukaan ole tätäkään kertonut, kun olemme harjoitelleet nokkiksesta juomista kohta viisi kuukautta! Jatkossa harjoittelemme siis suoraan mukin reunalta juomista ja ehkä tilaamme Ukolle erään toisenlaisen mukin. Myös fysioterapeutilta saimme muutamia hyviä vinkkejä Ukon kanssa treenaamiseen.

Olen tosi iloinen, että sain maksusitoumuksen järjestettyä ja pääsimme kurssille. Ja uskon, että M:kin oli ihan tyytyväinen kurssiin. Parasta antia taisi olla toisten perheiden tapaaminen ja heidän kanssaan jutteleminen. Muilla tuntui olevan monesta asiasta melko samanlaisia ajatuksia, kuin mitä itse on viime aikoina joutunut käymään läpi. Jos tätä lukee joku tuore down-lapsen vanhempi, niin suosittelen aivan ehdottomasti: Järjestä ihmeessä itsesi ensitietokurssille!

Kurssilta ei ole yhtään kuvia, vaikka kamera oli mukana. Jotenkin se vain jäi kaikessa hässäkässä laukun pohjalle, mutta tässä vähän pakkaamiskaaosta sunnuntai-illalta.

Eikä tässä ole vielä edes kaikki tavarat!

Nämä kuvat on otettu eilen iltapäivällä. Olemme olleet kaksi päivää Ukon kanssa kahdestaan ihan kotona vaan, lukuunottamatta kauppareissua. Ensi viikolla onkin sitten taas menoa. Tiedossa on ainakin 10 kk neuvola, muskari ja Me&I-kutsut.


 

perjantai 18. lokakuuta 2013

Suukkoja

Ukko keksi eilen hauskan uuden jutun; äidille ja iskälle on hauska antaa kuolaisia, märkiä pusuja. Kun Ukolle sanoo "anna suukko", niin se osaa jo useimmiten tulla kädet ojossa ja suu auki kohti iloinen ilme kasvoillaan "suukottamaan". Ihan superihanaa kun se osoittaa hellyyttä tuolla lailla, ja ymmärtää ihan selvästi mistä on kyse kun pyydetään suukkoa. Ukko taitaa oikeasti ymmärtää juttuja paljon enemmän kuin olen kuvitellutkaan.

Sitten toinen tällä viikolla opittu asia. Ostin jokin aika sitten Ukolle kirppikseltä pinottavia erivärisiä purkkeja. Nyt Ukko on hoksannut, että kun purkkiin huutelee, niin se kuulostaa jännältä. Huvittavaa, kun välillä sitä ihan ääneen naurattaa oma huutelunsa. Välillä se myös yrittää juoda purkeista, etenkin pienestä sinisestä, joka on ihan Ukon nokkamukin värinen ja kokoinen. Tässä tyylinäyte purkkileikistä tältä viikolta.


Tuetta istuminen sujuu meillä pikkuhiljaa paremmin ja paremmin. Vielä en kylläkään missään nimessä uskalla poistua Ukon takaa sen istuessa, sillä se saattaa milloin vain heittäytyä vauhdilla taaksepäin tai muuten vain kaatua muksahtaa lattialle. Fysioterapeutti kehotti laittamaan Ukon istuessa tyynyn taakse pehmusteeksi, mutta vielä emme ole niin pitkällä kehityksessä, että uskaltaisin jättää Ukon pelkän tyynyn varaan. Sitä ennen istumisen on vähän vielä jämäköidyttävä.

Tässä kuvassa Ukko näyttää jo kovin isolta pojalta, joka istuu katsomassa telkkaria. Olin kuitenkin koko ajan takana valmiina ottamaan kiinni, ja hetki kuvan ottamisen jälkeen Ukko heittäytyikin taas taakse täysin vailla huolta. :)


Ainiin, sitten päivän paras juttu. Tänään tuli postissa Kelan kuori. Arvasin heti sen olevan kauan odotettu vammaistukipäätös. Ja jee, meille myönnettiin perusvammaistuki (eli sen alin) kahdeksi vuodeksi. Olen päätökseen oikein tyytyväinen, sillä en hetkeäkään edes kuvitellut saavamme korotettua tukea vielä, vaikka käsittääkseni lähes kaikki vähän vanhemmat downit sitä saavatkin. Korotettu tukihan on tarpeen sitten, kun tulee tarvetta Kelan kustantamille terapioille, sopeutumisvalmennuskursseille tms. Tällä hetkellä saamme terapiat kaupungin kautta, ja ensitietokurssin maksusitoumuksen saimme sairaanhoitopiiriltä. Meillä on siis mielestäni asiat nyt oikein hyvin mallillaan. Korotettua tukea haen sitten joskus, kun koen sen ajankohtaiseksi.

Takana on jälleen kerran mukava viikko. Ukko on oppinut hienoja uusia asioita ja olen hirmu tyytyväinen Kelan päätöksestä. Maanantaina lähdemme sitten vihdoin sinne ensitietokurssille, huomenna voisi alkaa jo vähän laittamaan tavaroita kasaan sitä varten...

Hauskaa viikonloppua kaikille!

tiistai 15. lokakuuta 2013

"Äiti"

Eilen iltapäivällä olimme Ukon kanssa pitkästä aikaa ulkona kävelyllä. Pysähdyimme hiljaiselle tielle ottamaan kuvia, ja siinä kameran kanssa heiluessani se yhtäkkiä kuului, ihan selvällä suomen kielellä, "äiti". Menin hetkeksi ihan hämilleni ja sitten tietenkin ihastelin ja kehuin Ukkoa ihan valtavasti.

Yksi juttu vaan harmittaa. Nimittäin oma innoton suhtautumiseni tähän asiaan. Jos kyseessä olisi ns. tavislapsi, olisin ihan varma, että nyt se sanoi ensimmäisen sanansa. Nyt en oikein edes kehtaa olla innoissani tästä, ja epäilen, että Ukko vain sattumalta sanoi kaksi tavua oikeassa järjestyksessä. Inhottava tunne, kun en osaa olla iloinen tästä. Tai tarkemmin sanottuna en uskalla olla iloinen, lähinnä olen vain epäuskoinen. Tosin, jos joku muistaa, niin vähän aikaa sitten Ukko mielestäni yritti nukkumaan mennessä sanoa äiti. Ja taas tänään illalla se katseli minua kovin tutkiva ilme kasvoillaan ja tapaili: "äithhhh". Osaisikohan joku vanhemman down-lapsen äiti sanoa, onko mahdollista, että Ukko oikeasti osaisi jo yhden sanan? Ehkä kysäisen Facebookin vertaisryhmästä... No, oli miten oli, tässä kuitenkin ne kuvat tuolta reissulta.




 

maanantai 14. lokakuuta 2013

Kuvia kuvia...

Taas on vierähtänyt melkein viikko edellisestä blogipäivityksestä, sillä olimme Ukon kanssa reissussa äitini luona torstaista sunnuntaihin. Kyläilimme kuudessa paikassa (jos äiti lasketaan niin seitsemässä) ja näimme paljon tuttuja. Pääsin näkemään myös ystävilleni syyskuun lopussa syntyneen pikkuisen tytön, ja sain pitää tuota ihanaista sylissäkin! Pikkuisesta ei tullut otettua yhtään kuvaa, mutta tässä muita kuvia reissultamme.

Ihan alkuun muutama kuva kotipihaltamme juuri ennen lähtöä. Oli niin kaunis syksyinen päivä, että oli ihan pakko kaivaa kamera esiin, vaikka ukko odotti jo turvakaukalossa rappusilla ja kissa autossa. Ja hyvä että otin kuvia, sillä sunnuntaina vaahtera oli jo pudottanut melkein kaikki lehtensä.

Vaahtera pihallamme
Meidän koti
Kesällä askarreltuja
Sitten kuvia äidin luota. Olimme Ukon kanssa hirmu paljon vaan kyläilemässä, mutta ehdimme sentään jotain tehdä mammankin kanssa.

Kissa Neponen viihtyi mamman ikkunalla

Mamman luona on kivoja leluja

Jee!

Olen ehkä maininnut, että ensi viikon maanantaina olemme lähdössä Kehitysvammaisten tukiliiton järjestämälle ensitietokurssille. Sitä varten tarvitsimme Ukolle ihan oikean uimapuvun, ja voin kertoa, että tähän vuodenaikaan vauvan uimapuvun ostaminen on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Onneksi kummitäti oli auttamassa kun juoksimme koko ostoskeskuksen läpi. Löysimme yhden ainoan vaihtoehdon mutta onneksi se oli juuri oikean kokoinen ja myös kohtuuhintainen. Illalla sitä sitten sovitettiin, ja aika hyvältä näyttää, vai mitä?


Sillä välin kun olimme Ukon kanssa poissa kotoa, M oli suurimman osan ajasta töissä. Lauantai-iltana M pääsi kuitenkin vähän tuulettumaan veljiensä kanssa, teki varmasti ihan hyvää. Sunnuntaina kun palasimme kotiin, meitä odotti muutama tuliainen, jonka M:n kauempana asuva veli oli tuonut tullessaan. Kiitos H, hattu varsinkin on aivan ihana!

Uusi hattu päässä ja Talk-muru kämmenellä

Kuvia ja juttuja olisi lisääkin, mutta nyt on painuttava pehkuihin ja jatkettava toiste. Ukko kun tahtoo nykyään herätä aamuisin entistä aikaisemmin, ja se tarkoittaa sitä, ettei äitikään voi enää valvoa kovin myöhään.

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Keinumassa

Tänään M oli koko päivän töissä ja meillä Ukon kanssa oli ihan mahdottoman tylsää. Siispä lähdimme päiväunien jälkeen kyläreissulle hetken mielijohteesta. Eikä muuten ollut mikään turha reissu, Ukko nimittäin pääsi elämänsä ensimmäistä kertaa keinumaan.



Ukko tykkäsi keinumisesta ihan kauheasti. Se olisi viihtynyt keinussa varmaan koko päivän, ellei meidän olisi tarvinnut lähteä kotiin syömään ja nukkumaan. Täytyy ihan tosissaan laittaa harkintaan keinun ostaminen. Kaipa sen tänne sisällekin saisi johonkin kiinnitettyä, mutta viimeistään sitten keväällä on hankittava ukolle ikioma keinu pihalle. Ensi keväänä ja kesänä toivon mukaan meidän tulee ulkoiltua vähän enemmän kuin nykyään. Poden välillä pientä syyllisyyttä siitä, ettemme ulkoile juurikaan, mutta en oikein tiedä mitä edes tekisimme pihalla. Ei ukkoa voi vielä laittaa maahan leikkimään, eikä vaunulenkkeilykään ole kiinnostanut yhtään pitkään aikaan. Ehkä hankin talveksi vauvapulkan, johon voin sitten laittaa Ukon istumaan ja kävellä tietä pitkin edestakaisin. :)

Huomenna ohjelmassa on aamulla muskari ja sitten lähdemme loppuviikoksi äitini luo. Nyt täytyy alkaa laittamaan tavaroita kasaan, en ole vielä pakannut mitään ja aamulla ei varmasti ole yhtään ylimääräistä aikaa.

Hyvää yötä kaikille!

tiistai 8. lokakuuta 2013

Kuvia viikonlopulta

Kas näin mä istun aivan itse

Uusi helistin on kiva juttu

Iltapuurolla

Ja taas istutaan

Järjestettiin "vauvojen värikylpy" ihan kotioloissa

Sotkua tuli mutta ei haittaa

Lopuksi pestiin sotkut pois kylvyssä

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Poika pinteessä (ja vähäsen hehkutusta)

Olemme kovasti yrittäneet harjoitella eteenpäin ryömimistä, mutta peruuttaminen on tällä hetkellä Ukon ainoa tapa liikkua. Välillä se pakittaa itsensä jumiin seinää vasten tai sohvan alle. Eilen kävi näin:




Ukko ottaa asiat yleensä hyvin rauhallisesti, mutta osaa kyllä ilmoittaa, jos jokin paikka tai tilanne ei miellytä. Eli toisin sanoen, jos lattialla olo kyllästyttää tai jos Ukkoa väsyttää. Varsinaista itkua on tähän mennessä kuultu oikeastaan aika harvoin, mutta tällä hetkellä vierastaminen on tosi IN. Vieraat miehet ovat Ukon mielestä hirmu pelottavia. Kummisetä, isän veli, naapurin setä, kaikki ihan kauhistuttavia. Eilen sattui oikeastaan vähän huvittavakin tilanne. M tuli kotiin parturista ja istui Ukon kanssa ruokapöytään. Ukko katseli hetken M:ää kovin tarkasti, ja sitten pillahti itkuun. Reppana pelkäsi isiä, vaikkei muutos hiuksissa ollut edes kauhean suuri. Tarkka poika! Onneksi tänään ollaan taas viihdytty isänkin sylissä.

Loppuun vielä muutama huippujuttu, joita on ihan pakko hehkuttaa.
  • Ukko onnistui tänään saamaan kaksi Talk-murua suuhunsa ihan omin avuin, eikä edes tukehtunut niihin! Mielestäni aika hyvin huomioon ottaen, että olemme harjoitelleet vasta vajaan viikon.
  • Viikon sisään Ukko on alkanut myös laittaa käsiään välillä ristiin. Kai sekin on jonkinlainen etappi motorisessa kehityksessä?
  • Tähän mennessä Ukko on lähinnä huudellut pelkkää Ä-kirjainta (hyvin harvakseltaan muuta). Tänään aamulla laitoin keittiössä puuroa ja olohuoneesta kuului yhtäkkiä ponteva "vävvävvää!". Sitä on tänään hoettu koko päivän vaihtelevalla volyymilla ja äänenpainolla, erityisesti ruokapöydässä. Ihanaa, kaikki tällainen on tosi hienoa kehitystä suun motoriikan ja puheen kannalta!

Pienenä lisäyksenä vielä tuohon viimeiseen, että viime viikolla parina iltana peitellessäni Ukkoa nukkumaan, se mielestäni yritti sanoa "äiti". Toiveajattelua ja sattumaa? Ehkä, mutta en väitäkään että se sanoi, vaan että se yritti sanoa. :)