lauantai 26. lokakuuta 2013

Ensitietokurssilla

Siitä onkin vierähtänyt jo yli viikko kun viimeksi olen kirjoittanut. Maanantaista torstaihin olimme Kehitysvammaisten tukiliiton järjestämällä ensitietokurssilla ja sen jälkeen M on ollut tiivisti töissä, joten aikaa kirjoittamiselle ei ole tahtonut löytyä. Mutta täällä sitä ollaan taas kotona ja koneen ääressä. Kovin yksityiskohtaisesti en aio neljän päivän kurssiohjelmasta alkaa kirjoittamaan, mutta kerron vähän päällimmäisiä tuntoja, mitä kurssista jäi.

Ensinnäkin, kurssiohjelma oli hyvin tiivis. Vaikka saimme alustavan aikataulun postissa etukäteen, en silti odottanut, että päivät olisivat niin kiireisiä. Vapaa-aikaa ei juurikaan jäänyt, mutta toisaalta ei tämän kurssin tarkoituksena lomailu ollutkaan. Kurssilla oli yhteensä seitsemän perhettä, johon oli syntynyt down-lapsi tänä- tai viime vuonna. Oli tosi mukavaa tutustua toisiin pikkudownien vanhempiin, ja nähdä muita down-lapsia (on ne vaan suloisia!).

Jokaisella perheellä oli kurssilla oma lastenhoitaja. Ukon hoitaja oli toimintaterapian opiskelija. Hän oli tosi mukava ihminen, jonka käsiin uskalsin turvallisin mielin jättää Ukon siksi aikaa, kun M ja minä osallistuimme vanhempien ohjelmaan. Tosin ainakin ensimmäisenä päivänä Ukko taisi vähän vierastaa ja ikävöidä, kun äitiä ja isää ei yhtäkkiä näkynytkään missään, mutta muina päivinä se taisi olla äiti, joka ikävöi enemmän. Uskon kuitenkin, että Ukon hoidossa viettämä aika teki ihan hyvää sekä Ukolle että äidille. Minä sain luottamusta siihen, että Ukko kyllä pärjää muidenkin hoidossa, ja Ukko taas sai viettää aikaa toisten lasten seurassa. Tuollasessa paikassa oli oikein hyvä harjoitella hoidossa olemista, kun kuitenkin näimme päivän aikana monta kertaa ja tarvittaessa äiti löytyi viereisestä huoneesta.

Vanhempien ohjelmaan kuului keskustelua ja asiantuntijoiden luentoja eri aiheista. Luennoitsijoina oli esimerkiksi fysioterapeutti, puheterapeutti ja vertaisvanhempi. Asiaa tuli myös tukiviittomista ja kuvakommunikaatiosta sekä palvelusuunnitelma- ja lakijutuista. Ehkä jotain ohjelmasta olisi voinut jättää pois tai tiivistää jotenkin, mutta suurin osa oli tosi mielenkiintoista ja hyödyllistä. Ainakin palvelusuunnitelma-kuntoutussuunnitelma-erityishuolto-ohjelma -hässäkkä selkiytyi päässäni. Ja lisäksi sain kuulla ihan uusia asioita, kuten sen, että nokkamuki ei olekaan kovin hyvä juttu. Eikä kukaan ole tätäkään kertonut, kun olemme harjoitelleet nokkiksesta juomista kohta viisi kuukautta! Jatkossa harjoittelemme siis suoraan mukin reunalta juomista ja ehkä tilaamme Ukolle erään toisenlaisen mukin. Myös fysioterapeutilta saimme muutamia hyviä vinkkejä Ukon kanssa treenaamiseen.

Olen tosi iloinen, että sain maksusitoumuksen järjestettyä ja pääsimme kurssille. Ja uskon, että M:kin oli ihan tyytyväinen kurssiin. Parasta antia taisi olla toisten perheiden tapaaminen ja heidän kanssaan jutteleminen. Muilla tuntui olevan monesta asiasta melko samanlaisia ajatuksia, kuin mitä itse on viime aikoina joutunut käymään läpi. Jos tätä lukee joku tuore down-lapsen vanhempi, niin suosittelen aivan ehdottomasti: Järjestä ihmeessä itsesi ensitietokurssille!

Kurssilta ei ole yhtään kuvia, vaikka kamera oli mukana. Jotenkin se vain jäi kaikessa hässäkässä laukun pohjalle, mutta tässä vähän pakkaamiskaaosta sunnuntai-illalta.

Eikä tässä ole vielä edes kaikki tavarat!

Nämä kuvat on otettu eilen iltapäivällä. Olemme olleet kaksi päivää Ukon kanssa kahdestaan ihan kotona vaan, lukuunottamatta kauppareissua. Ensi viikolla onkin sitten taas menoa. Tiedossa on ainakin 10 kk neuvola, muskari ja Me&I-kutsut.


 

2 kommenttia:

  1. Nuo kurssit on tosi voimaannuttavia ja hyödyllisiä :) Ei ihan sama asia, mutta itse olin aikanaan sairastuttuani diabetekseen niin äitini kanssa vastaavanlaisella kurssilla. Kyllä siitä oli paljon hyötyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! On kyllä tosi hienoa että tällaisia järjestetään. :)

      Poista