keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Istumisesta

Ukko on viime aikoina alkanut istumaan jo aika pitkiä aikoja. Tai siis tietenkään se ei vielä itse nouse istumaan, mutta kun laitan sen lattialle istualleen, niin se ei enää ihan heti kaadu. Ja nykyään minun ei tarvitse istua itse Ukon takana, vaan uskallan antaa sen kaatua tyynyn päälle. Nimittäin enää se ei heittäydy täydellä voimalla taaksepäin, vaan kaatuu jotenkin paljon "hallitummin" kuin ennen.

Näin sitä istutaan

Ja näin sitä kaadutaan tyynyn päälle

Ainut asia mistä olen Ukon istumisessa huolissaan, on se, että se istuu tuolla tapaa lysyssä, selkä pyöreänä. Alla olevassa kuvassa se näkyy oikein hyvin. Ensitietokurssin fysioterapeutti sanoi, että selkä pyöreänä istuttamisesta voi seurata skolioosi, kun taas oma fysioterapeuttimme nimenomaan käski harjoitella istumista. Toisaalta en ikinä istuta Ukkoa pitkiä aikoja kerrallaan, ja voisi kuvitella, että jos istumisharjoituksemme oli pahaksi, niin Ukon selkään sattuisi eikä se haluaisi istua ollenkaan. Onneksi meillä on maanantaina pitkästä aikaa fysioterapiakäynti, jossa voin kysyä asiasta.


Ensi viikolla on muutenkin paljon Ukon erityisyyteen liittyvää ohjelmaa, kun keskiviikkona menemme keskussairaalaan korvakontrolliin ja kuulotutkimukseen ja perjantaina on erityisneuvolapalaveri, ihka ensimmäinen laatuaan. En oikein tiedä mitä siellä tehdään, mutta sinne on tulossa tietääkseni ainakin fysioterapeutti, puheterapeutti, erityisneuvolan lääkäri ja palveluohjaaja. Onneksi M:llä on silloin vapaapäivä, on paljon mukavampi mennä tuollaiseen tilaisuuteen yhdessä.

Välillä oikeasti harmittaa kaikki se ylimääräinen paperityö ja lääkäri/terapia ym. käynnit, mitä Ukon downin syndrooma aiheuttaa, mutta yritän ajatella positiivisesti. Se kaikki on lopulta kuitenkin vain Ukon parhaaksi, eikä ainakaan käy aika pitkäksi. Mutta tuntuisi se varmaan ihan kivalta, jos joskus kalenteri olisi tyhjillään eikä vähän väliä pitäisi täytellä jotain lomakkeita ja hakemuksia.

Kuulostaa ehkä ristiriitaiselta, että kaiken muun päälle ja huonosti nukuttujen öiden aiheuttaman väsymyksen keskelle haalin vielä muskaria ja kerho- ja kyläreissuja, mutta minusta tuntuu että välillä haluan tehdä ihan "normaalejakin" juttuja. Sellaisia, mitä varmaan jokainen tuleva äiti suunnittelee sitten vauvan kanssa tekevänsä. Ja niin suunnittelin minäkin. En siis halua uppoutua tähän Ukon erityisyyteen niin, että koko elämä pyörii vain ja ainoastaan sen ympärillä. Ja olen kiitollinen, ettei minun tarvitse niin tehdäkään. Vaikka välillä olenkin (varsinkin väsymyksen kourissa) jokseenkin ahdistunut, niin yritän pitää mielessä, että asiat voisivat olla paljon huonomminkin. Olemme vapaita liikkumaan ihmisten ilmoilla, eikä kukaan ainakaan toistaiseksi ole suhtautunut Ukkoon negatiivisesti. Ja ennen kaikkea Ukko on terve ja onnellinen. Se on tärkeintä. Tiedän, että monessa perheessä asiat eivät todellakaan ole näin hyvin, ja heille haluan lähettää lämpimiä ajatuksia ja toivottaa runsain mitoin jaksamista.

Tällaisia ajatuksia keskiviikkoiltaan. Huomenna aamupäivällä sitten muskariin, ja viikonloppuna mahdollisesti reissu mamman luo. Kauniita unia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti