maanantai 4. marraskuuta 2013

Lahjoja

Huomenna meidät on kutsuttu työkaverini lapsen 1-vuotissyntymäpäiville. Ukon ihkaensimmäiset kaverisynttärikemut, hauskaa! Hankin lahjan jo hyvissä ajoin ja paketoin sen äsken valmiiksi. Paketointi ei todellakaan ole vahvoja puoliani, inhoan joululahjojenkin paketoimista, mutta toivottavasti lahjan sisältö kuitenkin miellyttää saajaansa. Sehän se pääasia on eikä ulkokuori.


Synttärikutsu sai minut tajuamaan, ettei Ukonkaan 1-vuotispäivään ole enää pitkää aikaa. En ole oikein vielä päättänyt, missä mittakaavassa Ukon synttäreitä juhlittaisiin. Todennäköisesti meidän on pidettävä kahdet juhlat, mutta kirjoitan synttärisuunnitelmista enemmän sitten myöhemmin. Tai tarkemmin sanottuna sitten, kun minulla edes on jonkinlainen suunnitelma.

Tällä viikolla on toinenkin juhlapäivä, nimittäin isänpäivä. Tarkoituksena oli viedä sunnuntaina M:lle aamiainen sänkyyn ja keksiä jotain muutakin mukavaa isänpäiväksi. Mutta sitten päätimmekin, että lähdemme viikonlopuksi M:n vanhempien luo. Aamiaiset ja kakut jäävät siis tarjoilematta, mutta lahja sentään on hankittuna. Voin paljastaa sen täällä, koska tiedän ettei M lue blogia. Aluksi muuten olin vähän loukkaantunut siitä, mutta sitten M sanoi, ettei hänen tarvitse lukea elämästämme sillä hän elää sitä kanssamme. Niinhän se oikeastaan on, ja kun asian esittää noin, niin vaikea sitä on vastaankaan väittää. Mutta tässä siis se lahja; hajuvesi!


Hurjan omaperäistä vai mitä? Mutta tiedän, että M tykkää tuosta sillä muistan kun hän kerran melkein jo osti itse tuollaisen. Tämän lisäksi voisin yrittää Ukon kanssa askarella jonkinlaisen kortin. Ajattelin painaa Ukon kädenjäljen korttiin, mutta se saattaa olla aika haastavaa. Aion kuitenkin yrittää keskiviikkona tai torstaina sillä aikaa kun M on töissä. Laitan sitten kuvan tekeleestä, jos siitä nyt ylipäätään mitään tulee. Mutta nyt unten maille, hyvää yötä!

2 kommenttia:

  1. Jalanjälki on paljon helpompi painaa ;) Mä en oo keksiny tolle mun ukkelille mitään lahjaa :o Enkä nyt kauheen kallista vois ostaakkaa, ois noloo pyytää mieheltä rahaa, sen omaan lahjaan ;)

    Mä rakastan paketoimista, mä voisin tehä sitä aina vaan! :D Tekis mieli ostaa kauheesti lahjoja, ihan vaan siks että saa paketoida :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahjojen keksiminen on joskus hirmu vaikeeta, mut ei kai sillä hinnalla niin väliä ookkaan, ajatus on tärkein! Ja meillä isukki varmaan olis tyytyväinen ihan vaan johonkin hyvään ruokaankin. Sellanenhan ois helppo toteuttaa pienelläkin budjetilla. :)

      Poista