lauantai 23. marraskuuta 2013

Synttärisuunnitelmia

Niin siinä sitten kävi, että emme Ukon kanssa jaksaneetkaan tänä viikonloppuna lähteä ajamaan mamman luo. Sen sijaan kahden viikon päästä menemme sinne koko perhe yhdessä ja silloin olisi tarkoitus pitää Ukolle pienet syntymäpäiväjuhlat, joihin vieraaksi tulevat mamma, isomamma ja kummitäti. Oikeasti Ukon synttärit ovat vasta kolmen viikon päästä siitä ja silloin juhlimme isommin sitten täällä kotona. Mutta nuo "minijuhlat" pidämme siis sitä varten, ettei osan vieraista tarvitsisi tulla juhliin kolmensadan kilometrin päästä. Sitä paitsi ajomatka olisi kahdeksankymppiselle isomammalle varmasti jo liian raskas.

Ensimmäiset juhlat olemme päättäneet pitää siskoni (eli Ukon sylikummin) luona ihan pienimuotoisesti. Ehkä teen silloin pienen harjoituskappaleen isompien juhlien kakusta tai sitten tyydymme vain kaupan antimiin. Riippuu ihan siitä miten minulla on aikaa leipoa, sillä viikonlopun aikana olisi mukava ehtiä vähän nähdä muitakin tuttuja.

Toiset, isommat juhlat pidetään tosiaan täällä kotona joulun ja uudenvuoden välillä, todennäköisesti lauantaina. En ole vielä päättänyt ketkä kaikki juhliin kutsuisin. Ehkä silloinkin pitää juhlia vielä kahdessa osassa, sillä meillä ei loppujen lopuksi ole kauheasti tilaa. Meillä on kuuden hengen ruokapöytä ja lisäksi varastossa minun vanha neljän hengen pöytäni, jota käytimme ristiäisissä, mutta en oikein tiedä viitsinkö kutsua tällä kertaa niin paljon väkeä. Ainakaan kaikkia yhtä aikaa.

Tarjoiluista sen verran, että niihin varsinaisiin juhliin aion tehdä jotain suolaista tarjottavaa, ehkä pitsapaloja, sitten jotain pullaa ja tietenkin täytekakun. Kakusta tulee nallen pään muotoinen ja koristelen sen ihan vaan kermavaahdolla ja karkeilla. Sokerimassa ja marsipaani- ym kakut ovat kyllä tosi hienoja mutta suoraan sanottuna ne yleensä maistuvat aika pahalta. Lisäksi minulla ei riitä taito ja kokemus sellaisen tekemiseen joten teen ihan mielelläni vähän tavallisemman kakun.

Juhlakoristeluita olen miettinyt sen verran, että ne luonnollisesti ovat varmaan aika jouluiset, sillä ovathan juhlat vain neljä päivää joulun jälkeen. Ostin kuitenkin jo valmiiksi ilmapalloja, tosin en kyllä tiedä miten ilmapallot ja joulukoristeet sopivat yhteen mutta eipä sillä oikeastaan niin väliä. Muuten en varmaan laita mitään ihmeellistä. Tuntuisi vähän turhalta ostaa mitään lapsille tarkoitettuja kertakäyttöastioita ja muita juttuja, kun kaikki vieraat taitavat olla aikuisia. Lastenjuhlien aika on sitten joskus paljon myöhemmin.


P.S. On muuten ihan käsittämätöntä, miten paljon iloa yksi ilmapallo voi saada aikaan...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti