sunnuntai 28. joulukuuta 2014

2-vuotisjuhlat

Synttärijuhlat ovat nyt onnistuneesti takana. Vieraita kävi kahdessa erässä yhteensä kaksitoista ja tarjottavat riittivät tosi hyvin. Itse asiassa niin hyvin, ettei huomenna tarvitse ihmetellä, että mitähän söisi.

Tein synttärikakkuun ensi kertaa päällisen vaahtokarkkimassasta, jota oli yllättävän helppo käsitellä. Kakun kanssa tuli lopuksi hirmuinen kiire, eikä siitä tullut ihan sellainen kuin kuvittelin. Se jäi mielestäni vähän keskeneräisen näköiseksi. Ensi kerralla suunnittelen kakun paremmin etukäteen ja varaan tuplaten aikaa koristeluun. Mutta ainakin kakku maistui hyvältä, se on pääasia.

Lahjaksi Ukko sai kirjoja, vaatteita, palapelin, muumimagneetteja ja -matkalaukun. Saattoi olla vielä jotain muutakin, muttei tässä lahjapaljoudessa enää tahdo muistaa mikä on tullut mistäkin.

Mutta sitten pidemmittä puheitta vähän kuvia:

Kakkuhommia
Kädetön Late Lammas!

Kahvipöytä katettuna

Malttamaton pikkumies
Kakun leikkaus - oikeasti Ukko suostui maistamaan kakkua pari lusikallista vasta illalla
Pehmeä paketti
Kunniakierros hepalla, tämä tuli lahjaksi kyllä jo viime vuonna
Että sellaiset juhlat tänä vuonna. Tykkään kovasti suunnitella ja järjestää juhlia niin kauan, kunhan niistä ei tarvitse ottaa liikaa suorituspaineita tai stressiä. Ei siis mitään hössötystä tai nykyään ikävän tyypillistä lasten synttärijuhlien kilpavarustelua meille, kiitos. Pääasia on hyvä ruoka ja mukava ja rento tunnelma, ja siinä mielestämme onnistuimme aika hyvin.

Meidän joulu ja synttärivalmisteluja

Heipparallaa! Sairastelut ja joulukiireet ja toisaalta taas joulunviettoon hiljentyminen ilman läppäriä ovat pitäneet minut aika tehokkaasti poissa blogimaailmasta, mutta nyt päätin tulla kertomaan joulustamme, ja vähän myös Ukon synttärijärjestelyistä.

Vietimme joulun tänäkin vuonna ihan vaan kotosalla. Se oli paras ratkaisu muuten kiireisen joulunalusajan jälkeen. Tuntuu, että olen joulukuussa ollut koko ajan liitämässä sinne ja tänne. Aika kuluu ihan siivillä ja en voi uskoa, että huomenna vietämme jo Ukon kaksivuotisjuhlia ja ensi viikon perjantaina palaan töihin! Onneksi minulla on tosi ihanat työkaverit, joiden kanssa viettää mielellään vaikka vapaa-aikaakin. Vähän ennen joulua pyörähdimme yhdessä risteilyllä. Oli kyllä hauska reissu, vaikka kuvassa tosin olenkin yksin hytissä päänsärkyisenä lepäämässä.

Pitkästä aikaa olin ikkunallisessa hytissä, sieltä oli kiva katsella aurinkoista maisemaa.
Ennen joulua kävin tietenkin myös äidin luona viemässä lahjat (Ukkoaiheinen seinäkalenteri ja kirja) ja ehdimme tehdä pikavisiitin myös M:n kotipaikkakunnalle. Jouluksi taas minun siskoni tuli meille, mikä oli tosi mukavaa. Ukkokin oli kummitädistä tosi innoissaan eikä vierastanut yhtään edes aluksi.

Olemme melko perinteisen jouluruuan ystäviä, ja joulupöytäämme kuului kinkun lisäksi peruna-, porkkana- ja maksalaatikko, rosolli, perunat ja kastike, vihreä salaatti, sillikaviaari, savukala ja joululeipä. Tänä vuonna osasimme laittaa ruokaa juuri sopivasti, eikä roskikseen päätynyt juuri mitään. Tykkään oikeastaan kaikista jouluruuista tosi paljon, mutta kyllä kolme päivää alkaa olla aika maksimi mitä niitä jaksaa syödä. Suklaakin alkaa tursuta jo ulos korvista (ja ihohuokosista!).


Aatonaattona kävimme siskoni ja Ukon kanssa yhdessä hakemassa meille kuusen ja aattoaamuna koristelimme sen. Haaveilen oikein perinteisistä kuusenkoristeista, pipareita ja suomenlippuja ja muuta sellaista, mutta muistan koristeasian aina liian myöhään. Siispä kaivoimme esiin taas jokajouluiset kultaiset ja punaiset pallot. Jännitin vähän etukäteen, miten Ukko suhtautuu joulukuuseen, mutta aika turhaan. Eihän kuusi kaatunut kuin yhden kerran, mikä nyt on tässä talossa aika perussettiä oli lasta tai ei.

Kuusenkoristelu meneillään
Aattoaamun ohjelmaan kuuluu luonnollisesti myös joulupukin kuumalinja. On kivaa, että jouluna tulee niin paljon lastenohjelmia ja musiikkiohjelmia, joita molempia Ukko tykkää nykyään katsella.


Joululahjoja tuli tänä vuonna vieläkin suurempi määrä kuin viime vuonna. Suurin osa niistä oli luonnollisesti Ukolle. Joulupukkia meillä ei käynyt, M vain laittoi lahjasäkin ulos portaille ja koputti oveen. Ehkä sitten ensi jouluna voisimme hankkia oikean pukin lahjoja tuomaan. Luulen, että tänä vuonna Ukko ei olisi pukista paljon perustanut. Pakettien avaaminenkaan ei vielä oikein sujunut, mutta kiinnosti kyllä kovin.



Ukko sai lahjaksi paljon kirjoja, vaatteita, monenlaisia leluja ja aivan valtavan kuorma-auton. Aaton jälkeen aika on kulunut mukavasti uusia tavaroita ihmetellessä. Alla tyylinäyte, miten uuden keppihevosen kanssa mennään.



Joulusta kun on päästy, niin huomenna vuorossa ovat Ukon syntymäpäiväjuhlat, ja niitä onkin tänään ahkerasti valmisteltu. On käyty kaupassa ostoksilla, siivottu ja tehty valmiiksi pitsaa suolaiseksi tarjottavaksi. Myös täytekakku on jääkaapissa koristelua vaille valmiina.

Vieraita on kutsuttu kymmenkunta, toivottavasti kaikki pääsisivät tulemaan, viime vuonna kun vierasjoukossa kävi sairastelujen vuoksi pieni kato.

Yritin tehdä kaiken tänään mahdollisimman valmiiksi. Laitoin kahvikupitkin pöytään jo odottamaan. Viime vuonna meillä oli joulukoristeiden keskellä ilmapalloja ja serpentiiniä. Tällä kertaa jätin sellaisen rekvisiitan ostamatta, mutta otin pöydästä joululiinan ja -koristeet jo pois ja ostin tulppaanikimpun ja uusia ei-jouluisia kynttilöitä.


Synttäreistä enempi juttua ehtimisen mukaan sitten huomenna tai ensi viikolla. Nyt nukkumaan, että jaksaa huomenna juhlia!

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Selvittiin hengissä

Tulin vaan kertomaan, että eka päiväkotipäivä meni hienosti, Ukko oli ihan superreipas ja äitikin melko.

Tänään illalla meillä oli vielä viittomaopetusta, joten nyt alkaa takki olla aika tyhjä ja taidan painua pehkuihin. Täytyy sitten paremmalla ajalla tarinoida lisää päivästämme.

Nyt hyvää yötä!


tiistai 2. joulukuuta 2014

Huomenna alkaa päiväkotielämä!

Varavaatekassi ja vaippapaketti odottavat jo eteisessä ja huomiseksi valitut vaatteet on aseteltu nojatuolille valmiiksi. Huomenna on ensimmäinen päiväkotipäivä. Ukko nukkuu, M on töissä ja minä istun koneella glögimukin ja eilen leivottujen pipareiden kanssa. Ja oloni on kumma kyllä (ihan pientä jännitystä lukuunottamatta) levollinen.



Ukon oli ensin tarkoitus aloittaa päiväkodissa jo lokakuussa. Aloin murehtimaan asiaa hirmuisesti jo heinäkuussa, ja erään lähes paniikkikohtausmaisen "Joudun eroon vauvastani!" -hetken jälkeen siirsin aloituksen joulukuulle. Nyt en voi muuta sanoa, kuin että ratkaisuni oli todellakin oikea. Ei uskoisi, että kaksi kuukautta voi vaikuttaa näin paljon. Kyllä Ukko varmasti olisi pärjännyt päiväkodissa jo lokakuussa, mutta äidillä on kestänyt vähän kauemmin kypsyä ajatukseen.


Ukon on tarkoitus olla päiväkodissa aluksi vain kaksi päivää viikossa, mikä on mielestäni ihan riittävä määrä näin pienelle. Itse asiassa pyrimme järjestämään asiamme siten, ettei Ukon tarvitsisi olla täyttä viikkoa päiväkodissa, kuin vasta reilun vuoden kuluttua kolmevuotiaana. Tällä hetkellä kaksipäiväinen viikko on varmistettu ainakin huhtikuun loppuun asti, kun M lyhentää työaikaansa, mistä olen tosi iloinen.

Alun perin, jo ennen Ukon syntymää olin ajatellut, että haluan hoitaa lapseni kotona kolmevuotiaaksi asti, mutta nyt uskon, että parempi näin. Olen kuullut niin paljon hyvää kuntouttavasta päivähoidosta ja toisaalta tuntuu, että Ukkokin alkaa jo kaivata muutakin kuin vain äidin seuraa. Sitä paitsi olen välillä aika kehno keksimään tekemistä ja virikkeitä, jolloin Ukko purkaa energiaansa vähemmän toivottuihin asioihin, kuten laatikoiden penkomiseen ja tavaroiden heittelyyn. Sen sijaan päiväkodissa varmasti riittää leikkikavereita ja tekemistä. Lisäksi on aivan mahtavaa, että Ukolla on siellä oma avustaja, joka voi tehdä Ukon kanssa kehittäviä ja kuntouttavia juttuja. Tuntuu mukavalta myös tietää, että päiväkodissa on Ukkoa varten aina läsnä sama tuttu aikuinen.


Huomenna sitten nähdään, millä mielellä Ukko suostuu päiväkotiin jäämään. Aion jonkin aikaa ensin olla mukana seuraamassa, miten Ukko pärjää ja haluaisin myös tutustua Ukon avustajaan paremmin. Mutta tietenkin ymmärrän, etten voi siellä koko päivää notkua hengittämässä niskaan. Tähän mennessä Ukko on suhtautunut hoidossa olemiseen melko hyvin, ja toivottavasti se viihtyisi myös päiväkodissa.

Kyllä se viihtyy, olen lähestulkoon varma siitä.


keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Meidän koti - Makuuhuone

Olen jo tosi pitkään halunnut tehdä "Meidän koti" -postauksia, mutta kun meillä on aina niin hirveä sotku! Ei sellaista huvita esitellä. Tänään siivosin makuuhuoneen perusteellisesti, ja otin kiireesti kuvat tätä postausta varten, ennen kuin vaatepinot ja villakoirat ottavat jälleen vallan.

Makuuhuoneeseen kuljetaan olohuoneesta, tässä kuva ovelta otettuna.


Minun ja M:n huone on isompi meidän kahdesta makuuhuoneestamme, ja sieltä on käynti vaatehuoneeseen. Liila takaseinä on edellisen asukkaan jäljiltä, enkä ole sitä ainakaan toistaiseksi viitsinyt lähteä muuttamaan. Pitäisin enemmän vähän punaiseen vivahtavasta liilasta tai sitten jostakin kuviotapetista, mutta makuuhuoneen pintaremontti ei tällä hetkellä todellakaan ole ykkösenä tärkeysjärjestyksessä. Seuraavaksi panostetaan ihan muihin juttuihin (joista lisää tulevaisuudessa).

Sänkymme on ostettu Sotkasta noin 7-8 vuotta sitten. En oikein fanita jenkkisänkyjä tai runkopatjoja. Sen sijaan tykkään kovasti perinteisestä mäntypuisesta sängystämme ja erityisesti sen päädyn metallikoukeroista.


Sängyn vieressä on Jyskin musta lipasto. Se on ostettu raskausaikana vauvanvaatteita varten ja yhä edelleen se palvelee Ukon vaatelaatikostona. Alun perin se oli Ukon omassa huoneessa, mutta tilanpuutteen ja epäkäytännöllisyyden (=taaperon laatikonpenkomisvimman) vuoksi se siirrettiin vanhempien makuuhuoneeseen. Lipaston päällä oleva lamppu on ostettu kirpputorilta. Ukko on sen jo kertaalleen pudottanut ja rikkonut, mutta sain sen onneksi liimattua vielä kasaan.

Kattolamppua en edes kuvannut. Se on ruma kolmihaarainen halogeenivalaisin, joka ei sovi huoneeseen yhtään ja joka joutaisi vaihtoon samantien. Itse asiassa ainut syy, miksi se on vielä paikoillaan lienee saamattomuus. Mutta hiljaa hyvä tulee!


Seinällä laatikoston yläpuolella on Ukon yksivuotiskuva, perhekuva sekä keväällä muskarissa yhdessä maalattu "taideteos". Haluaisin tuohon maalaukseen oikein tosi överit paksut kultaiset kehykset, mutta vielä ei sopivankokoisia ole tullut vastaan.


Yöpöytänä meillä on kirppikseltä löytämäni Häklin huonekalutehtaan pikkupöytä. Se oli meillä ensin olohuoneessa sivupöytänä, mutta Ukko kaatuili sen kanssa pariin otteeseen niin pahasti, että katsoin parhaaksi siirtää sen pois. Sääli, sillä mielestäni se on tosi kaunis eikä pääse oikeuksiinsa nurkassa piilossa. Ehkä se joskus löytää vielä paikkansa jostakin missä se olisi enemmän näkösällä.


Oven vieressä, sängyn jalkopäässä on äitini äidiltä saatu keinutuoli. Tyynyn sain M:ltä keväällä ja matto on kirpputorilta. Seinällä olevien viuhkojen alkuperää en tiedä, ne ovat olleet siinä jo ennen kuin muutin tähän taloon. En myöskään oikein tiedä, että ovatko ne mielestäni edes hienoja ja sitä paitsi toinen niistä on rikki. Ne vain ovat paremman puutteessa saaneet jäädä paikalleen. Haaveenani on saada tuohon seinälle kaksi tai kolme pitkää hyllyä täyteen kirjoja.

Ikkunan pimentävä rullaverho on jäänyt pysyvästi alas, sillä rullamekanismi on rikki. Eipä se makuuhuoneessa onneksi juurikaan haittaa. Pitsikappa on ostettu uutena, ja jälkeenpäin olen harmitellut sen väriä. Olen suunnitellut värjääväni verhon pesukoneessa, mutta väriä en ole vielä ihan varmaksi päättänyt.

Mielestäni huone on viihtyisä ja lämpöinen, vaikka se tavallaan onkin vähän keskeneräinen. Toisaalta epäilen, tuleeko makuuhuone tai kotimme ylipäätään olemaan ikinä "valmis". Meillä molemmilla M:n kanssa tulee jatkuvasti uusia ideoita ja suunnitelmia kotimme suhteen, joita sitten pikkuhiljaa yksi kerrallaan toteutamme.

Mitäs tykkäsitte makuuhuoneestamme? Kiinnostavatko kotipostaukset jatkossakin?

maanantai 24. marraskuuta 2014

Jännitystä viikonloppuun...

...järjesti tällä kertaa äitini oikein raskaalla kädellä. Tässä koko tarina:

Perjantaina iltapäivällä kun heräsimme koko perhe päiväunilta, huomasin puhelimeeni tulleen tekstiviestin. Se oli äidiltäni ja kuului kutakuinkin näin; "Olen sairaalassa, auto meni lunastukseen, älä pelästy ei mitään ihan kamalaa".

Totta kai halusin mahdollisimman pian päästä äitiä katsomaan ja auttamaan, ja ajattelin, että tämä reissu olisi ehkä helpointa hoitaa ilman Ukkoa. Onneksi naapurimme lupautui lapsenvahdiksi, sillä M oli juuri lähdössä töihin yövuoroon. Pääsin nopean pakkaamisen jälkeen matkaan, mutten siitä huolimatta ehtinyt enää perjantaina sairaalaan. Osastolla jossa äiti oli, oli vierailuaika ehtinyt loppua ennen kuin ehdin perille. Matka sujui muutenkin harmillisen hitaasti, sillä puolivälissä ajokeli muuttui tosi kurjaksi lumipyryn takia.

En halunnut mennä yksin yöksi äidin luo tyhjään taloon, joten soitin ystävälleni, joka onneksi oli kotona. Kiitos vielä M&J että sain yöpyä teillä, oli mukavaa! 

Lauantaina aamulla sain ilokseni kuulla, että äiti pääseekin sairaalasta pois jo samana päivänä. Suuntasin siis hakemaan äidille ehjiä vaatteita ambulanssimiesten leikkaamien tilalle, ja sitten kävimme siskoni kanssa hakemassa potilaan kotiin. Minä jäin äidin luokse vielä lauantain ja sunnuntain väliseksi yöksi ja sunnuntaina teimme siskoni kanssa vahdinvaihdon, kun minun oli lähdettävä kotiin.

Ja nyt kaikkia jo varmasti kiinnostaa, mitä sitten oikein oli tapahtunut. Äidin auto suistui vastaantulijoiden kaistan yli ulos tieltä, osui matkalla kai tierumpuun, pyörähti katon kautta ympäri ja pysähtyi vasemmalle kyljelleen. Suunnilleen jotenkin näin, en ihan sataprosenttisen varmaksi osaa sanoa, kun en itse ollut näkemässä. Eikä äitikään tarkalleen tiedä, kaikki kun kävi niin nopeasti. Tämän tuloksena äidiltä murtui lannenikama sekä yksi sormi, ja mustelmia löytyy monesta paikasta. Elämä on pitkän aikaa varmasti aika hankalaa, kun joutuu käyttämään tukivyötä, eikä saa istua. Ja sen lisäksi on vielä sormi paketissa.


Tässä vaiheessa sitä voisi surkutella huonoa tuuria, murtuneita luita ja menetettyä autoa. Mutta koska olen tainnut periä äidiltä peruspositiivisen elämänasenteen, en aio tehdä niin (ainakaan kovin paljon). Sen sijaan voin olla kiitollinen monesta asiasta. Onneksi äiti ei loukkaantunut pahemmin. Onneksi ketään ei tullut juuri äitiä vastaan. Onneksi auto ei osunut tapahtumapaikalla tien vieressä oleviin puihin. Onneksi kyydissä ollut äidin kissa selvisi säikähdyksellä. Onneksi sitä ja onneksi tätä. Auto on vain peltiä, äitiä ei korvaa mikään!

Viikonloppu ei siis tosiaan mennyt ihan niin kuin olin suunnitellut, mutta tulipahan taas muistutus siitä, mikä elämässä oikeasti on tärkeää.

Muistakaahan käyttää turvavyötä,
ja nyt kaikille hyvää yötä!

lauantai 22. marraskuuta 2014

Minä itse

Olen miettinyt yhtä blogiin liittyvää moraalista ongelmaa jo jonkin aikaa. Miten paljon ja miten avoimesti voin laittaa Ukon kuvia nettiin kaiken kansan nähtäville? Toki vedän tiukan rajan nakukuviin, enkä julkaissut esimerkiksi kuvaa Ukosta istumassa potalla, mutta silti tuntuu oudolta julkaista toisesta kymmeniä ja taas kymmeniä kuvia ja samaan aikaan itse pysytellä piilossa ruudun takana. Se ei tunnu oikealta, joten minun oli tehtävä päätös: Joko lopettaa tunnistettavien kuvien julkaiseminen Ukosta, tai sitten astua itsekin esiin.

Tahdon jatkossakin kuvata, kirjoittaa ja julkaista blogissa vapaasti mitä haluan tuntematta omantunnon pistoa, joten valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon. Se tulee kyllä olemaan hieman vaikeaa, sillä M ei varsinaisesti taida olla kovin innokas valokuvaaja ja selfieiden ottaminen nyt vaan on vähän tylsää. Mutta jatkossa en siis aio enää tarkoituksella olla näyttämättä kasvojani blogissa. Siitä todisteeksi laitan tähän ihka ensimmäisen kuvan blogin historiassa, jossa näkyvät myös minun kasvoni.

Aloitan ujosti; likaisen peilin kautta otettu sumuinen selfie, olkaa hyvät!



torstai 20. marraskuuta 2014

Luonnonlapsi päiväkodissa

Eilen aamulla meillä oli kauan odotettu ja jännitetty päiväkodin tutustumiskäynti. Voin ilokseni todeta, että käynnin jälkeen hermoilen Ukon päiväkodin aloitusta vähemmän kuin ennen. Henkilökunta oli mukavantuntuista ja lämminhenkistä porukkaa ja tunsimme olomme todella tervetulleiksi.

Ukko aloittaa 3. joulukuuta 1-4 -vuotiaitten ryhmässä, jossa on yhteensä 17 lasta. Olin ehtinyt jo murehtia avustaja-asioita etukäteen, mutta meitä vastassa oli lastentarhanopettajan lisäksi henkilö, josta tulee Ukon henkilökohtainen avustaja. Ihanaa! Ja tämä henkilö vaikutti ainakin näin ensinäkemältä vieläpä tosi mukavalta ihmiseltä. Toivottavasti ensivaikutelma ei petä, ja avustaja olisi oikeastikin mukava ja tietenkin myös asiansa osaava. Ainakin Ukko viihtyi tulevan hoitajansa sylissä, se lienee hyvä merkki. Ukko myös alkoi reippaana heti leikkiä ja touhuta kun laskimme sen hetkeksi muiden lasten joukkoon, mistä olen tosi iloinen. Ukko kun on välillä vähän arastellut muita lapsia.

Reipas tuleva päiväkotilainen
Niin ja sitten vielä yksi juttu... Päästyämme kotiin päiväkodilta, satuin vilkaisemaan peiliin ja huomasin, etten ollut muistanut pukea rintsikoita lainkaan! Eikä sitä taatusti voinut olla huomaamatta, voi nolous! Muistan jossain vaiheessa ajatelleenikin, että onpas jotenkin vapaa olo, mutta en sitten tajunnut mistä se johtuu. Minulle ei ikinä, ikinä ennen ole käynyt vastaavaa, taisin HIEMAN hermoilla päiväkotiin menemistä. Taidan nyt olla henkilökunnan silmissä se "rintsikanpolttajafeministihippiäiti", heh.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Joulukorttikuva

Löysin jokin aika sitten kirpparilta Ukolle juuri sopivan ihanan tonttupuvun. Sen lisäksi, että tietenkin jouluna Ukko saa käyttää sitä, otin myös tämänvuotisen joulukorttikuvan Ukosta tonttupuvussaan.


Olin kahden vaiheilla, otanko kuvat olohuoneen nojatuolilla vai saunassa. Sauna olisi ollut varmasti tunnelmallisempi ympäristö, mutta siellä ongelmana on pimeys, sillä kamerani ei todellakaan mitään huippuluokkaa. Päädyin siis ottamaan kuvan olohuoneessa päiväpeitolla päällystetyllä nojatuolilla.


Puin Ukon tonttupukuun ja -lakkiin ja annoin sille käteen kuusenkoristeomenan. Avuksi pyysin M:ää hieman harhauttamaan Ukkoa, jotta tonttulakki pysyisi edes hetken päässä. Siitä huolimatta sain todellakin kokea, että Ukko on nykyään paljon vaikeampi kuvauskohde kuin pienempänä. Räpsin lähes neljäkymmentä kuvaa, joista valitsin yhden rajattavaksi ja muokattavaksi joulukorttia varten. Tämän postauksen kuvista yksikään ei päätynyt korttiin, vaikka eivät nämäkään kuvat varsinaisesti epäonnistuneita ole. Ne eivät vain olleet ihan joulukorttiainesta.


Tilasin äsken kortit Ifolorilta. Voin sitten lähempänä joulua paljastaa, minkälainen kortista tuli. Korttien lisäksi tilasin ison pinon valokuvia ja tein äidilleni lahjaksi kuvakalenterin. Tykkään kehittää ja järjestellä paperikuvia, niitä on jollain lailla mukavampi selailla kuin koneella olevia kuvia. Ja jos tietotekniikka pettää, niin onpahan ainakin osa kuvista turvassa albumissa.

Joulukorttiprojektin myötä aloin jo odottaa joulua ihan tosissaan. Olen toistaiseksi malttanut mieleni jouluvalojen kanssa, mutta ensi viikolla aion ripustaa ne, onhan sitten jo ensimmäinen adventti. Kolme lahjaakin on jo hankittuna valmiiksi.

Joko tekin odotatte joulua?


maanantai 17. marraskuuta 2014

Aina jotain...

No niin, nyt meillä on taas toimiva tietokone, ja valokuvat vanhalta koneelta on saatu pelastettua. Mutta uusi harmituksen aihe on, että kameran piuha on hukassa. En siis saa kuvia siirrettyä kamerasta koneelle, mikä on aika tylsä juttu, varsinkin kun otin tänään Ukosta kuvia joulukortteja varten. Paljonpa niistäkään kuvista on nyt hyötyä. Toivottavasti johto löytyy, ennen kuin on liian myöhäistä tilata kortteja.

Asiasta toiseen, tämän viikon keskiviikkona meillä on jännät paikat. Aamulla kello yhdeksän menemme Ukon kanssa päiväkodille tutustumaan ja keskustelemaan Ukon päiväkotiuran aloituksesta. Ukko aloittaa päiväkodissa joulukuussa, ja on siellä alkuun todennäköisesti kaksi päivää viikossa. En tiedä päiväkodista, mahdollisista avustajakuvioista tai mistään muustakaan vielä mitään, paitsi sen, että Ukon ryhmän nimi on "Mansikat". Voi minun pientä mansikkaa! Keskiviikkona toivottavasti olen paljon viisaampi ja vähemmän ahdistunut Ukon päiväkotiin menosta.

Päiväkodin aloituskeskustelun lisäksi keskiviikkona on myös kuntoutussuunnitelmapalaveri. Sitä en jännitä tällä kertaa ollenkaan, kuten viime vuonna. Vastassa ovat jo tutuiksi tulleet lääkäri, palveluohjaaja, psykologi ja terapeutit ja meillä on asiat Ukon kuntoutusjuttujen suhteen tällä hetkellä aika mallillaan, joten odotan lähinnä nopeaa tilannekatsausta, josta pääsee nopeasti lähtemään.

Uudempien kuvien puutteessa laitan tähän yhden vähän vanhemman kuvan viime keväältä, ettei nyt ihan kuvattomaksi jää tämä postaus.


maanantai 10. marraskuuta 2014

Kuulumisia

Hei! Oli pakko tulla näpyttelemään tabletilla (vaikka en yhtään tykkää kirjoittaa tällä) kertoakseni, että meillä on kaikki ihan hyvin, vaikkei mitään ole vähään aikaan kuulunutkaan. Vanha uskollinen läppärini sanoi sopimuksen irti, enkä ole tähän hätään saanut vielä hankituksi uutta tilalle. Eniten harmittaa koneelle jääneet valokuvat, mutta toivottavasti ne saataisiin jollain keinolla vielä pelastettua.

Tietokoneen rikkoutumisen lisäksi M ja Ukko ovat sairastelleet ja saimme kuulla, että  Ukon fysioterapia ei tule jatkumaan enää ensi vuonna. Vähän tylsiä juttuja, mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Kaikesta huolimatta takana on mukava viikko. Tiistain ja keskiviikon välisen yön olimme M:n kanssa kahdestaan reissussa Vantaalla Flamingossa, ja reissu oli ravintolavalintaamme lukuun ottamatta tosi onnistunut. Viikonloppuna meillä oli käymässä ystäväni, jota en ollut nähnyt aikoihin. Lauantai-iltaan sisältyi paljuilua ja vähän baareiluakin. Sunnuntaina eli isänpäivänä isi ei saanut aamiaista sänkyyn, eikä meillä ollut muutenkaan mitään erityistä ohjelmaa, mutta lahjan sentään olimme käyneet Ukon kanssa ostamassa hyvissä ajoin. Ja lahjan lisäksi isi sai Ukon ihan itse piirtämän kortin.

Siinäpä meidän kuulumiset näin pähkinänkuoressa. Palaan asiaan luultavasti vasta kun pääsen taas tietokoneen äärelle. Toivottavasti siis mahdollisimman pian!



perjantai 24. lokakuuta 2014

Pakollinen talvihaalaripostaus

Kun kaikki muutkin, niin kyllä mekin sitten esitellään meidän uusi talvihaalari.

Tai ainakin me yritettiin... Ei tainnut olla hyvä.



P.S. On se oikeesti ihan hyvä, nyt ei vaan huvittanut. :D

maanantai 20. lokakuuta 2014

Leluista ja leikkimisestä

On ollut todella ilahduttavaa huomata, että Ukon touhuissa alkaa olla yhä enemmän ja enemmän "järkeä". Toisin sanoen se siis leikkii ajoittain jo ihan oikeasti, pelkän tavaroiden katselun ja heittelemisen sijaan. Myös leikin vastavuoroisuutta on havaittavissa, tosin lähinnä aikuisen kanssa leikkiessä. Muiden lasten kanssa Ukko on hieman arka, mutta toivottavasti asia muuttuisi päiväkodin aloittamisen ja iän karttumisen myötä.


En ole enää pitkään aikaan haalinut Ukolle leluja siinä määrin, mitä ensimmäisen vuoden aikana. Nyt varsinkin kun joulu ja kaksivuotissynttärit ovat jo ihan lähellä, en aio hankkia syksyn aikana enää mitään (saapa nähdä, miten tämä lupaus pitää...). 


Olen kuitenkin jo miettinyt valmiiksi lahjatoiveita Ukolle, kun niitä pian kuitenkin moni varmasti kyselee. Luonnollisesti yritän jonkin verran ajatella leluhankinnoissa ja -toiveissa sitä, millaiset lelut olisivat Ukolle tässä vaiheessa parhaita kehityksen kannalta, mutta kyllä joitakin juttuja voi silti hankkia ihan vain huvin vuoksi. Ja toisaalta jos tarkemmin ajatellaan, niin aika harva äkkiseltään ihan tavalliselta vaikuttava lelu on kuitenkaan "turha". Pallon heittely ja palikoilla rakentelu kehittävät motorisia taitoja, leikkiruokien tarjoilu vanhemmille kehittää vuorovaikutustaitoja ja pehmoeläimillä leikkiminen kehittää mielikuvitusta. Tällaista listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Näiden ajatusten pohjalta joulun ja synttäreiden toivomuslistamme sisältää siis hyvin yksinkertaisia asioita, kuten leikkiastioita, hakka, pikkueläimiä, palikkalaatikko ja ongintapeli. Sen lisäksi myös kirjat ja vaatteet ovat aina tervetulleita.



Leikki on lapsen työtä, jolla on valtava osa lapsen kehityksessä. Siksi haluan tarjota Ukolle mahdollisuuden monenlaisiin puuhiin autolla päristelystä kotileikkiin. Mielestäni on oikeastaan ajanhukkaa edes miettiä, että jotkut leikit sopisivat vain pojille tai vain tytöille. Tosin Ukon suosikkeihin kuuluu tällä hetkellä yleensä melko poikamaisiksi mielletyt autoleikit, vaikkemme autoja mitenkään erityisesti sille ole tuputtaneetkaan.

Muita suosikkeja tällä hetkellä ovat palikoilla rakentaminen, palloleikit ja kirjojen lukeminen. Myös laulu- ja soittotuokiot ja kukkuu-leikit ovat kovasti Ukon mieleen, ja varmasti myös edesauttavat kielellistä kehitystä sekä vuorovaikutustaitoja.

Vuorovaikutuksesta puheenollen, Ukko on viikon sisään oppinut kaksi uutta viittomaa; leipä ja leppäkerttu. Viittomat tahtovat välillä mennä vähän sekaisin keskenään, mutta siitä huolimatta olen aika innoissani. Siitä saa aikamoisen lisämotivaation viittomien opiskeluun ja käyttöön, kun on enemmän tai vähemmän viittonut yksinään jo kuukausikaupalla, ja nyt vihdoin se alkaa tuottaa tulosta. Ensi viikolla on ensimmäinen viittomaopetuskerta, enkä malttaisi odottaa. :)

Mutta nyt hyvää yötä!

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Siivousvinkki

Jos puuroa tippuu matolle, mitä kannattaa tehdä?


Vastaus: Jätä se siihen. Muutaman tunnin kuluttua saat nostettua puuron levynä irti matosta, eikä mattoon jää jälkeäkään vahingosta. Kerrankin tästä minun "joo joo, ihan kohta" -asenteesta on jotain hyötyä.

Harmittaa vaan tuo lautanen. Se oli vanhahkoa Arabiaa, jota ei saa enää mistään, paitsi ehkä tuurilla kirpputorilta. Ei se rahallisesti ollut arvokas, mutta silti, nyyh. Onneksi se ei ollut ainoa kappale.

maanantai 13. lokakuuta 2014

Eka viittoma

Tähän alkuun lienee tarpeen vähän avata, miksi ihmeessä viitomme Ukolle. Down-lapsille (ja monille muillekin) suositellaan käytettäväksi tukiviittomia kommunikaation tueksi. Kyseessä ei siis ole varsinainen viittomakieli, vaan tukiviittomat, joilla korostetaan puheen tärkeitä kohtia. Tukiviittomien tarkoituksena on edistää puheen ja ymmärryksen kehitystä ja luonnollisesti myös toimia vaihtoehtoisena kommunikaatiokeinona puheen puuttuessa tai ollessa epäselvää.

Mutta sitten siihen varsinaiseen asiaan...

...arvaattekos, mitä tässä tapahtuu?


Ukko oppi viime viikolla ihka ensimmäisen tukiviittoman. Toki pientä motorista hienosäätöä vielä tarvitaan, mutta kuitenkin! Tämä viittoma tarkoittaa "juoda". Toisin sanoen siis kun Ukko ruokapöydässä tekee näin, niin se tarkoittaa että "annahan äiti muki!".

Tuntuu mukavalta, kun Ukko saattaa nykyään tulla kesken touhujensa luokseni ja viittoa juomisviittoman ja sitten tietty annan sille juotavaa. Ihanaa, kun lapsella on keino kertoa, että on jano. Toivon, että puheen toistaiseksi vielä puuttuessa, saisimme tukiviittomista apua kommunikointiin, ja että Ukko pystyisi viittoen kertomaan, mitä haluaa. Siitähän en tietenkään voi olla varma, miten paljon Ukko itse oppii viittomaan, mutta alku vaikuttaa lupaavalta.

Viime viikolla saimme kaupungilta kauan odotettua postia. Meille myönnettiin 20 tuntia tukiviittomaopetusta. Se tulee ihan tarpeeseen, sillä viittomien opiskelu on tähän mennessä ollut vähän huonoissa kantimissa. Tällä hetkellä näin äkkiä laskettuna osaan noin nelisenkymmentä viittomaa, joka oikeasti on aika vähän. Odotan siis kovasti, että pääsemme opettelemaan tukiviittomia ammattitaitoisen opettajan avulla. Ja lisäintoa opetteluun tuo tietenkin myös Ukon uusi taito.

Muistan joskus kauan sitten lukeneeni äidistä, joka viittoi huvin vuoksi ihan tavislapselleen. Taisin silloin miettiä, että kylläpä joku viitsii hössöttää ja nähdä vaivaa. Ja nyt sitten itse olen tilanteessa, että minun on "pakko" opetella ja käyttää viittomia. No, elämästä ei koskaan voi etukäteen tietää...

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Taikapöksyt!

Oottekos ennen kuulleet housuista, jotka ovat sopivat neljä- ja puolikuiselle...



sekä vuoden ja yhdeksän kuukauden ikäiselle?


Nuo housut ovat siis takuulla olleet hintansa veroiset, vai mitä?


P.S. Ukon liikkumisesta varmaan jo ainakin puolet tapahtuu kävellen nelinkontin menemisen sijaan, jes! 

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/9552839/?claim=5dcx49dh7nm">Follow my blog with Bloglovin</a>

lauantai 27. syyskuuta 2014

Leikkihellasuunnitelma

Bongasin taannoin Meidän perhe -lehdessä tällaisen vinkin:

Meillä pyörii nurkissa kaksikin tuon kaltaista vanhaa yöpöytää, joista toinen joutaa ihan varmasti Ukolle hellaksi. Vaaleansinistä maalia löytyy yhden vanhan maalausprojektin jäljiltä, ja musta kontaktimuovikin on jo hankittu. Nyt odotellaan enää inspiraatiota aloittaa, ja tilaa autotalliin kattopaneelien ja jiirisahan tieltä, jotta pääsen käsiksi tallin nurkassa lojuvaan yöpöytään. Projektilla ei onneksi ole vielä kiirettä, sillä Ukko ei ihan vielä taitaisi edes osata leikkiä ruuanlaittoa. Mutta toivottavasti vielä ennen joulua saisin homman tehtyä. Jo senkin takia, että joulun jälkeen saattaa iskeä krooninen aikapula, kun palaan töihin.

Ovathan ne Ikean ja Brionkin leikkihellat- ja keittiöt hienoja, mutta vanhaan yöpöytään verrattuna tietenkin myös melko kalliita ja vievät enemmän tilaa. Sitä paitsi onhan tuollainen omatekoinen malli monin verroin sympaattisempi kuin massatuote.