keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Uusivuosi

Olen pahoillani pitkästä hiljaisuudesta. Pää on täynnä ajatuksia, mutta en ole saanut niitä kirjoitettua järkevään muotoon. Ilmassa tuntuu olevan pientä turnausväsymystä kaiken hässäkän keskellä. Tekemättömät kelajutut (vammaistukihakemus ja kuntoutushakemus) hengittävät niskaan, ja fysioterapia on taas alkanut täydellä teholla kahdesti viikossa. Tänään kävi valokuvaaja ottamassa Ukosta yksivuotiskuvat ja huomenna alkaa muskari. Kaiken lisäksi, nyt kun on kulunut vuosi siitä kaikesta, olen ollut kovin mietteliäällä päällä. Ukon syntymäpäivä meni muisteloiden osalta vielä ihan kohtuullisesti, mutta...

Uudenvuoden aatto oli ihan kamala!

M joutui töihin ja vietin päivän ja illan Ukon kanssa kahdestaan. Ei minua haittaa, etten päässyt mihinkään sen kummemmin juhlimaan. Olisin vain kipeästi kaivannut aikuista seuraa viemään ajatuksiani muualle. Tarkoituksenani ei todellakaan ollut alkaa vellomaan menneessä, mutta iltaa kohden aloin muistelemaan edeltävää uuttavuotta. Sen sijaan että olisin tuolloin ollut onnellisessa vauvakuplassa vastasyntyneen äitinä (tai edes normaaliolotilassa), elin pelon, syyllisyyden ja epätietoisuuden keskellä kauheaa painajaista todeksi. Vuoden vaihtuessa näin yhden raketin heijastuvan vastapäisen talon ikkunasta, laitoin kaihtimet kiinni ja menin sänkyyn itkemään. Yritin myös soittaa vauvateholle kysyäkseni Ukon kuulumisia, mutta kukaan ei edes vastannut.

Nuo kaameat muistot palasivat nyt vuoden jälkeen mieleeni suorastaan vyörymällä, ja odotin koko illan vain, että saan Ukon nukkumaan, jotta saisin olla hetken rauhassa yksin. En halunnut itkeä Ukon nähden, joten kun menin keittiöön lämmittämään Ukolle ruokaa ja laitoin mikron päälle, ajattelin, että nyt minulla on puolitoista minuuttia aikaa hajota ja taas kerätä itseni kasaan. Ja voitte uskoa, että niin myös tapahtui. Yllättäen tuo hetkellinen murtuminen helpotti oloa, eikä Ukon mentyä nukkumaan minulla enää ollut niin paha mieli. Ehkä se jotenkin "puhdisti" ajatuksia. Lopulta koko vuodenvaihde meinasi mennä minulta ohitse. Notkuin netissä ja minuuttia vaille kaksitoista vilkaisin kelloa ja hiippailin ulos itkuhälyttimen kanssa katsomaan naapureiden raketteja. Tämä vuosi siis vaihtui seistessäni yksin pimeässä (tai ehkä jo kiskoessani kenkiä jalkaan), mutta kaikesta huolimatta se voitti viime vuodenvaihteen mennen tullen. Elämästä ei koskaan tiedä, mutta toivon hartaasti, että ensi uutenavuotena olisi ihan oikeasti hauskaa. Enkä ainakaan olisi yksin.

2 kommenttia:

  1. Et ollut yksin nytkään, sinulla oli ihana pikku mies kaverinasi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän se oli :) Mut vuoden vaihtuessa oli kyllä yksin..

      Poista