perjantai 28. helmikuuta 2014

Lumilla

Meidän piha on siitä kummallinen, että kun oikein missään muualla ei enää ole lunta, niin meillä on. Kävimme tänään Ukon kanssa vähän pulkkailemassa, todennäköisesti viimeisiä kertoja tänä talvena. Hassua, vastahan päivitin meidän ihan ensimmäisestä pulkkareissusta!



 

torstai 27. helmikuuta 2014

Pikaterveiset

Kirjoittaminen ei oikein ole innostanut moneen viikkoon. En kuitenkaan halua kuopata blogia kokonaan vaan odottelen inspiraatiota. Tässä tulee nyt kuitenkin ihan vaan pikainen kuvapostaus, eli siis hengissä ollaan!

Pinnasängyn pohjaa on tämän jälkeen varmuuden vuoksi laskettu alemmas

Kissan lelu - paras lelu! Ja vielä kun sen löytää tv-tason hyllystä ihan itse

Tämä homma sujuu jo kuin vanhalta tekijältä

Eilen iltapesun jälkeen oli hauskaa


tiistai 11. helmikuuta 2014

Fysioterapiassa

Nyt kun istumaannousu on Ukolla hienosti hanskassa, niin seuraavaksi tarkoituksena on opetella pikkuhiljaa konttaamista. Ukosta löytyy halutessaan ihan hirmuisesti voimaa, mutta konttausasennon ylläpitäminen on silti vielä sille kovin raskasta. Siksi fysioterapeutti ei yritä saada Ukkoa suoraan heti konttaamaan, vaan teemme ensin keskivartaloa vahvistavia ja konttaamista muuten edistäviä harjoituksia, kuten esimerkiksi polviseisontaan nousua ja kaikenlaista "kurottelua".

Viime fysioterapeuttikäynnillä oli mukana M:kin, ja lopulta isin avaimet veivät mielenkiintoisuudessa voiton fysioterapeutin leluista. Ja mikäpä siinä, tärkeintähän on saada Ukko motivoitua liikkeelle omasta halustaan ja leikin varjolla. Kuvat ovat valitettavasti vähän tärähtäneitä, Ukolla taisi olla niin kova vauhti päällä. :)



 

torstai 6. helmikuuta 2014

Tutkimusmatkailija

Nyt se keksi tämmöisen jutun:


Ihanaa kun Ukko nykyään touhuaa kaikenlaista eikä vain makaa lattialla. Istumaannousua ja siitä poistuloa harjoitellaan ihan jatkuvasti ja "reviiri" laajenee jatkuvasti kauemmas olohuoneen matolta. Lisäksi tänään aamiaispöydässä Ukko alkoi yhtäkkiä taputtamaan käsiään yhteen. Ja aamupäivällä muskarissakin se osasi taputtaa, ja vielä ihan oikeassa kohdassa. Sen jälkeen en kyllä ole saanut houkuteltua Ukkoa taputtamaan, mutta ihan selvästi sekin taito on jossain takaraivossa jo hautumassa.

P.S. Erosin äsken facebookin kohutusta äitylit-ryhmästä. Jotenkin meni maku koko touhuun kun aina jonkun elämäntapav****ilijan on tultava pilaamaan ihan asiallisetkin keskustelut, huoh... Porukassa todella tuntuu välillä tyhmyys tiivistyvän. Mutta ei siitä sen enempää, tuli vain mieleen.

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Painonhallintaa ja uusi taito jälleen

Hyvää Runeberginpäivää! Ei kukaan kyllä oikeasti toivota näin, ja kirjoitetaankohan se edes yhteen... :D No, ei sen väliä, sillä tänään on oikeasti hyvä päivä, koska M:n pitkä työputki päättyi ja hänellä alkoi kuuden päivän vapaat. Tarkoituksena on perjantaina lähteä yhden yön reissulle M:n tädin luo Kouvolaan. Ihan kiva käydä sielläkin, kun emme ole vielä kertaakaan ehtineet siellä käydä.

Olen viimeisen reilu viikon ajan yrittänyt vähän katsoa, mitä suuhuni laitan (vaihtelevalla menestyksellä), mutta tänään annoin itselleni luvan tähän:


En varsinaisesti ole asettanut itselleni mitään sen kummempia tavoitteita painonpudotuksen suhteen, mutta kesään mennessä olisi mukava karistaa muutama kilo. Näin ihan rennolla otteella. Raskauskiloja minulla ei enää ole, mutta olin vähän ennen raskautta kerännyt jostain kumman syystä noin viisi ylimääräistä kiloa, ja niistä haluaisin eroon.

Syömisten tarkkailun lisäksi olen jumppaillut tässä kotosalla. Se on oikeastaan ihan hirmu tylsää ja ainakin minun tapauksessani tehotonta salilla käymiseen verrattuna, mutta silti tietenkin parempi kuin ei mitään. Ja tehottomalla tarkoitan sitä, että kotona tuntuu aina olevan miljoona häiriötekijää jumpalle. Ja kotona luppoaika tulee myös helposti käytettyä ennemmin esimerkiksi siivoamiseen kuin jumppaamiseen. Salilla sen sijaan saa hetken keskittyä vain omaan itseensä, eivätkä pyykit, tiskit tai Ukko huuda huomiotani.

Lokakuussa kun jäin hoitovapaalle, jouduin irtisanomaan salijäsenyyteni. Tosin silloin en edes ollut kovin ahkerasti käynyt siellä, mutta nyt kun olisin pitkän tauon jälkeen saanut salikipinän takaisin, en sitten pääse sinne, ihan tyhmää. Vuosi sitten aloitin salikäynnit nopeasti sektion jälkeen, enkä osannut ottaa alussa riittävän kevyesti. Sektiohaava kipeytyi liian raskaan treenin päätteeksi ja paksuuntui jotenkin oudosti. Sen jälkeen treenausinto jäi joksikin aikaa. Sitten tuli kesä, joka kului ohi melkein kokonaan ilman liikuntaa, ja sen jälkeen raskas syksy joka meni hirmuisen väsymyksen kourissa. Selityksiä, selityksiä, tiedän! Mutta nyt minusta tuntuu, että kuluneen vuoden henkisen myllerryksen ja tunteiden vuoristoradan jälkeen minulla on vasta nyt jälleen aikaa, intoa ja energiaa miettiä myös omaa itseäni. Salille pääsen todennäköisesti vasta ensi vuonna, kun palaan töihin, mutta sitä odotellessa yritän keksiä muita tapoja harrastaa liikuntaa.

Äidin jumppailuista Ukon jumppailuihin. Istumaannousu sujuu jo tosi hienosti, mutta siitä laskeutuminen sen sijaan ei. Sen vuoksi nykyään on oltava aina valmiudessa tyynyn kanssa, sillä Ukko saattaa yhtäkkiä vielä kaatua istumasta selälleen. Kolhuilta ei ole vältytty, mutta onneksi yhä enenevissä määrin Ukko osaa jo tulla etuperin pois istumasta. Toivottavasti tuo holtiton kaatuilu jäisi pian pois ihan kokonaan.


Istumaannousun lisäksi Ukko yllätti eilen taas uudella taidollaan, nimittäin vilkuttamisella. Ukolla tuntuu tällä hetkellä olevan päällä jokin supervaihde uusien taitojen suhteen, mikä tuntuu kyllä hirmu mukavalta äidistäkin. Voisipa tämä jatkua aina näin!