perjantai 30. toukokuuta 2014

Pullakahvit

Joskus on vaan kiva kattaa nätisti vaikkei olisi edes mitään sen kummempaa aihetta juhlaan. Voisihan juhlan aihe olla vaikka se, että elämä on tällä hetkellä oikeastaan aika mukavaa.

Olisinpa nähnyt tähän hetkeen reilu vuosi sitten, niin en ehkä olisi ollut niin kovin murheissani silloin. Tai ehkä olisinkin, sillä onhan surut kuitenkin surtava pois. Mutta kenties olisin pimeimpinä hetkinä saanut lohtua nähdessäni, että tulevaisuus ihan oikeasti näyttää valoisalta.

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Äidin ruutuaika

Hei taas kaikille! Täällä sitä ollaan blogihiljaisuudesta huolimatta. Olen viime aikoina ihan tosissani miettinyt tietokoneella viettämäni ajan määrää, ja sitä mistä kaikesta se on pois. Paljon puhutaan lasten ruutuajasta ja sen vähentämisestä, mutta entäpä aikuisten ruutuaika? Kuka sitä vahtii? Niinpä niin, ei kukaan rajoita minun ruutuaikaani, ellen tee sitä aivan itse.

Muistatteko, kun 90-luvulla kotitietokoneet ja internetin käyttö alkoivat yleistyä? Silloin puhuttiin nettiriippuvuudesta ongelmana, joka rinnastettiin mihin tahansa riippuvuuteen. Ei kukaan nykyään pidä ongelmana sitä, että kaikki ovat ihan koko ajan netissä, parhaimmillaan tai pahimmillaan vieläpä monen laitteen kanssa yhtä aikaa. Päinvastoin on vähän erikoista, jos ei facebookkaa tai omista älypuhelinta.

Minun suurimmat aikasyöppöni ovat Facebook, Blogger ja erilaiset keskustelupalstat. Läppäri on ruokapöydällä päällä lähes koko päivän, ja tabletin paikka on tätänykyä yöpöydällä, jotta voin ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla vielä tarkistaa Facebookin ja uudet blogikirjoitukset. Monesti illalla jumitun tabletille selailemaan jotain aivan turhaa, jolloin nukkumaanmeno viivästyy ja unenpuute on taas seuraavan päivän vireydestä pois. Häpeäkseni välillä (=usein) selaan nettiä jopa Ukkoa syöttäessäni. Todella läsnäolevaa vanhemmuutta, eikö?

Itse inhoan sitä, jos keskustelukumppanini uppoutuu esimerkiksi selailemaan puhelintaan tai tuijottamaan telkkaria, ja joudun puhumaan kuuroille korville. Tuntuu ikävältä jäädä tärkeysjärjestyksessä toiseksi ruudulle, enkä halua, että Ukko ja M joutuvat kokemaan samaa minun kanssani. Sen takia olenkin viime aikoina aivan tietoisesti vähentänyt koneella viettämääni aikaa.

Onneksi puhelimeni on niin aataminaikainen, että sillä ei kannata nettiä käyttää, koska akku tyhjenee muutamassa minuutissa. Eikä se oikeastaan haittaa yhtään, sillä inhoan muutenkin tihrustaa nettisivuja postimerkin kokoisesta puhelimen näytöstä. Ja kun jossain vaiheessa ostan uuden puhelimen, en edelleenkään todellakaan halua viimeisintä huutoa olevaa älypuhelinta. Nimittäin asiaa ajateltuani en halua olla koko ajan "linjoilla". Pärjään ihan varmasti kauppareissun ajan ilman tietoa siitä, mitä entinen työkaverini söi ravintolassa tai mitä hassua yläasteen luokkakaverini lapsi tänään teki, näin kärjistetysti.

Lievästä kriittisyydestä huolimatta tunnustan kuitenkin sosiaalisen median arvon käytännöllisenä yhteydenpito- ja verkostoitumisvälineenä ja kanavana saada äänensä kuuluville. Kirjoitanhan itsekin tätä blogia, ja tottakai toivon, että sitä myös luetaan ja että siitä olisi iloa mahdollisimman monelle. Lisäksi kuulun Facebookissa neljään erilaiseen downin syndrooma -aiheiseen ryhmään, eikä aikana ennen internetiä vertaistukea ja -tietoa olisi ollut mitenkään mahdollista saada näin suuressa mittakaavassa. Mutta netin hyödyistä ja iloista huolimatta tärkeintä elämässäni tällä hetkellä ovat luonnollisesti Ukko ja M, joten heille minun kuuluu aikaani ja huomiota antaa nettituttujen sijaan. Ja loppupeleissä fyysinen läsnäolo ja kasvotusten tapahtuva kanssakäyminen antaa minullekin niin paljon enemmän kuin koneen ääressä istuminen.

Ja loppukevennykseksi; näin meillä nykyään hoidetaan iltapesut!

torstai 15. toukokuuta 2014

Kengät jalkaan

Yleensä Ukko yrittää laittaa vain omia kenkiään jalkaansa, mutta eilen yllätin sen sovittelemasta minun uusia feikkicrocsejani. Taisivat olla vähän suuret vielä...


sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Ihana äitienpäivä my ass

Tiedättekö kun joskus on niitä päiviä kun kaikki ärsyttää, eikä yksinkertaisesti vaan mikään huvita? Kaikista mahdollisista päivistä minulle iski sellainen juuri tänään, äitienpäivänä. Ei millään olisi jaksanut viihdyttää Ukkoa ja olen räjähdellyt M:lle vähän väliä ihan kaikesta, ja jos minulta kysytään niin en kyllä ihan aiheettakaan. Ei mitään ylitsepääsemättömän suurta, mutta joskus varmasti suhteessa kuin suhteessa toinen tuntuu maailman ärsyttävimmältä ihmiseltä. Jos joku muuta väittää niin se on vale. Piste.

Onneksi Ukko osasi hetken itsekin viihdyttää itseään; hattu päähän ja lukemaan
Tänään joka toisesta blogista on saanut lukea super-onnihehkutusta, miten ihanaa on olla äiti, ja miten ihanaa perheaikaa tänään on vietetty. Kuvia on sänkyyntuoduista aamiaisista ja hienoista lahjoista. Juuri tänään ja tässä mielentilassa tulee mieleen vain yksi sana: Aaaarrghhh! Älkää käsittäkö väärin, en ole kateellinen, sainhan itsekin lahjan ja kävimme äitienpäivälounaalla, mutta olipa oma perhe miten ihana ja rakas tahansa, niin joskus tulee tarve saada olla edes hetki rauhassa. Äidiksi tulon jälkeen olen oppinut itsestäni sen, että en todellakaan kykene omistautumaan joka ikinen hetki täysin vain ja ainoastaan perheelleni. Tarvitsen aikaa myös ihan itsekseni. Minun täytyy saada joskus olla yksin, jotta jaksan taas olla parempi äiti Ukolle ja nainen M:lle.

Lähdössä syömään, tämä on paras kuva jonka sain, paita oli liian hyvänmakuinen.
Onneksi, voi onneksi omaan rauhaan tarjoutuu harvinaislaatuinen mahdollisuus ensi viikonloppuna. Ensi perjantaina lähden aivan ylhäisessä yksinäisyydessäni äidin luokse, ja lauantaina aion mennä yksin ostoksille (ihanaa!) ja illalla luokkakokoukseen. Kahtena aamuna saan nukkua pitkään kenenkään häiritsemättä. Odotan jopa kolmensadan kilometrin automatkaa, jonka saan tehdä ihan rauhassa. Volumet kaakkoon ja kaasu pohjaan! M ja Ukko jäävät keskenään kotiin tai sitten matkustavat kaksisataa kilometriä vastakkaiseen suuntaan mummilaan. Poissaollessani asiat todennäköisesti menevät vähän eri lailla, kuin itse olen tottunut ne hoitamaan, mutta uskon, että kaikki tulee sujumaan hyvin. M ja Ukko pärjäävät ihan varmasti viikonlopun ilman minua. Ikävä puolin ja toisin on taatusti kova, onhan tämä ensimmäinen kerta kun olen Ukosta erossa näin pitkään (ja tulee minun M:ääkin ikävä, tiedän sen), mutta silti odotan ensi viikonloppua jo kovasti. Sen jälkeen olen toivottavasti taas vähän mukavampi ihminen. :) 

lauantai 10. toukokuuta 2014

Pari kuvaa jälleen

On se vaan niin söpönen. Ainakin minun mielestä. :)

Kumpi on pyöreämpi?

Ihan ite laitoin hatun päähän


keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Laiskan bloggaajan kuvapläjäys

Osaan laittaa kuulokkeet päähän...

...ainakin melkein!

Ukon ensimmäinen vappupallo
Vapun ohjelmaan kuului myös keinumista ja saippuakuplien ihmettelyä

Tänään Ukko yllätti lähtemällä ihan oma-aloitteisesti kärrykävelylle


Myös kiipeily on alkanut kiinnostamaan...
...jopa siinä määrin, että pöydälle noustaan istumaan, ja tuosta noustiin vielä seisomaan tietokonetta vasten.
Loppuun vielä äidin uudet ihanat koristetyynyt. Etummaisen sain etukäteen äitienpäivälahjaksi M:ltä. Ei lahjan tarvitse olla suuri ja kallis, kun se on toivottu ja pidetty :)