sunnuntai 10. elokuuta 2014

Askelia

Tulinpahan vaan kertomaan, että Ukko otti viime sunnuntaina ensiaskeleensa! Pari haparoivaa askelta sohvalta sohvapöydän luokse on oikeissa olosuhteissa nähtävästi melkein elämää suurempi asia. Tästä se lähtee, ehkä pian voimme kävellä yhdessä käsi kädessä (asia, jota olen jo pitkään odottanut kuin kuuta nousevaa!).

Ukkeli rannalla viime keskiviikkona, kuvan on ottanut mahtava lapsenvahtimme S

Ukkohan on nyt vuoden ja seitsemän kuukautta vanha. En mainitse ikää tässä erikseen siksi, että haluaisin kehuskella, vaan koska tiedän, että monia down-vauvojen äitejä varmasti kiinnostaa ihan hirmuisesti, että miten vanhana muut oppivat istumaan, kävelemään jne. Se on toki ihan ok ja täysin luonnollista, mutta haluaisin silti sanoa yhden asian: Down-lasten (ja miksei muidenkin lasten) kohdalla vertailu on siinä mielessä aika huono juttu, että vaihtelu melkeinpä minkä tahansa taidon oppimisessa on ihan valtavaa.

Jos siis kuulet, että jonkun lapsi oppi kävelemään nelivuotiaana, niin älä ihmeessä ala murehtimaan etukäteen, että sinunkin lapsellasi kestää niin pitkään. Ja vastaavasti, jos jonkun toisen lapsi taas lähtee kävelemään vuoden ikäisenä, niin älä pety, jos kaikesta jumpasta, harjoittelusta ja fysioterapiasta huolimatta sinun lapsesi ei teekään niin. Pessimismiin en tietenkään kehota, vaan lähinnä realismiin, tietenkin sopivalla positiivisuudella höystettynä.

Olen kevään ja kesän aikana pohtinut kovasti asennoitumistani Ukon kehityksen viivästymiseen. Asia on tietenkin kovin monimutkainen ja -ulotteinen. Mutta jos ajatellaan nyt pelkästään motorisen kehityksen viivettä, niin enää en oikein ymmärrä viimesyksyistä itseäni, joka perhekerhossa ahdistui aivan suunnattomasti Ukon liikkumattomuudesta muiden lasten rinnalla. Toki koko downiuden sulattelu oli viime vuonna vielä pahasti kesken, ja syksyllä Ukon ollessa reilu puolivuotias, kehitysviive ja ero muihin lapsiin alkoi vasta tulla esiin. Down-tiedon aiheuttaman alkushokin laannuttua lapseni kehitysvammaisuus vasta ns. iski päin kasvoja kun Ukko ei enää yhtäkkiä ollutkaan vain tavallinen vauva muiden joukossa.

Juttuni uhkaa näköjään karata vähän sivuraiteille, mutta yritän tässä avata sitä, miksi viime syksynä olin niin maassa kuin olin (taisin olla vähän "down" nykytermein ilmaistuna, anteeksi puujalkavitsi! :D ). Mutta siis pointtina on se, että nykyään ajattelen asiasta hieman eri tavalla ja haluan jakaa ruudun takana kävelytaitoa murehtiville down-vauvojen äideille tämän oivallukseni, joka ainakin minua on lohduttanut. Down-lapsi oppii melkeinpä sataprosenttisella varmuudella kävelemään. Lopputuloksen kannalta on siis jokseenkin sama, tapahtuuko se 1,5 vai 2,5 vuoden iässä. Tietenkin äidin selkä kiittää, jos lapsi oppii hyvissä ajoin kävelemään (vielä kun kävely tapahtuisi haluttuna hetkenä toivottuun suuntaan), mutta muutamien vuosien kuluttua asialla ei todennäköisesti ole suurtakaan merkitystä.

Vielä kun saisin päähäni jonkin vastaavan lohdullisen ajatuksen puheenkehityksestä. Mutta se onkin sitten vähän kinkkisempi juttu, jota täytyy varmaan käsitellä toisessa postauksessa.

Nyt täytyy mennä laittamaan ruokaa, tässä teille vielä pieni kesämies uimassa heinäkuussa isin kotipaikkakunnalla.



8 kommenttia:

  1. Heippa! Lueskelin sun blogia tuossa alkuvuonna ja sitten jostain syystä palasin vasta nyt takaisin :D Ihanaa kuulla, että teillä jo otetaan ensiaskelia ja Ukko on kasvanut jo isoksi pojaksi! Sinulla on niin hyvä positiivinen asenne, ei voi muuta kuin hymyillä täällä ruudun toisella puolella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla! Ja tervetuloa lukemaan :)

      Poista
  2. Ihanaa että palasitte :-) Varsinkin toi ylempi kuva on nii-iin ihana ja miten hän näyttää niin isolta pojalta. Nouseeko Ukko itse seisomaan vai tarvitseeko vielä siihen apuja? Meillä O nyt 1v ja kohta 2kk osaa itsekseen seistä, mutta ei vielä itse nouse kuin tukea vasten. Mutta kaikki aikanaan. Ihanaa loppukesää teille! K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa se olla jo aika iso poika, täällä äidin pää vaan välillä laahaa vähän jäljessä ja kuvittelee että toinen on vielä ihan vauva :)

      Pari-kolme viikkoa muistaakseni ukkeli on noussut seisomaan ihan itekseen, siis ilman mitään tukea. O tuntuu olevan kovin etevä ikäisekseen, meillä tuossa vaiheessa oli vasta juuri opittu istumaannousu. Tässä tätä pahamaineista vertailua nyt sitten tulee itsekin harrastettua ;D

      Poista
  3. Taputuksia uudelle taidolle! t. Pirjo

    VastaaPoista