keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Meidän koti - Makuuhuone

Olen jo tosi pitkään halunnut tehdä "Meidän koti" -postauksia, mutta kun meillä on aina niin hirveä sotku! Ei sellaista huvita esitellä. Tänään siivosin makuuhuoneen perusteellisesti, ja otin kiireesti kuvat tätä postausta varten, ennen kuin vaatepinot ja villakoirat ottavat jälleen vallan.

Makuuhuoneeseen kuljetaan olohuoneesta, tässä kuva ovelta otettuna.


Minun ja M:n huone on isompi meidän kahdesta makuuhuoneestamme, ja sieltä on käynti vaatehuoneeseen. Liila takaseinä on edellisen asukkaan jäljiltä, enkä ole sitä ainakaan toistaiseksi viitsinyt lähteä muuttamaan. Pitäisin enemmän vähän punaiseen vivahtavasta liilasta tai sitten jostakin kuviotapetista, mutta makuuhuoneen pintaremontti ei tällä hetkellä todellakaan ole ykkösenä tärkeysjärjestyksessä. Seuraavaksi panostetaan ihan muihin juttuihin (joista lisää tulevaisuudessa).

Sänkymme on ostettu Sotkasta noin 7-8 vuotta sitten. En oikein fanita jenkkisänkyjä tai runkopatjoja. Sen sijaan tykkään kovasti perinteisestä mäntypuisesta sängystämme ja erityisesti sen päädyn metallikoukeroista.


Sängyn vieressä on Jyskin musta lipasto. Se on ostettu raskausaikana vauvanvaatteita varten ja yhä edelleen se palvelee Ukon vaatelaatikostona. Alun perin se oli Ukon omassa huoneessa, mutta tilanpuutteen ja epäkäytännöllisyyden (=taaperon laatikonpenkomisvimman) vuoksi se siirrettiin vanhempien makuuhuoneeseen. Lipaston päällä oleva lamppu on ostettu kirpputorilta. Ukko on sen jo kertaalleen pudottanut ja rikkonut, mutta sain sen onneksi liimattua vielä kasaan.

Kattolamppua en edes kuvannut. Se on ruma kolmihaarainen halogeenivalaisin, joka ei sovi huoneeseen yhtään ja joka joutaisi vaihtoon samantien. Itse asiassa ainut syy, miksi se on vielä paikoillaan lienee saamattomuus. Mutta hiljaa hyvä tulee!


Seinällä laatikoston yläpuolella on Ukon yksivuotiskuva, perhekuva sekä keväällä muskarissa yhdessä maalattu "taideteos". Haluaisin tuohon maalaukseen oikein tosi överit paksut kultaiset kehykset, mutta vielä ei sopivankokoisia ole tullut vastaan.


Yöpöytänä meillä on kirppikseltä löytämäni Häklin huonekalutehtaan pikkupöytä. Se oli meillä ensin olohuoneessa sivupöytänä, mutta Ukko kaatuili sen kanssa pariin otteeseen niin pahasti, että katsoin parhaaksi siirtää sen pois. Sääli, sillä mielestäni se on tosi kaunis eikä pääse oikeuksiinsa nurkassa piilossa. Ehkä se joskus löytää vielä paikkansa jostakin missä se olisi enemmän näkösällä.


Oven vieressä, sängyn jalkopäässä on äitini äidiltä saatu keinutuoli. Tyynyn sain M:ltä keväällä ja matto on kirpputorilta. Seinällä olevien viuhkojen alkuperää en tiedä, ne ovat olleet siinä jo ennen kuin muutin tähän taloon. En myöskään oikein tiedä, että ovatko ne mielestäni edes hienoja ja sitä paitsi toinen niistä on rikki. Ne vain ovat paremman puutteessa saaneet jäädä paikalleen. Haaveenani on saada tuohon seinälle kaksi tai kolme pitkää hyllyä täyteen kirjoja.

Ikkunan pimentävä rullaverho on jäänyt pysyvästi alas, sillä rullamekanismi on rikki. Eipä se makuuhuoneessa onneksi juurikaan haittaa. Pitsikappa on ostettu uutena, ja jälkeenpäin olen harmitellut sen väriä. Olen suunnitellut värjääväni verhon pesukoneessa, mutta väriä en ole vielä ihan varmaksi päättänyt.

Mielestäni huone on viihtyisä ja lämpöinen, vaikka se tavallaan onkin vähän keskeneräinen. Toisaalta epäilen, tuleeko makuuhuone tai kotimme ylipäätään olemaan ikinä "valmis". Meillä molemmilla M:n kanssa tulee jatkuvasti uusia ideoita ja suunnitelmia kotimme suhteen, joita sitten pikkuhiljaa yksi kerrallaan toteutamme.

Mitäs tykkäsitte makuuhuoneestamme? Kiinnostavatko kotipostaukset jatkossakin?

maanantai 24. marraskuuta 2014

Jännitystä viikonloppuun...

...järjesti tällä kertaa äitini oikein raskaalla kädellä. Tässä koko tarina:

Perjantaina iltapäivällä kun heräsimme koko perhe päiväunilta, huomasin puhelimeeni tulleen tekstiviestin. Se oli äidiltäni ja kuului kutakuinkin näin; "Olen sairaalassa, auto meni lunastukseen, älä pelästy ei mitään ihan kamalaa".

Totta kai halusin mahdollisimman pian päästä äitiä katsomaan ja auttamaan, ja ajattelin, että tämä reissu olisi ehkä helpointa hoitaa ilman Ukkoa. Onneksi naapurimme lupautui lapsenvahdiksi, sillä M oli juuri lähdössä töihin yövuoroon. Pääsin nopean pakkaamisen jälkeen matkaan, mutten siitä huolimatta ehtinyt enää perjantaina sairaalaan. Osastolla jossa äiti oli, oli vierailuaika ehtinyt loppua ennen kuin ehdin perille. Matka sujui muutenkin harmillisen hitaasti, sillä puolivälissä ajokeli muuttui tosi kurjaksi lumipyryn takia.

En halunnut mennä yksin yöksi äidin luo tyhjään taloon, joten soitin ystävälleni, joka onneksi oli kotona. Kiitos vielä M&J että sain yöpyä teillä, oli mukavaa! 

Lauantaina aamulla sain ilokseni kuulla, että äiti pääseekin sairaalasta pois jo samana päivänä. Suuntasin siis hakemaan äidille ehjiä vaatteita ambulanssimiesten leikkaamien tilalle, ja sitten kävimme siskoni kanssa hakemassa potilaan kotiin. Minä jäin äidin luokse vielä lauantain ja sunnuntain väliseksi yöksi ja sunnuntaina teimme siskoni kanssa vahdinvaihdon, kun minun oli lähdettävä kotiin.

Ja nyt kaikkia jo varmasti kiinnostaa, mitä sitten oikein oli tapahtunut. Äidin auto suistui vastaantulijoiden kaistan yli ulos tieltä, osui matkalla kai tierumpuun, pyörähti katon kautta ympäri ja pysähtyi vasemmalle kyljelleen. Suunnilleen jotenkin näin, en ihan sataprosenttisen varmaksi osaa sanoa, kun en itse ollut näkemässä. Eikä äitikään tarkalleen tiedä, kaikki kun kävi niin nopeasti. Tämän tuloksena äidiltä murtui lannenikama sekä yksi sormi, ja mustelmia löytyy monesta paikasta. Elämä on pitkän aikaa varmasti aika hankalaa, kun joutuu käyttämään tukivyötä, eikä saa istua. Ja sen lisäksi on vielä sormi paketissa.


Tässä vaiheessa sitä voisi surkutella huonoa tuuria, murtuneita luita ja menetettyä autoa. Mutta koska olen tainnut periä äidiltä peruspositiivisen elämänasenteen, en aio tehdä niin (ainakaan kovin paljon). Sen sijaan voin olla kiitollinen monesta asiasta. Onneksi äiti ei loukkaantunut pahemmin. Onneksi ketään ei tullut juuri äitiä vastaan. Onneksi auto ei osunut tapahtumapaikalla tien vieressä oleviin puihin. Onneksi kyydissä ollut äidin kissa selvisi säikähdyksellä. Onneksi sitä ja onneksi tätä. Auto on vain peltiä, äitiä ei korvaa mikään!

Viikonloppu ei siis tosiaan mennyt ihan niin kuin olin suunnitellut, mutta tulipahan taas muistutus siitä, mikä elämässä oikeasti on tärkeää.

Muistakaahan käyttää turvavyötä,
ja nyt kaikille hyvää yötä!

lauantai 22. marraskuuta 2014

Minä itse

Olen miettinyt yhtä blogiin liittyvää moraalista ongelmaa jo jonkin aikaa. Miten paljon ja miten avoimesti voin laittaa Ukon kuvia nettiin kaiken kansan nähtäville? Toki vedän tiukan rajan nakukuviin, enkä julkaissut esimerkiksi kuvaa Ukosta istumassa potalla, mutta silti tuntuu oudolta julkaista toisesta kymmeniä ja taas kymmeniä kuvia ja samaan aikaan itse pysytellä piilossa ruudun takana. Se ei tunnu oikealta, joten minun oli tehtävä päätös: Joko lopettaa tunnistettavien kuvien julkaiseminen Ukosta, tai sitten astua itsekin esiin.

Tahdon jatkossakin kuvata, kirjoittaa ja julkaista blogissa vapaasti mitä haluan tuntematta omantunnon pistoa, joten valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon. Se tulee kyllä olemaan hieman vaikeaa, sillä M ei varsinaisesti taida olla kovin innokas valokuvaaja ja selfieiden ottaminen nyt vaan on vähän tylsää. Mutta jatkossa en siis aio enää tarkoituksella olla näyttämättä kasvojani blogissa. Siitä todisteeksi laitan tähän ihka ensimmäisen kuvan blogin historiassa, jossa näkyvät myös minun kasvoni.

Aloitan ujosti; likaisen peilin kautta otettu sumuinen selfie, olkaa hyvät!



torstai 20. marraskuuta 2014

Luonnonlapsi päiväkodissa

Eilen aamulla meillä oli kauan odotettu ja jännitetty päiväkodin tutustumiskäynti. Voin ilokseni todeta, että käynnin jälkeen hermoilen Ukon päiväkodin aloitusta vähemmän kuin ennen. Henkilökunta oli mukavantuntuista ja lämminhenkistä porukkaa ja tunsimme olomme todella tervetulleiksi.

Ukko aloittaa 3. joulukuuta 1-4 -vuotiaitten ryhmässä, jossa on yhteensä 17 lasta. Olin ehtinyt jo murehtia avustaja-asioita etukäteen, mutta meitä vastassa oli lastentarhanopettajan lisäksi henkilö, josta tulee Ukon henkilökohtainen avustaja. Ihanaa! Ja tämä henkilö vaikutti ainakin näin ensinäkemältä vieläpä tosi mukavalta ihmiseltä. Toivottavasti ensivaikutelma ei petä, ja avustaja olisi oikeastikin mukava ja tietenkin myös asiansa osaava. Ainakin Ukko viihtyi tulevan hoitajansa sylissä, se lienee hyvä merkki. Ukko myös alkoi reippaana heti leikkiä ja touhuta kun laskimme sen hetkeksi muiden lasten joukkoon, mistä olen tosi iloinen. Ukko kun on välillä vähän arastellut muita lapsia.

Reipas tuleva päiväkotilainen
Niin ja sitten vielä yksi juttu... Päästyämme kotiin päiväkodilta, satuin vilkaisemaan peiliin ja huomasin, etten ollut muistanut pukea rintsikoita lainkaan! Eikä sitä taatusti voinut olla huomaamatta, voi nolous! Muistan jossain vaiheessa ajatelleenikin, että onpas jotenkin vapaa olo, mutta en sitten tajunnut mistä se johtuu. Minulle ei ikinä, ikinä ennen ole käynyt vastaavaa, taisin HIEMAN hermoilla päiväkotiin menemistä. Taidan nyt olla henkilökunnan silmissä se "rintsikanpolttajafeministihippiäiti", heh.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Joulukorttikuva

Löysin jokin aika sitten kirpparilta Ukolle juuri sopivan ihanan tonttupuvun. Sen lisäksi, että tietenkin jouluna Ukko saa käyttää sitä, otin myös tämänvuotisen joulukorttikuvan Ukosta tonttupuvussaan.


Olin kahden vaiheilla, otanko kuvat olohuoneen nojatuolilla vai saunassa. Sauna olisi ollut varmasti tunnelmallisempi ympäristö, mutta siellä ongelmana on pimeys, sillä kamerani ei todellakaan mitään huippuluokkaa. Päädyin siis ottamaan kuvan olohuoneessa päiväpeitolla päällystetyllä nojatuolilla.


Puin Ukon tonttupukuun ja -lakkiin ja annoin sille käteen kuusenkoristeomenan. Avuksi pyysin M:ää hieman harhauttamaan Ukkoa, jotta tonttulakki pysyisi edes hetken päässä. Siitä huolimatta sain todellakin kokea, että Ukko on nykyään paljon vaikeampi kuvauskohde kuin pienempänä. Räpsin lähes neljäkymmentä kuvaa, joista valitsin yhden rajattavaksi ja muokattavaksi joulukorttia varten. Tämän postauksen kuvista yksikään ei päätynyt korttiin, vaikka eivät nämäkään kuvat varsinaisesti epäonnistuneita ole. Ne eivät vain olleet ihan joulukorttiainesta.


Tilasin äsken kortit Ifolorilta. Voin sitten lähempänä joulua paljastaa, minkälainen kortista tuli. Korttien lisäksi tilasin ison pinon valokuvia ja tein äidilleni lahjaksi kuvakalenterin. Tykkään kehittää ja järjestellä paperikuvia, niitä on jollain lailla mukavampi selailla kuin koneella olevia kuvia. Ja jos tietotekniikka pettää, niin onpahan ainakin osa kuvista turvassa albumissa.

Joulukorttiprojektin myötä aloin jo odottaa joulua ihan tosissaan. Olen toistaiseksi malttanut mieleni jouluvalojen kanssa, mutta ensi viikolla aion ripustaa ne, onhan sitten jo ensimmäinen adventti. Kolme lahjaakin on jo hankittuna valmiiksi.

Joko tekin odotatte joulua?


maanantai 17. marraskuuta 2014

Aina jotain...

No niin, nyt meillä on taas toimiva tietokone, ja valokuvat vanhalta koneelta on saatu pelastettua. Mutta uusi harmituksen aihe on, että kameran piuha on hukassa. En siis saa kuvia siirrettyä kamerasta koneelle, mikä on aika tylsä juttu, varsinkin kun otin tänään Ukosta kuvia joulukortteja varten. Paljonpa niistäkään kuvista on nyt hyötyä. Toivottavasti johto löytyy, ennen kuin on liian myöhäistä tilata kortteja.

Asiasta toiseen, tämän viikon keskiviikkona meillä on jännät paikat. Aamulla kello yhdeksän menemme Ukon kanssa päiväkodille tutustumaan ja keskustelemaan Ukon päiväkotiuran aloituksesta. Ukko aloittaa päiväkodissa joulukuussa, ja on siellä alkuun todennäköisesti kaksi päivää viikossa. En tiedä päiväkodista, mahdollisista avustajakuvioista tai mistään muustakaan vielä mitään, paitsi sen, että Ukon ryhmän nimi on "Mansikat". Voi minun pientä mansikkaa! Keskiviikkona toivottavasti olen paljon viisaampi ja vähemmän ahdistunut Ukon päiväkotiin menosta.

Päiväkodin aloituskeskustelun lisäksi keskiviikkona on myös kuntoutussuunnitelmapalaveri. Sitä en jännitä tällä kertaa ollenkaan, kuten viime vuonna. Vastassa ovat jo tutuiksi tulleet lääkäri, palveluohjaaja, psykologi ja terapeutit ja meillä on asiat Ukon kuntoutusjuttujen suhteen tällä hetkellä aika mallillaan, joten odotan lähinnä nopeaa tilannekatsausta, josta pääsee nopeasti lähtemään.

Uudempien kuvien puutteessa laitan tähän yhden vähän vanhemman kuvan viime keväältä, ettei nyt ihan kuvattomaksi jää tämä postaus.


maanantai 10. marraskuuta 2014

Kuulumisia

Hei! Oli pakko tulla näpyttelemään tabletilla (vaikka en yhtään tykkää kirjoittaa tällä) kertoakseni, että meillä on kaikki ihan hyvin, vaikkei mitään ole vähään aikaan kuulunutkaan. Vanha uskollinen läppärini sanoi sopimuksen irti, enkä ole tähän hätään saanut vielä hankituksi uutta tilalle. Eniten harmittaa koneelle jääneet valokuvat, mutta toivottavasti ne saataisiin jollain keinolla vielä pelastettua.

Tietokoneen rikkoutumisen lisäksi M ja Ukko ovat sairastelleet ja saimme kuulla, että  Ukon fysioterapia ei tule jatkumaan enää ensi vuonna. Vähän tylsiä juttuja, mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Kaikesta huolimatta takana on mukava viikko. Tiistain ja keskiviikon välisen yön olimme M:n kanssa kahdestaan reissussa Vantaalla Flamingossa, ja reissu oli ravintolavalintaamme lukuun ottamatta tosi onnistunut. Viikonloppuna meillä oli käymässä ystäväni, jota en ollut nähnyt aikoihin. Lauantai-iltaan sisältyi paljuilua ja vähän baareiluakin. Sunnuntaina eli isänpäivänä isi ei saanut aamiaista sänkyyn, eikä meillä ollut muutenkaan mitään erityistä ohjelmaa, mutta lahjan sentään olimme käyneet Ukon kanssa ostamassa hyvissä ajoin. Ja lahjan lisäksi isi sai Ukon ihan itse piirtämän kortin.

Siinäpä meidän kuulumiset näin pähkinänkuoressa. Palaan asiaan luultavasti vasta kun pääsen taas tietokoneen äärelle. Toivottavasti siis mahdollisimman pian!