keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Meidän koti - Makuuhuone

Olen jo tosi pitkään halunnut tehdä "Meidän koti" -postauksia, mutta kun meillä on aina niin hirveä sotku! Ei sellaista huvita esitellä. Tänään siivosin makuuhuoneen perusteellisesti, ja otin kiireesti kuvat tätä postausta varten, ennen kuin vaatepinot ja villakoirat ottavat jälleen vallan.

Makuuhuoneeseen kuljetaan olohuoneesta, tässä kuva ovelta otettuna.


Minun ja M:n huone on isompi meidän kahdesta makuuhuoneestamme, ja sieltä on käynti vaatehuoneeseen. Liila takaseinä on edellisen asukkaan jäljiltä, enkä ole sitä ainakaan toistaiseksi viitsinyt lähteä muuttamaan. Pitäisin enemmän vähän punaiseen vivahtavasta liilasta tai sitten jostakin kuviotapetista, mutta makuuhuoneen pintaremontti ei tällä hetkellä todellakaan ole ykkösenä tärkeysjärjestyksessä. Seuraavaksi panostetaan ihan muihin juttuihin (joista lisää tulevaisuudessa).

Sänkymme on ostettu Sotkasta noin 7-8 vuotta sitten. En oikein fanita jenkkisänkyjä tai runkopatjoja. Sen sijaan tykkään kovasti perinteisestä mäntypuisesta sängystämme ja erityisesti sen päädyn metallikoukeroista.


Sängyn vieressä on Jyskin musta lipasto. Se on ostettu raskausaikana vauvanvaatteita varten ja yhä edelleen se palvelee Ukon vaatelaatikostona. Alun perin se oli Ukon omassa huoneessa, mutta tilanpuutteen ja epäkäytännöllisyyden (=taaperon laatikonpenkomisvimman) vuoksi se siirrettiin vanhempien makuuhuoneeseen. Lipaston päällä oleva lamppu on ostettu kirpputorilta. Ukko on sen jo kertaalleen pudottanut ja rikkonut, mutta sain sen onneksi liimattua vielä kasaan.

Kattolamppua en edes kuvannut. Se on ruma kolmihaarainen halogeenivalaisin, joka ei sovi huoneeseen yhtään ja joka joutaisi vaihtoon samantien. Itse asiassa ainut syy, miksi se on vielä paikoillaan lienee saamattomuus. Mutta hiljaa hyvä tulee!


Seinällä laatikoston yläpuolella on Ukon yksivuotiskuva, perhekuva sekä keväällä muskarissa yhdessä maalattu "taideteos". Haluaisin tuohon maalaukseen oikein tosi överit paksut kultaiset kehykset, mutta vielä ei sopivankokoisia ole tullut vastaan.


Yöpöytänä meillä on kirppikseltä löytämäni Häklin huonekalutehtaan pikkupöytä. Se oli meillä ensin olohuoneessa sivupöytänä, mutta Ukko kaatuili sen kanssa pariin otteeseen niin pahasti, että katsoin parhaaksi siirtää sen pois. Sääli, sillä mielestäni se on tosi kaunis eikä pääse oikeuksiinsa nurkassa piilossa. Ehkä se joskus löytää vielä paikkansa jostakin missä se olisi enemmän näkösällä.


Oven vieressä, sängyn jalkopäässä on äitini äidiltä saatu keinutuoli. Tyynyn sain M:ltä keväällä ja matto on kirpputorilta. Seinällä olevien viuhkojen alkuperää en tiedä, ne ovat olleet siinä jo ennen kuin muutin tähän taloon. En myöskään oikein tiedä, että ovatko ne mielestäni edes hienoja ja sitä paitsi toinen niistä on rikki. Ne vain ovat paremman puutteessa saaneet jäädä paikalleen. Haaveenani on saada tuohon seinälle kaksi tai kolme pitkää hyllyä täyteen kirjoja.

Ikkunan pimentävä rullaverho on jäänyt pysyvästi alas, sillä rullamekanismi on rikki. Eipä se makuuhuoneessa onneksi juurikaan haittaa. Pitsikappa on ostettu uutena, ja jälkeenpäin olen harmitellut sen väriä. Olen suunnitellut värjääväni verhon pesukoneessa, mutta väriä en ole vielä ihan varmaksi päättänyt.

Mielestäni huone on viihtyisä ja lämpöinen, vaikka se tavallaan onkin vähän keskeneräinen. Toisaalta epäilen, tuleeko makuuhuone tai kotimme ylipäätään olemaan ikinä "valmis". Meillä molemmilla M:n kanssa tulee jatkuvasti uusia ideoita ja suunnitelmia kotimme suhteen, joita sitten pikkuhiljaa yksi kerrallaan toteutamme.

Mitäs tykkäsitte makuuhuoneestamme? Kiinnostavatko kotipostaukset jatkossakin?

4 kommenttia:

  1. kyllä kiinnostavat! teehän näitä lisää. Pitäis itekin innostua ja kuvailla, mutta kun meillä on AINA hirvee kaaos. :D Sama homma tässäkin torpassa että tuntuu ettei koskaan tule valmista. Aina ollaan jotain koloa remppaamassa. ulkoa tai sisältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Ehkä tässä ennen joulua tulisi siivottua vähän perusteellisemmin niin saisi lisää kuvailtua. Se tuntuu olevan vanhemman talon sekä huono että hyvä puoli, että aina on jotain laitettavaa. :)

      Poista
  2. Kivan näköinen makkari! Mulle ainakin välittyi toi lämpöinen tunnelma ihan kuvienkin välityksellä :) Kirpparilta tekee välillä kivoja löytöjä kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :)

      Näinhän se on, kirpparilta löytyy vaikka mitä. Itse käyn kiertelemässä kirppiksiä vähintään kerran-pari kuukaudessa. :)

      Poista