sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Meidän päivä 27.2.

M lähti jo aikaisin aamulla painonnostokisoihin ja me lasten kanssa jäimme jatkamaan unia. Vähän puoli yhdeksän jälkeen havahdun, kun Ukon huoneesta kuuluu töminää. Menen katsomaan ja Ukko onkin jo kurkkimassa huoneensa ovella. Aamupesun jälkeen Ukko katselee piirrettyjä sillä välin kun itse pesen hampaat ja puen päälleni.

Seuraavaksi tyhjennän tiskikoneen, laitan meille aamupuuron tulemaan ja Ukko leikkii huoneessaan dinosauruksilla. Sitten Ukko haluaa vielä piirtää ja annan sille kynän ja paperia siksi aikaa kun puuro valmistuu. Yleensä syön itse aamuisin jotain muuta, mutta tänään ajattelin mennä helpoimman kautta ja syödä samaa kuin Ukko. 


Kesken aamupalan Veikka herää uniltaan ja käyn hakemassa sen sängystä. Onneksi se on hyvällä tuulella ja viihtyy sitterissä pöydän vieressä kun syömme Ukon kanssa vielä appelsiinin puoliksi.




Aamiaisen jälkeen syötän Veikan ja vaihdan vaipan. Sitten laitan silmätipat molemmille pojille; meillä on taisteltu jo varmaan kolme viikkoa jatkuvan silmätulehduksen kanssa. Nyt olemme saaneet (toivottavasti) tehokkaat lääkkeet molemmille, jotta pääsisimme vihdoinkin inhottavasta vaivasta.

Aina on aikaa vähän tanssahdella
Veikka pötköttelee leikkimatolla ja Ukko leikkii Duploilla kun siivoan aamiaisastiat pois. Samalla odottelemme kylään ystäväämme A:ta. Sitten yllättäen naapurin täti tulee hakemaan Ukkoa ulos leikkimään, mikä sopii Ukolle tietenkin paremmin kuin hyvin. Samalla ovenavauksella A tulee ja ehdimme jutustella kaikessa rauhassa Ukon ulkoillessa. Veikkakin nukahtaa vaunuihin aamupäikkäreille ja saan juoda kahvini kuumana, mikä ei nykyään todellakaan ole itsestäänselvyys.

A toi ihania tulppaaneja



A:n lähdettyä onkin jo ruoka-aika. Ukko ihmettelee varjoaan samalla kun lämmitän meille lounaaksi kalakeittoa. Syömisjutuista riittäisikin juttua ihan oman postauksen verran, mutta sen verran voin sanoa, että viimeisen kuukauden aikana asian suhteen on tapahtunut aivan valtavaa edistystä. Ruuan jälkeen kello on yksi ja laitan Ukon sänkyynsä päiväunille. Hetken aikaa se jaksaa höpötellä sängyssään, mutta hiljenee pian nukkumaan. Melkein heti Ukon nukahdettua Veikka herää ja sitten sylittelemme ja suukottelemme, ja aloitan kirjoittamaan tätä postausta.



Päiväunet jäävät lyhyiksi kun Ukko herää jo vajaan tunnin päästä itkemään. En keksi harmituksen aihetta, ja lisäksi Ukko unenpöpperöisenä kalauttaa päänsä huoneensa oveen. Otsaan tulee kuhmu ja itku vain yltyy. Tällä välin Veikkakin on aloittanut oman huutokonserttinsa ja äidille alkaa tulla jokseenkin riittämätön olo. Kerään koko huutavan porukan sänkyyn hetkeksi rauhoittumaan. Ukko saa pelailla ipadilla ja Veikan kanssa sylitellään vähän lisää.

Ukon suosikkipeli on tällä hetkellä Kikattava Kakkianen
Seuraavaksi alamme valmistautua kyläreissulle lähtöön. Syötän Veikan ja vaihdan molemmille lapsille vaipat. Sitten pakkaan vaihtovaatteet, vaipat ja Ukolle banaanin evääksi. Ensin puen Ukon ja vien sen autoon odottamaan. Sitten kannan pikavauhtia vaunut takakonttiin kaiken varalta, jos vaikka ulkoilemme kyläpaikassa. Viimeisenä puen sitterissä odottaneen Veikan, laitan sen turvakaukaloon ja vähän kolmen jälkeen olemme valmiina lähtöön.

Ystävien luona Ukko pääsi katsomaan ponia
Palaamme reissultamme kotiin puoli kuuden aikaan. Syömme Ukon kanssa karjalanpiirakoita ja paprikaa ja katselemme sivusilmällä telkkaria. Veikka alkaa vaikuttaa väsyneeltä ja nukutan sen vaunuihin iltatorkuille. Sillä välin Ukko soittelee taas vähän pianoa, piirtää ja katselee kuvia ipadilta. Pelleilemme vähän puhelimen kameran kanssa. Ilta kuluu tosi nopeasti ja kahdeksalta Ukko saa iltapalaksi puuroa ja mustikkakeittoa. Veikka herää taas kesken syömisen ja käyn hakemassa sen sitteriin.




Iltapalan jälkeen Veikka viihtyy leikkimatolla sillä aikaa kun käytän Ukon pesulla. Ukolla on aikamoista iltahulinaa ja känkkäränkkää; huomaa hyvin, että päivä on ollut touhukas ja että väsy alkaa jo painaa. Arkisin Ukko nukkuu yleensä puolentoista-kahden tunnin mittaiset päiväunet ja menee illalla nukkumaan jo kahdeksalta. Vapaalla ollessa rytmi usein vähän lipsuu, enkä nytkään viitsi laittaa Ukkoa nukkumaan ennen kuin M on palannut, sillä Ukko todennäköisesti havahtuisi hereille kuullessaan, että isi tuli kotiin. Teemme vielä vähän A:n tuomaa palapeliä ja leikimme astioilla. Onneksi M tulee aika pian, ja vieläpä pokaalin kanssa! M lukee Ukolle ja samantien iltasadun jälkeen Ukko nukahtaa sänkyynsä.



Syön vielä itse vähän iltapalaa, siirrän kuvat kamerasta koneelle ja kirjoittelen blogia. Sitten alan nukuttaa Veikkaa, joka tänään nukahtaa yöunille poikkeuksellisen aikaisin, jo yhdeltätoista. Olen itse juuri nukahtamassa kun Ukon huoneesta kuuluu itkua. Käyn lohduttamassa ja peittelemässä sen uudestaan sänkyyn ja puoli kahdeltatoista vihdoin pääsen itsekin nukkumaan M:n viereen.


Näiden lisäksi päivään mahtui monta monta vaipanvaihtoa ja imetystä, suukkoja ja haleja, pari tiuskaisua, lisää silmätippoja, munkkikahvit ja edelleen jalassani tuntuva pyllähdys pihamaalle. Aika perussettiä siis.

Tässäpä meidän lauantaipäivä, mitäs piditte?

perjantai 26. helmikuuta 2016

Lumihommia

Ukon lempihommiin kuuluu nykyään jalkapallo, ja sitähän voi halutessaan harrastaa vaikka talvellakin. Pallon potkiminen on mitä parhainta motorista harjoitusta ja potkaisemaan pitäisi kuulemma opetella kummallakin jalalla. Enpä sitten tiedä, en itsekään potkaise palloa ikinä vasemmalla jalalla ja ihan hyvin olen tähän asti pärjännyt. Pääasia että hauskaa on ja maaleja tulee.



Toissapäivänä Ukko keksi myös vähemmän kivan jutun: Lunta voi syödä! Millähän sekin tapa nyt sitten saadaan karsittua pois?


maanantai 22. helmikuuta 2016

Apinakeksit

Olen nykyään aikamoinen kahvisieppo ja paha tapani on ottaa kahvin kanssa aina jotain makeaa. Sain siskoltani sokerittoman ja vehnättömän kaurakeksiohjeen ja tänään Veikan nukkuessa aamupäikkäreitään minulla oli aikaa kokeilla sitä. Tässä ohje:

75 g voita
2 banaania (saa olla jo vähän mustuneita)
1 kananmuna
4-5 dl kaurahiutaleita
rusinoita maun mukaan
ripaus suolaa
ripaus kanelia

Muussaa banaanit haarukalla ja sekoita joukkoon kananmuna. Sekoita keskenään kaurahiutaleet, suola, kaneli ja rusinat. Lisää joukkoon sulatettu voi ja banaani-munaseos. Muotoile taikinasta leivinpaperille keksejä. Paista 175 asteessa noin 15 minuuttia.


Taikinaa tehdessä tajusin että nämähän ovat lähestulkoon samaa tavaraa kuin apinaeväs, siitä nimi "apinakeksit". Rusinat voi tietenkin halutessaan korvata myös esimerkiksi pähkinöillä tai suklaalla. Itse ajattelin kokeilla ensi kerralla kuivattuja marjoja.

Kekseistä tuli aika hyviä, mutta seuraavalla kerralla yritän tehdä niistä ohuempia jotta niistä tulisi rapeampia. Toki näissäkin on sokeria (banaanit ja rusinat), mutta ei sentään ihan puhdasta valkoista sokeria, joten mieluummin näitä lapsellekin tarjoaa kuin kaupan keksejä.

lauantai 20. helmikuuta 2016

Lauantai-illan puuhia

Viime viikolla kaivoin vaatehuoneesta pitkästä aikaa kosketinsoittimet esiin. Ukko on aika taitava sen nappuloiden kanssa. Siinä on valmiina demona Livin la vida loca, joka alkaa tulla jo vähän korvista ulos, muilla paitsi Ukolla.


Tanssin päälle kelpaa jäätelö. Mitään muuta ruokaa ei varmana syödä näin siististi itse.


Mukavaa lauantai-iltaa!


keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Kesälomareissu Ahvenanmaalle

Näin talven keskellä on mukava muistella viime kesää ja ihanaa lomareissuamme Ahvenanmaalle. Emme kumpikaan M:n kanssa ole mitään ulkomaanmatkaajia, olen ollut vain Ruotsissa, Ranskassa ja joskus ihan pienenä Espanjassa. Matkustaminen ei vaan tunnu kovin tärkeältä, sitä paitsi M pelkää suljettuja paikkoja siinä määrin, että lentomatkustaminen on meiltä poissuljettu vaihtoehto. Onneksi Suomikin on täynnä mielenkiintoisia paikkoja. Siispä matkakohteeksemme valikoitui Ahvenanmaa, jossa emme kumpikaan olleet aiemmin käyneet.

Lähdimme matkaan heinäkuisena aamuna Naantalin satamasta. Sieltä Ahvenanmaalle ja edelleen Ruotsiin kulkee Finnlinesin laivoja. Ne ovat aika tavalla pienempiä ja koruttomampia kuin Siljan tai Vikingin laivat, mutta lyhyellä, noin viiden tunnin matkalla saimme ajan ihan mukavasti kulumaan. Keli oli hyvä ja katselimme maisemia laivan kannella. Aika pian Ukko keksi että kengät ja sukat olisi kiva heittää alas mereen, niin lopulta se sai istua vaunuissa paljain varpain.

Ukko pääsi ensimmäistä kertaa elämässään pallomereen ja tuntui tykkäävän kovasti. Muutenkin suurin osa matkoista kului leikkihuoneessa. Matkan hintaan kuului myös ruokailu, joka oli hyvä, joskaan ei isompien laivojen buffettien veroinen.


Yksi iso miinus laivassa, tai oikeastaan laivasta poistumisessa oli. Kun saavuimme Ahvenanmaalle Långnäsiin, meidän piti kävellä koko autokannen pituus päästäksemme oman automme luo. Eikä siinä mitään, mutta kansi oli lastattu niin tiiviisti, ettei rekka-autojen välissä mahtunut työntämään rattaita. Väli oli niin kapea, että klaustrofobista vähän hirvitti. M joutui kantamaan kasaan taitettuja rattaita suorilla käsillä ilmassa ja itse kannoin kaksi isoa kassia, pelästyneen itkevän Ukon ja raskausmahan hirmuisesti jyrisevän laivan päästä päähän. Mukavasti supisteli sen jälkeen...

Naantalissa autokannelta ylemmäs laivaan pääseminen ei vielä ollut yhtä hankalaa kun rekkoja ei vielä oltu lastattu automme perään. Ja kotimatkalla autojen välissä oli onneksi hyvin tilaa. Päätimme silti, että ensi kerralla matkustamme suosiolla isommalla laivalla Turusta. Ainakin jos lapset ovat vielä ratasikäisiä, sillä kahden lapsen ja tuplarattaiden kanssa laivasta poistuminen olisi ollut todella, todella vaikeaa.

Ahvenanmaalla yövyimme Maarianhaminassa hotelli Park Alandiassa. Hotelli oli siisti ja rauhallinen ja siellä oli tosi hyvä ruoka. Ravintola kylläkin oli aika pubimainen ja annokset piti tilata baaritiskiltä, mutta oli siellä sentään kabinetti ruokailijoille. Itse söin lohikeittoa ja saaristolaisleipää ja jälkkäriksi ahvenanmaan pannukakkua, oli ihan superhyvää!

Majoituttuamme ajoimme ensimmäisenä Godbyhyn Uffe på berget -näköalakahvilaan. Joimme kahvit ja ihailimme maisemia ihan vaan maasta käsin. Olisi siellä ollut myös 30 metriä korkea näkötorni, mutta sinne emme lähteneet Ukkoa kantamaan. Paikka oli tosi kaunis ja ehdottomasti vierailun arvoinen, tosin sinne tänne säntäilevän lapsen kanssa sai olla aika tarkkana.


Lyhyen matkan päässä hotellista oli pikkuinen saari, Lilla Holmen, jonne pääsi kävellen siltaa pitkin. Kävimme siellä ensimmäisenä iltana ja Ukko pääsi nauttimaan ihanasta matalasta lapsille sopivasta hiekkarannasta. Rannalla kuljeksi vapaana riikinkukkoja, jotka välillä yrittivät tehdä vähän liiankin läheistä tuttavuutta. Saarella oli myös muita lintuja ja pupuja, joita Ukko katseli mielellään.



Toisena päivänä lähdimme aamulla Jan Karlsgårdenin ulkoilmamuseoon, jossa oli vanhoja talonpoikaisrakennuksia. Ukko tykkäsi juoksennella isolla alueella pitkin ja poikin ja välillä istuskella rattaiden kyydissä. Siellä muuten näimme koko reissun ensimmäisen ja viimeisen punkin, yök! Se ryömi pitkin Ukon jalkaa, mutta onneksi huomasin sen ennen kuin se ehti housunlahjetta pidemmälle.

Museo sijaitsi aivan Kastelholman linnan vieressä. Linnassa emme käyneet, koska ajattelimme että rattaiden kanssa siellä olisi ollut varmaan aika hankalaa. Sitä paitsi meillä alkoi olla jo kiire seuraavaan paikkaan.



Museon jälkeen suuntasimme Eckeröön riistasafarille. Matkan varrella poikkesimme Taffelin tehtaanmyymälässä. Eipä ne sipsit siellä sen kummempia olleet kuin kaupassakaan, mutta Ukko sai juustonaksupehmolelun (a.k.a. Juustis) ja yhteiskuvan naksun kanssa.


Riistasafari oli tosi kiva kokemus. Ajelimme pitkin metsää traktorin peräkärryllä ja pysähtelimme katsomaan ja ruokkimaan eläimiä. Näimme ainakin saksanhirviä, villisikoja, strutseja (joista yksi puri minua sormeen!) ja joutsenia. Ukon suosikkeja olivat laamat ja ylipäätään traktorin kyydissä istuminen. Riistasafariltakin otimme kuvia, harmikseni en nyt löydä niitä mistään.

Eckerössä kävimme myös Jussis Keramik -myymälässä ja kahvilassa munkkikahvilla ja pillimehulla. Myynnissä oli tosi kauniita esineitä, mutta en raaskinut tällä kertaa ostaa mitään.

Eckerö oli tosi kaunis paikka ja siellä olisi ollut varmasti enemmäkin nähtävää, mutta alkoi sataa ja Ukko oli jo aika väsynyt, joten palasimme takaisin hotellille. Syötyämme ja levättyämme lähdimme Maarianhaminassa sijaitsevaan Mariebad-kylpylään uimaan. Ilma oli muuttunut viileäksi ja vettä vihmoi vaakasuoraan tuulen kanssa, onneksi ehdimme käydä ulkoilmakohteissa ennen sään huonontumista!

Kylpylä oli tosi mukava paikka. Ukko tykkäsi touhuta pikkulasten altaassa ja uimme myös isossa altaassa käsivarsikellukkeiden ja uimarenkaan kanssa. Siten Ukkoa oli helppo "uittaa" syvässäkin vedessä. Ukko pääsi yhdessä kanssamme myös höyrysaunaan ja ulkoaltaaseen. Uinnin jälkeen söimme hotellin ravintolassa ja sitten olimmekin jo ihan valmiita nukkumaan.

Lähtöpäivänä kävimme vielä Maarianhaminan merenkulkumuseossa, mutta näyttelyyn tutustuminen jäi hyvin pintapuoliseksi. Ukko oli reissaamisesta jo tosi väsynyt ja kiukutteli rattaissa ja jätimmekin Pommern-laivan suosiolla väliin. Sitten piipahdimme vielä nopeasti merikorttelissa Salt-käsityöläisputiikissa, haimme vähän evästä matkaa varten ja suuntasimme kohti Långnäsin satamaa ja kotia.


Ahvenanmaa on aivan mahtava, siisti ja turvallinen matkakohde, jota suosittelen lämpimästi lapsiperheille. Kouluruotsin kanssa pärjää mainiosti, ja melkein joka paikassa itse asiassa osattiin suomeakin. Tekemistä ja näkemistä olisi riittänyt vaikka kuinka monelle päivälle. Haluaisin ainakin tutustua Maarianhaminan keskustaan ja Eckeröön paremmin, käydä viime kesänä avatussa lapsille suunnatussa Smartparkissa, Bomarsundin raunioilla, Kastelholman linnassa ja ravintola Smakbynissa. Olisi mielenkiintoista käydä myös Ahvenanmaan muilla saarilla ja varata yksi päivä ihan kokonaan rannalla olemiseen.

Ihan varmasti palaamme Ahvenanmaalle vielä joskus!

maanantai 15. helmikuuta 2016

Pulkkamäessä

M:llä on tämä viikko talvilomaa. Lauantai oli vielä työpäivä mutta eilen hän oli jo vapaalla ja meidän tuli pitkästä aikaa ulkoiltua ihan kunnolla koko porukalla. Tämä talvi on tähän mennessä tullut vietettyä lähinnä sisätiloissa. Koko ajan on ollut joko liian kylmää tai liian märkää, tai sitten joku on ollut kipeänä. Nyt kuitenkin on aivan ihana talvikeli, lunta on juuri sopivasti. Ulkona on tosi kaunista eikä siellä ole liian kylmä.


Aamupäivällä tehtiin omalla pihalla lumitöitä ja käveltiin pieni lenkki. Ukko saa nykyään melkein aina itkupotkuraivarit kun pitää tulla sisälle, pientä uhmaa ilmassa kenties?

Päiväunien jälkeen lähdimme Ukon kummien kanssa Himokselle pulkkamäkeen ja makkaraa paistamaan. Ukko laski pienemmästä mäestä jo yksin ja isommasta yhdessä minun ja M:n kanssa.



Illalla vielä saunottiin koko porukka. Olemme viimeisen reilun viikon aikana saunoneet melkein joka päivä, kun saimme häälahjaksi uuden sähkökiukaan vanhan puukiukaan tilalle. Onhan puukiukaassa tietenkin puolensa, mutta helppous ja mukavuudenhalu voitti tällä kertaa.

Meidän uusi kiuas, ollaan oltu tosi
tyytyväisiä tähän.

Oli kyllä ihana aloitus talvilomalle. Ja pulkkamäkeen täytyy päästä vielä uudestaan niin kauan kun lunta vaan riittää.

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Puheenkehityksestä

Tämä on aihe, joka varmaan kiinnostaa monia down-lasten vanhempia. Omasta mielestäni ainakin on mielenkiintoista kuulla, missä iässä ja miten paljon toiset down-lapset ovat osanneet puhua.

Ukko on sanonut satunnaisia sanoja jo varmaan noin yksivuotiaasta alkaen. Monet sanat ovat kuitenkin esiintyneet vain muutaman kerran ja sitten taas jääneet pois. Haluan kuitenkin uskoa, että ne ovat siellä takaraivossa jossakin vaan hautumassa, ja että sanat tulevat myöhemmin takaisin käyttöön ihan kunnolla.

Voisin tähän listata Ukolla tällä hetkellä aktiivisessa käytössä olevia sanoja:

  • Ei
  • Joo
  • Huhuu
  • Kukkuu
  • Kakka
  • Kiikkaa (kun kiikuttaa pikkuveikkaa sitterissä)
  • Kop kop
  • Pa/Po = pallo
  • Hei
  • Mamma (tarkoittaa sekä mammaa että muumia)

On niitä varmaan jotain muitakin, mutta tässä nyt jotain mitä muistui mieleen. Näiden lisäksi Ukko huutelee välillä ovesta naapurin tädin nimeä, ja sanoo Veikan nimestä alkutavun. Niin ja sitten se osaa jäljitellä vaikka mitä eläinten ja kulkuneuvojen ääniä.


Tällä hetkellä meillä kommunikoidaan puheen lisäksi tukiviittomin ja elein. Jossain määrin myös kuvin, mutta myönnettäköön, että olemme olleet aika laiskoja niiden suhteen. Päiväkodissa niihin on panostettu enemmän. Jos ei Ukko tule ymmärretyksi niin sitten se saattaa ottaa kädestä kiinni ja siten näyttää mitä haluaisi. Esimerkiksi taluttaa minut keittiöön ja osoittaa pöydällä olevaa iPadia.

Ukon osaamia viittomia en ole aikoihin edes laskenut, niitä on varmaankin useita kymmeniä ja niitä se oppii päiväkodissa lisää hurjaa tahtia. Välillä tuntuu, että Ukko on minua ja M:ää taitavampi viittoja. :) Viime talvena saimme 20 tuntia tukiviittomaopetusta ja tällä hetkellä hakemus lisäopetukseen on vetämässä. Viittominen tuntuu olevan Ukolle tällä hetkellä paras ja hyvin luonteva kommunikointikeino, vaikka toki toivomme, että viittomat jossain vaiheessa korvautuisivat puheella.

Tietenkään Ukon puheen ymmärtäminen ei ole samalla tasolla kuin samanikäisten "tavislasten", mutta siltikin sen ymmärrys välillä yllättää meidät. Myönnän, että välillä meinaa unohtua, ettei Ukon seurassa todellakaan voi puhua enää mitä vaan. Ehkä se johtuu siitä, kun se ei itse kuitenkaan puhu. Joskus hirvittää, että mitähän kaikkea se huutelisi kylillä, jos se yhtäkkiä oppisi puhumaan!

Ukko täytti joulukuussa kolme vuotta ja tammikuussa alkoi Kelan myöntämä viikoittainen puheterapia. Ensivaikutelman perusteella terapeutti vaikuttaa mukavalta ja osaavalta ja toivon, että terapiasta olisi ihan tosissaan hyötyä.


lauantai 13. helmikuuta 2016

Endometrioosi

En muista olenko kertonut aiemmin, mutta olen sairastanut endometrioosia jo usean vuoden ajan. Reilut viisi vuotta sitten sitä jouduttiin leikkaamaan pois ja olen syönyt pillereitä vaivaan aina monta liuskaa peräkkäin. Oireina minulla on ollut ihan kauheita vatsakipuja ja hartiapistoa. Pahimmillaan ennen leikkausta söin hirmuisia määriä särkylääkkeitä ja silti valvoin öitä kipujen takia. Olen ollut onnekas, sillä kohdallani tauti ei ole vaikeuttanut raskaaksi tuloa. Ukko tärppäsi viidennestä yrityskierrosta ja Veikka ihan ensimmäisestä.

Endometrioosihan monesti rauhoittuu raskauden ja imetyksen aikana, ja niin kävi minullekin. Ukon imetyksen loputtua noin kolmen kuukauden päästä vatsakivut palasivat pahempina kuin ennen ja jouduin aloittamaan taas pillerit. Selvisin siis reilut puolitoista vuotta raskauden jälkeen ilman mitään vaivoja. Viime vuoden helmikuussa jätin pillerit pois kun aloimme yrittämään toista lasta ja onneksi tulin raskaaksi heti ensimmäisestä kierrosta, ettei endo ehtinyt pahentua. Varhaisultrassa toisesta munasarjastani kylläkin löytyi viiden sentin kokoinen kysta, josta onneksi ei ollut vaivaa raskausaikana, ja joka toivottavasti nyt olisi jo kuihtunut pois.

Nyt kun en enää ole raskaana, minua mietityttää kovasti, miten saisin pidettyä endon kurissa. Toki imetän Veikkaa vielä toivottavasti pitkään, mutta tällä kertaa en oikein uskalla suhtautua asiaan niin rennosti kuin viimeksi. Tiedän että tämä sairaus saattaa tehdä elämästä aivan painajaismaista, enkä tietenkään halua joutua siihen pisteeseen.

Olen kuullut monien saavan apua hormonikierukasta ja sellaista olen miettinyt itsekin. Toisaalta ajatus ylimääräisistä hormoneista kehossa ei houkuta yhtään, mutta pahoin pelkään ettei vaihtoehtoja ole. Itse asiassa olen jo kohta kaksi viikkoa ottanut minipillereitä, jotka sain neuvolasta mukaan ensi hätään, enkä tykkää tästä yhtään! Yhdistelmäpillereitä en ainakaan haluaisi syödä, sillä en tunne olevani oma itseni niiden kanssa.

Eilen lueskelin endometrioosin ruokavaliohoidosta, mutta en taida luottaa siihenkään niin paljon, että uskaltaisin olla ilman hormoneita. Tai itseni tuntien tiedän varsin hyvin, etten pysty noudattamaan niin tiukkaa ruokavaliota kuin vasta ehkä viimeisenä oljenkortena. Pois pitäisi jättää ainakin gluteeniviljat (etenkin vehnä), punainen liha, kahvi, maitotuotteet ja soija. Aika inhottavaa kun noista minun perusruokavalioon kuuluu kaikki muu paitsi soija. Plaah.

Näyttää vähän siltä, että huonoista vaihtoehdoista tässä on nyt sitten valittava jotakin. Taidan kallistua hormonikierukkaan ja varmasti ainakin yritän syödä paremmin. Vaikuttaahan se muutenkin vointiin ja terveyteen kuin vain endon osalta.

Onneksi tämä typerä sairaus ei aiheuttanut minulle lapsettomuutta, vaan olen saanut siitä huolimatta nämä kullanmuruset!



perjantai 5. helmikuuta 2016

Ristiäiset + yllätys

Pari viikkoa sitten oli Veikan ristiäiset. Pidimme juhlat taas ihan vaan kotona, niin kuin Ukonkin kohdalla. Vieraita oli reilu kymmenen, eikä meille kauheasti sen enempää olisi mahtunutkaan. Tarjoilujen suhteen päätin tällä kertaa ottaa rennosti. Viimeksi tein hiki hatussa kaiken itse ja minulle tuli kauhea kiire juhlapäivänä. Nyt tilasin kakut hyvissä ajoin pitopalvelusta ja äitini ja siskoni auttoivat muitten syötävien kanssa. Siitä huolimatta ennen juhlan alkua tuli vähän hoppu saada kaikki valmiiksi, joten olen tosi tyytyväinen ratkaisuuni.

Kastamassa oli sama tuttu pappi kuin viime kerralla, ja Ukko sai kastamisen jälkeen kuivata vauvan pään. Vauva oli ristiäisten ajan tosi rauhallinen ja nukkui suurimmaksi osaksi. Juhlien jälkeen se nukkui huikeat yhdeksän tunnin yöunet putkeen. Taisi olla rankka päivä pienellä.



M:n kaveri oli varta vasten pyydetty ottamaan kuvia juhlista, joten sitäkään ei tarvinnut tällä kertaa miettiä sen kummemmin eikä itse heilua kameran kanssa. Kaiken kaikkiaan sekä järjestelyt että itse juhlat menivät ihan huippuhyvin. Ainoastaan omien vaatteideni kanssa meinasi pieni stressi iskeä, kun tilasin H&M:ltä ensin imetysmekon, mutta se ei sopinutkaan minulle ja jouduin palauttamaan sen. Sen jälkeen tilasin Zalandolta ei-imetysmekon ja jos se ei olisi ollut sopiva niin minulle olisi tullut jo tosissaan kiire mekkoasian kanssa. Onneksi toimitus ehti kuitenkin ajoissa ja mekko oli sopiva. Eikä se oikeastaan haitannut vaikkei se ollutkaan imetysmekko. Imetin juhlissa ainoastaan kerran ja pujahdin siksi aikaa vauvan kanssa makuuhuoneeseen suljetun oven taakse.

Tässä meidän perhekuva. Ukolla oli kova kiire jo leikkimään kuvattavana olemisen sijaan. Ja voi että minä tykkään tuosta mekostani, mutta samalla toivon että se jäisi mahdollisimman pian liian suureksi (ai mitkä raskauskilot?). :D


Niin juu, sitten se yllätys...


Vauvan kastamisen jälkeen menimme M:n kanssa naimisiin! Kukaan juhlavieraista (paitsi valokuvaaja) ei tiennyt asiasta etukäteen, ja yllätys oli kuulemma melkoinen. Varsinkin kun olen itse aiemmin aina puhunut, miten haluan isot kirkkohäät. Nyt kuitenkin tuntui paremmalta tehdä näin. Pienesti perheen kesken. Tosin olemme jo ajatelleet, että pitäisimme isommat juhlat ystäville sitten vaikka ensi vuonna samalla, kun M täyttää pyöreitä. Mutta mietitään sitä sitten tarkemmin kun sen aika on. Nyt on hyvä näin.

Saanko esitellä: herra ja rouva K!


maanantai 1. helmikuuta 2016

Pitkästä aikaa täällä

Siitä on niin hirmuisen pitkä aika kun viimeksi olen kirjoittanut, etten oikein tiedä mistä alkaisin. Kaikkea tässä välillä tapahtunutta en edes yritä saada tiivistetyksi, mutta isoin ja tärkein juttu tietysti on vauvan syntymä marraskuussa.

Ukko on ottanut Veikan tosi hyvin vastaan. Mustasukkaisuutta ei juurikaan ole ainakaan vielä esiintynyt ja vauvan päätä pitää vähän väliä käydä silittelemässä ja suukottamassa. Silmät tosin pitäisi nykyään olla selässäkin, koska välillä hellyydenosoitukset käyvät turhan rajuiksi ja toisinaan Ukko yrittää poimia vauvaa syliin tai keikuttaa sitteriä vähän liian lujaa. Ja jos ihan totta puhutaan, niin muutaman kerran Ukko on ehtinyt kopsauttaa Veikkaa lelulla päähän, mutta pääosin veljesten yhteiselo on sujunut tosi mukavasti.


Vaikka en missään vaiheessa olekaan ajatellut blogin olevan minulle mikään velvoittava juttu, niin silti minulla on vähän paha mieli kun olen jättänyt koko blogin ihan heitteille. Elämä vaan on ollut niin kovin täynnä kaikkea muuta viime aikoina. Loppuraskaus oli todella vaikeaa aikaa sekä fyysisesti että henkisesti ja vauvan syntymän jälkeen alkoi reilun kuukauden mittainen koko perheen sairastelukierre joka vei Ukon jopa Tayssiin muutamaksi päiväksi. Nyt kun Veikka on reilu kaksi kuukautta, niin elämä tuntuu pikku hiljaa asettuvan taas uomiinsa ja toivon todella, että pahin sairastelu olisi tämän talven osalta ohitse.

Aion yrittää taas aktivoitua blogin suhteen, olisi niin kovin surullista kuopata tätä kokonaan kun kerrottavaa olisi niin paljon!