sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Puheenkehityksestä

Tämä on aihe, joka varmaan kiinnostaa monia down-lasten vanhempia. Omasta mielestäni ainakin on mielenkiintoista kuulla, missä iässä ja miten paljon toiset down-lapset ovat osanneet puhua.

Ukko on sanonut satunnaisia sanoja jo varmaan noin yksivuotiaasta alkaen. Monet sanat ovat kuitenkin esiintyneet vain muutaman kerran ja sitten taas jääneet pois. Haluan kuitenkin uskoa, että ne ovat siellä takaraivossa jossakin vaan hautumassa, ja että sanat tulevat myöhemmin takaisin käyttöön ihan kunnolla.

Voisin tähän listata Ukolla tällä hetkellä aktiivisessa käytössä olevia sanoja:

  • Ei
  • Joo
  • Huhuu
  • Kukkuu
  • Kakka
  • Kiikkaa (kun kiikuttaa pikkuveikkaa sitterissä)
  • Kop kop
  • Pa/Po = pallo
  • Hei
  • Mamma (tarkoittaa sekä mammaa että muumia)

On niitä varmaan jotain muitakin, mutta tässä nyt jotain mitä muistui mieleen. Näiden lisäksi Ukko huutelee välillä ovesta naapurin tädin nimeä, ja sanoo Veikan nimestä alkutavun. Niin ja sitten se osaa jäljitellä vaikka mitä eläinten ja kulkuneuvojen ääniä.


Tällä hetkellä meillä kommunikoidaan puheen lisäksi tukiviittomin ja elein. Jossain määrin myös kuvin, mutta myönnettäköön, että olemme olleet aika laiskoja niiden suhteen. Päiväkodissa niihin on panostettu enemmän. Jos ei Ukko tule ymmärretyksi niin sitten se saattaa ottaa kädestä kiinni ja siten näyttää mitä haluaisi. Esimerkiksi taluttaa minut keittiöön ja osoittaa pöydällä olevaa iPadia.

Ukon osaamia viittomia en ole aikoihin edes laskenut, niitä on varmaankin useita kymmeniä ja niitä se oppii päiväkodissa lisää hurjaa tahtia. Välillä tuntuu, että Ukko on minua ja M:ää taitavampi viittoja. :) Viime talvena saimme 20 tuntia tukiviittomaopetusta ja tällä hetkellä hakemus lisäopetukseen on vetämässä. Viittominen tuntuu olevan Ukolle tällä hetkellä paras ja hyvin luonteva kommunikointikeino, vaikka toki toivomme, että viittomat jossain vaiheessa korvautuisivat puheella.

Tietenkään Ukon puheen ymmärtäminen ei ole samalla tasolla kuin samanikäisten "tavislasten", mutta siltikin sen ymmärrys välillä yllättää meidät. Myönnän, että välillä meinaa unohtua, ettei Ukon seurassa todellakaan voi puhua enää mitä vaan. Ehkä se johtuu siitä, kun se ei itse kuitenkaan puhu. Joskus hirvittää, että mitähän kaikkea se huutelisi kylillä, jos se yhtäkkiä oppisi puhumaan!

Ukko täytti joulukuussa kolme vuotta ja tammikuussa alkoi Kelan myöntämä viikoittainen puheterapia. Ensivaikutelman perusteella terapeutti vaikuttaa mukavalta ja osaavalta ja toivon, että terapiasta olisi ihan tosissaan hyötyä.


2 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvin samalle tilanteelle, kuin täälä torpassa. :) Tosin tällä hetkellä tuntuu, että Aatos ei ala jäljitteleen kovin helposti uusia viittomia. :( Mutta jospa me edistyttäis!

    VastaaPoista