sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Vauva-aika nyt vs vauva-aika esikoisen kanssa

Vauva-aika nyt verrattuna Ukon vauva-aikaan on hyvin erilaista. Siihen on varmasti monta syytä, mutta jo sekin vaikuttaa, että nyt kyseessä on toinen lapsi, eikä elämänmuutos ole niin suuri kuin ensimmäisen lapsen kohdalla.

Tullessani ensimmäistä kertaa äidiksi elin pitkän aikaa kuin sumussa. Vauvavuodesta iso osa kului down-diagnoosia työstäessä, mutta myös perhe-elämään ja äitiyteen sopeutuessa. Itsenäiseen elämään tottuneena ei ole helppoa, kun yhtäkkiä joku muu saneleekin tahdin. Asiaa ei helpottanut yhtään se, ettei Ukko huolinut tuttipulloa eikä osannut juoda mukista kuin vasta noin yksivuotiaana. Toki tajusin etukäteen, ettei lasta voi laittaa hyllylle kun siltä tuntuu, mutta silti pienen vauvan äitiyden intensiivisyys pääsi jollain lailla yllättämään.

Nyt toisella kierroksella olo ja ajatusmaailma ovat aivan erilaiset. Muutos yksilapsisesta kaksilapsiseksi on ollut paljon pienempi juttu kuin lapsettomasta perheelliseksi. Tähänastisen vauva-ajan pohjavire on ollut paljon valoisampi kuin viime kerralla. Olen jo sopeutunut siihen, että päivän kohokohta saattaa olla yksintehty kauppareissu, ja että lauantaina on ihan ok mennä nukkumaan yhdeksältä. Isosti vaikuttaa tietenkin myös se, että nyt en murehdi liikaa tulevaa tai joudu samalla tekemään surutyötä lapsen vammasta. Lisäksi olen nykyään paljon rennompi äiti; pyrin olemaan pingottamatta pikkuasioista enkä syyllisty kaikesta.

Tietenkin ajoittain murehdin ja mietin liikaa asioita, mutta suurimman osan ajasta olen onnellinen. Juuri nyt olemme kaikki terveitä ja vauva nukkuu yönsä hyvin. Riittävä uni ja terveys kantavat jo pitkälle. Iloitsen myös siitä, että pystyn ottamaan pieniä irtiottoja kotielämästä, kun Veikka ainakin toistaiseksi kelpuuttaa myös tuttipullon. Sitä paitsi sekä M:lle että lapsille tekee varmasti ihan hyvää välillä viettää aikaa keskenään.

Ensimmäisellä kerralla vauvavuosi kului omassa pienessä kuplassaan. Nyt jo esikoisen olemassaolo pakottaa astumaan pois kuplasta ulkomaailmaan. Ei yksinkertaisesti ole aikaa käpertyä pesimään vauvan kanssa. Olen jopa suunnitellut jo aloittavani keikkatyöt M:n vapaapäivinä alkusyksystä. Toisaalta ajatus töihinpaluusta kiehtoo minua, mutta toisaalta menen sinne vain siksi, että pystyisin (taloudellisesti) olemaan kotona mahdollisimman pitkään. Viihdyn kotiäitinä hyvin ja toivon, että veljensä tavoin Veikkakin aloittaisi päivähoidon aikaisintaan kaksivuotiaana, mielellään vaikka myöhemminkin.


Minun vauvani, molemmat niin rakkaita!

2 kommenttia:

  1. Noniin. Nyt olen vihdoinkin lukenut kaikki postauksesi Eipä mulle ollut suuria yllätyksiä. Olette rakkaita. Jatka skriivaamista ❤

    VastaaPoista