sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Hyvin meni! Vai menikö?

En ole vähään aikaan ehtinyt taas kirjoitella. Elämä on tällä hetkellä aika hektistä, mutta pääosin kuitenkin nautin siitä. Ukolla on ollut jonkin aikaa hiukan hankala vaihe päällä. Lyömistä ja tavaroiden heittelyä on esiintynyt viime aikoina taas harmittavan paljon, eikä siihen tunnu auttavan oikein mikään. Vaiheen ohimenoa odotellessa siis...

Erästä vertaispalstan keskustelua luettuani aloin miettiä elämäämme tällä hetkellä. Tulin siihen tulokseen, että kaikkeen ilmeisesti tottuu ja elämään kehitysvammaisen lapsen kanssa turtuu siten, että kaikesta ylimääräisestä sähellyksestä tulee ajan mittaan "normaalia". Hyvänä esimerkkinä tästä on toissapäiväinen kauppareissumme. Lähdin uhkarohkeasti pitkästä aikaa Ukon kanssa kahdestaan kauppaan. Ajattelin, että täytyyhän sitä joskus ottaa mukaan, jotta se oppisi olemaan ihmisten ilmoilla.

Kauppareissun jälkeen olin iloinen. Kaikki meni tosi hyvin! Mutta sitten aloin ajatella tarkemmin. Ukko löi minua kaupassa kaksi kertaa, ja sylkeä päristi tervehtimään tulleen vieraan naisen päälle. Heipat vilkutellaan lähestulkoon jokaiselle vastaantulijalle (kuulostaa hauskalta, mutta ajan mittaan se on rasittavaa). Parkkipaikalla on silkkaa venäläistä rulettia päästää irti Ukon kädestä. Silti minun on joskus pakko tehdä niin esimerkiksi kaivaakseni kolikon kassista ostoskärryjä varten. Bonuksena vielä autossa pipot ja hanskat lentelivät mennen tullen minne sattuivat. Ja edelleen olen sitä mieltä, että meni ainakin - jossei hyvin - niin ihan kivasti (se päristely kyllä oli tosi ikävää).

Välillä silti mietin, miten kauan pystyn käymään kaupassa Ukon kanssa kahdestaan. Minulla on nyt jo vaikeuksia nostaa sitä ostoskärryyn, varsinkin jos se ei itse myötäile yhtään. Ukko on jo niin pitkä, minun pitää nostaa se tosi korkealle saadakseni se kärryn penkkiin. Olemme pari kertaa käyneet kaupassa ilman kärryä, mutta se on niin vauhdikasta toimintaa, että siihen tarvitaan kaksi aikuista. Tiedän kyllä, että aikanaan homma varmasti alkaa sujua. Jutun juju onkin siinä, miten kauan aikaa se ottaa. Ja tällä hetkellä minusta tuntuu, että haastavin aika on meillä vasta alkamassa.


En tiedä minkälaista tavallisen kolmevuotiaan kanssa on käydä kaupassa. Ei sekään varmasti aina helppoa ole, mutta en usko, että ihan tällaista sentään. Tämä on kuitenkin sitä meidän "tavallista", halusimme tai emme. Hetkittäin siihen väsyy ja turhautuu kovastikin, mutta tietenkään en koko ajan vello hankaluudessa. Suurimman osan ajasta meillä on sitä paitsi ihan mukavaa. Tällä hetkellä nautimme kovasti ihanasta keväästä, ulkoilusta ja ystävien tapaamisesta.


P.S. Tänään aiomme tehdä jotain aika extremeä; päiväunien jälkeen menemme Rossoon syömään koko porukalla. Ihan vaan siitä ilosta, että Ukkokin nykyään syö oikeaa ruokaa.

6 kommenttia:

  1. Ei teidän kaupassa olisi niitä autokärryjä? Sinne on helpompi laittaa lapsi ja meillä ainakin viihtyy, kun voi painaa tööttiä jne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siellä, mutta silloin pitää olla riittävän nopea reissu ennen kuin kyllästyminen iskee. :)

      Poista
  2. Lohdutukseksi:) Kyllä ne kauppareissut on aika vauhdikkaita tällaisen "taviksenkin" kolme, kohta 4-v.kanssa. Joutuu olemaan itse hyvin rennolla mielellä ja refleksit herkkänä, että jaksaa lähteä yhdessä! Vauvan ja isomman kanssa yhdessä siitä nyt ei ainakaan tule mitään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se että olis vielä vauva lisäksi mukana! Voisi olla aika mielenkiintoinen kauppareissu. :D

      Poista
  3. Kuulostaa niin tutulle nämä asiat. Isoin haaste tällä hetkellä on just tuo, että poika ei tavalliseen ostoskärryyn kohta enään mahdu istumaan. Niissä on 15kg painorajoitus, minkä A ainakin jo ylittää. :D Vaan mitäpä sitä ei tekisi, että kauppareissun pystyy tekemään. Vaunujakaan ei huvittais aina olla autoon raahaamassa ja ei niitä tavallisesti työpäivän jälkeen autossa olekaan. Toinen mikä hirvittää nykyään just julkisilla paikoilla on se ,että lyökö /läimäiseekö A jokaista kosketusetäisyydellä olevaa. En usko, että hän pahaa tarkoittaa, mutta jokaista on kosketeltava. :D Pitää kiertää kaikki mahollisimman kaukaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me tehdään nykyään useimmiten niin että toinen menee suosiolla yksin kauppaan. Joskus tietty ei oo vaihtoehtoja ja on mentävä lapsen kanssa. Ukolla on myös toi ihmisten koskeminen ja pahimmassa tapauksessa lyöminen välillä tosi häiritsevää. :/

      Poista