perjantai 1. huhtikuuta 2016

Talvisia hääkuvia

Vaikka meillä ei varsinaista hääjuhlaa ollutkaan, halusin silti meistä kunnon hääkuvat. Kuvat ovat ihana muisto tärkeästä elämäntapahtumasta, ja niitä on mukava katsella ja muistella juhlapäiväämme. M:n valokuvausta harrastava ystävä otti meistä kuvia sekä sisällä että ulkona. Epäröin ensin kuvien ottamista ulkona talvisäässä ohuessa mekossa. Lopulta kuitenkin ehdottomat suosikkini valikoituivat ulkona otetuista kuvista, ja niistä muutaman haluan jakaa nyt kanssanne.

Ihan meidän lähellä on pitkä suora tie keskellä metsää, jossa sai tosi kivan taustan kuville. Tiepätkällä kulkee tosi harvoin autoja, mutta tietenkin juuri silloin kun olimme ottamassa kuvia, ihan melkein viereen tuli työmiehiä kaivamaan jotain ojaa. No, onneksi kaivuri ja kuorma-auto jäivät eteemme eikä taakse, ja saimme hyviä kuvia pienestä häiriöstä huolimatta.


Tämä on minun lempparikuva!

Tämä on ainut kuva, missä katsomme kameraan, ja varmaan sen takia äitini suosikki.

Otimme kuvia myös Päijänteen jäällä. Näissäkin kuvissa tausta on oikeastaan aika kiva, vaikka rannan puissa ei ollutkaan lunta.




Nyt sitten pitäisi vielä päättää, mitä kuvia ja missä koossa kehittäisi. Ajatuksena on, että teettäisin kolmannesta kuvasta vähän isomman taulun makuuhuoneeseen ja ensimmäisen voisi kehystää vähän pienempänä olohuoneeseen. Olkkariin olen suunnitellut jo pitkään sellaista kuvakollaasia, jossa olisi erilaisissa kehyksissä paljon pieniä kuvia perheestämme, niin hääkuva sopisi siihen tietenkin tosi kivasti. Kun vielä saisi joku ilta istua rauhassa koneelle tekemään kuvatilausta!

2 kommenttia: